kainuussa ei ole yhtään

Anonyymi

virus tartuntaa. päättäjät olivat siellä paljon viisaampia, kuin suomen hallitus. kainuussa toimittiin viikkoja ennen hallituksen suosituksia ja kiellettiin kokoontumiset, suljettiin koulut ynm,ynm. hallitus epäonnistui täydellisesti kun viivytteli loputtomasti päätöksiään.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hallitus viisikko noita-akkoja tyri koronan leviämään. Riitelivät aikansa Kreikanrajalla, kunnes Sauli Niinistö huomautti, pitäisi hoitaa toikin leviävä corona, niin Sanna Marin ehätti sanomaan ei ole tatkoituskaan estää leviämistä, vaan ryhdymme tarvittaviin lainedellyttämiin toimiin oikea-aikaisesti ja nopeasti, meillä on siihen laiedellyttämät mahdollisuudet.
      Johon Maria Ohisalo rajoja ei voida sulkea eikä vieraanmaan kansalaisialta estää maahantuloa, siihen on kansainvälisten sopimusten mukaan oikeus tulla maahan ja jättää turvapaikka-hakemus.
      60 000 ihmistä ehti saada tartunnan ja nyt odottaavat sen leviävän 42%:in kansalaisista, kuolleiden määrää ei voi kuin kauhistella.

      • Anonyymi

        Suomi on tunnettu byrokratian kehto, jossa vain oma etu ja oma valta narsismin kukoistaessa näkyy hallituksen toimissa. Mitä enmmän valtaa ja rahaa sitä korkeammalle kultainen rintakehäni nousee. Mitä enemmän saan kannatusta sen onnellisempi on olotilani, vaikka äänestäjistäni viis veisaan enkä hanki heille edes kasvomaskeja. Pidän itseni tiiviisti karanteenissa ja palvelijat tuovat minulle kaiken tarvittavan. Ilmoitan päivittäin uutisissa montako uutta koronatapausta on vuorokauden aikana tullut lisää. Sitäpaitsi sekin on valhe ettei kasvomaski suojaa käyttäjää, tosiasiassa nimenomaan kasvosuoja suojaa sairastumiselta.

        Tartuntatautien osastoilla eri sairaaloissa on kautta aikain hoiturit ja lääkärit käyttäneet kasvomaskia etteivät sairastuisi. Nyt tämän hallituksen aikana on julkisuuteen tullut moneen kertaan tämä asia, että kasvomaski ei suojaa ihmistä tältä taudilta, mutta sen sijaan kaikissa sairaaloissa nimenomaan hoitajat, lääkärit käyttävät itsensä suojaavia maskeja, visiirejä ym. On kyllä valheellista tietoa, mitä kansalaisille jaetaan.

        Muistakaa pitää kasvosuojaa, jotain suun ja nenän edessä. Älkää uskoko tämän maan byrokraattiseen hallitukseen, joka latelee paikkansapitämätöntä tietoa kansalaisille.


    • Anonyymi

      Kainuussa on väestötiheys paljon pienempi kuin Etelä-Suomessa.

      • Anonyymi

        Keskimäärin niin on, mutta kyllä Kajaanin keskustassa asuu ihmisiä tiheästi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskimäärin niin on, mutta kyllä Kajaanin keskustassa asuu ihmisiä tiheästi.

        Miten tää liittyy naantaliin


    • Anonyymi

      miten tää kaikki lliitttyy naantaliin...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2042
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      165
      1582
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      153
      1521
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1338
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1270
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1105
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      129
      1019
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1012
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      993
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      52
      828
    Aihe