Vähissä on Lieksan lehden jutut

Anonyymi

Nimenomaan vähissä ovat oikeat totuuteen perustuvat kirjoitukset. Tällaisena aikana päätoimittaja katsoo tärkeimmäksi kirjoittaa jo kolmannen kerran samasta susiasiasta. Häneltä on tainnut unohtua oma toivomuksensa ”ei vaivuta synkkyyteen”. Minne nyt ovat kadonneet ne ammattimetsästäjät, kun karkotus ei ole onnistunut? Ennen nämä ammattimetsästäjät hoitivat asian vuorokaudessa, mutta nyt ammattitaidoton Virva ei pysty hoitamaan asiaa. Näitähän päätoimittaja ja hänen lehtensä kirjoittivat viime vuonna. Nythän tuolla tilalla häärii lehden mukaan Viensuun metsästysseura, siis ammattimetsästäjät. Tämän kaiken pohjaan lehden juttuihin ja en voi todellakaan ylpeillä paikallislehdellämme.
Nyt vaaditaan oikeaa tieteellistä näyttöä asiasta ja toimenpiteistä, sekös onkin vaikeaa sulatettavaksi niin metsästäjille kuin lehdelle. Lehdeltähän on vähentynyt se jatkuva SRVA-pyssymiehen kuvaaminen ja saman jutun veivaaminen numerosta toiseen. Lieksan lehteä ei hätkäytä edes koronaepidemia ja kaupungin toimenpiteetkin kaunistellaan.

74

535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuskin olisi lehdessä, jos virvaajat olisi siellä?

    • Anonyymi

      Tällaisena aikana pitäisi todellakin kertoa totuudenmukaisesti koronan kehityksestä, sairastuneista , varotoimista jne jne... Mutta kun tietyissä paikoissa medialla ei ole kilpailua ! Ja niitä harvojakin pyörittää ankaran sensuurin ja käskytyksen alla puolipätevät kyläläiset.
      Parasta tässä kuitenkin on nyt ne suljetut rajat, joiden läpi ei ryntäile haittamaahanmuutto eikä rosvot.

      • Siun sote ei kerro missä ovat kolme uusinta alueen koronaan sairastunutta. Ihmiset eivät tiedä, missä kannattaa erityisesti olla varovainen.

      • Siun sote ei kerro myöskään kuinka vanhukset selvisivät legioonalaisbakteeriepidemiasta joka puhkesi lieksalaisessa hoitokodissa. Legionellabakteeri aiheuttaa vakavan keuhkokuumeen, jonka luulisi olevan raskas ikäihmisille.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Siun sote ei kerro missä ovat kolme uusinta alueen koronaan sairastunutta. Ihmiset eivät tiedä, missä kannattaa erityisesti olla varovainen.

        Kaikkialla kannattaa olla erityisesti varovainen.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Siun sote ei kerro myöskään kuinka vanhukset selvisivät legioonalaisbakteeriepidemiasta joka puhkesi lieksalaisessa hoitokodissa. Legionellabakteeri aiheuttaa vakavan keuhkokuumeen, jonka luulisi olevan raskas ikäihmisille.

        Onko todellakin noin vaikeaa ymmärtää, että ne eivät ole julkista tietoa, eikä niitä tarvitse/saa kertoa. Laitoksen epidemia on ohi ja sen tiedon PITÄÄ riittää sinulle(kin)

        Kun ei löytynyt mitään Legionellabakteeria saati sitten epidemiaa. Voisitko olla kommentoimatta joka asiaan kun et oikeasti tiedä mistään mitään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko todellakin noin vaikeaa ymmärtää, että ne eivät ole julkista tietoa, eikä niitä tarvitse/saa kertoa. Laitoksen epidemia on ohi ja sen tiedon PITÄÄ riittää sinulle(kin)

        Kerrottiin lehdissä epidemian alku, niin luulisi sitten lopunkin olevan julkista tietoa: milloin epidemia loppui jne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkialla kannattaa olla erityisesti varovainen.

        Kaikkialla kannattaa olla erityisen varovainen, mutta tietäisi miten erityisen varovainen kannattaa olla. Jos tietäisi onko Lieksassa koronaa, tietäisi milloin linnoittautua vessapaperien kanssa kotiinsa ja milloin uskaltaa vielä käydä kaupassa. Tietenkään kenenkään henkilöllisyyttä ei tarvitse kertoa.

        Koronatapauksien paikkakunnasta kertominen lisäisi myös pelotetta niin että ihmiset tajuaisivat olla varovaisia. Nythän eivät tajua vaan juoksevat Tokmannin ämpärien perässä, kun uhka ei tunnu itseään läheiseltä. Jos kerrottaisiin, että Lieksassa on koronaa silloin kun on, uhka tuntuisi varmasti läheisemmältä.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Siun sote ei kerro myöskään kuinka vanhukset selvisivät legioonalaisbakteeriepidemiasta joka puhkesi lieksalaisessa hoitokodissa. Legionellabakteeri aiheuttaa vakavan keuhkokuumeen, jonka luulisi olevan raskas ikäihmisille.

        Jos lämminvesi pidetään liian alhaisena niin legionellabakteeri alkaa muhia.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Kaikkialla kannattaa olla erityisen varovainen, mutta tietäisi miten erityisen varovainen kannattaa olla. Jos tietäisi onko Lieksassa koronaa, tietäisi milloin linnoittautua vessapaperien kanssa kotiinsa ja milloin uskaltaa vielä käydä kaupassa. Tietenkään kenenkään henkilöllisyyttä ei tarvitse kertoa.

        Koronatapauksien paikkakunnasta kertominen lisäisi myös pelotetta niin että ihmiset tajuaisivat olla varovaisia. Nythän eivät tajua vaan juoksevat Tokmannin ämpärien perässä, kun uhka ei tunnu itseään läheiseltä. Jos kerrottaisiin, että Lieksassa on koronaa silloin kun on, uhka tuntuisi varmasti läheisemmältä.

        Niin kauan kun Lieksassa ei ole yhtään ilmoitettua korona-virusta, minä liikun kun itseäni huvittaa. Siunsoten salailu ei nyt ole ainakaan hyväksi, päinvastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkialla kannattaa olla erityisesti varovainen.

        Ruotsissa koronaan kuolleista puolet on somalitaustaisia... sille kippis !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa koronaan kuolleista puolet on somalitaustaisia... sille kippis !

        Mistä olet lukenut tai kuullut ? Tuskin missään ilmoitetaan minkä maan kansalaisia on kuollut. En toivo kellekkään kuolemaa tähän kauheaan virukseen,mutta kuitenkin olishan se ulkomaalaiselle tulleelle parempi kun oman maan multiin haudattaisiin.
        Jospa tämä maailman laajuinen pandemia sais ihmiset pysymään kotimaissaan eivätkä lähtis paremman elämän toivossa hakemaan uutta kotimaata. Koska joka maassa tulee olemaan vuosikaudet kenties vuosikymmen todella vaikeaa aikaa taloudellisesti.
        Ei Suomeen tarttes tulla muun maan eläjiä koska omissa on ihan täys huoli pitää kondiksessa,,pysyis firmat pystyssä ja työllisyys lähtis nousemaan uutteen uskoon.
        Oppiiko hallitus/eduskunta mitään nyt että laitettas Suomi takas kuntoon kunnolla kun tämä pahuus on selätetty ja tuettas vain Suomea ja suomalaisia eikä heti kriisin jälkeen ruvettas uutta porukkaa haalimaan.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Kerrottiin lehdissä epidemian alku, niin luulisi sitten lopunkin olevan julkista tietoa: milloin epidemia loppui jne.

        Pankkohan Lieksan pahin juoruakka. Siksi sitänyppii kun ei kukaan kerro hänelle. Antaisi osoitteen niin lähettäisin hamekankaan. Olevinaan on mies. On vaan tosiasiassa trolli.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Kerrottiin lehdissä epidemian alku, niin luulisi sitten lopunkin olevan julkista tietoa: milloin epidemia loppui jne.

        Miksi Tämä asia pönttöä vaivaa? Olet varmaankin menettänyt yöunesi sen takia.
        Koita rauhoittua ja ota lääkkeesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa koronaan kuolleista puolet on somalitaustaisia... sille kippis !

        Paras uutinen aikoihin..

    • Anonyymi

      Kuulepa aloittelija. Jospa ne sinun kiusallasi niitä kirjoittelevat. Katsohan vaan, ei mene vuottakaan kun taas kirjoittavat siitä jotain.
      Tiedätkö muuten, minä oivalsin kenen ilmaisutyyli ja asenne tuossa aloituksessa ja siinäkin aiemmassa on. Minä tunnen ja tiedän sinut. Olemme olleet tekemisissä paljonkin. Sinäkin tietysti tunnet minut, mutta etpä tiedä kuka olen.

      • Anonyymi

        Ammuit muuten harakoita väitteilläsi. Minua ei p-skan vertaa kiinnosta kuka olet. Enkä tiedä, mitä aiempaa aloitusta tarkoitat. Hämmästyttää, jos et ole kirjoitukseni kohde, niin miksi haluat asettua sijaiskärsijäksi. Menipä pieleen kommenttisi.

        Enpäs ampunut. Ottaa näköjään pahkaan aika lujasti.
        Ei ole kysymys siitä olenko kohde vai en vaan siitä, että sinä tunget itsesi asiantuntijaksi joka paikkaan. Olen oikea paskonärhi tunkiolla.

        Niin oletkin oikea paskonärhi tunkiolla. Itsepä tuon sanoit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin oletkin oikea paskonärhi tunkiolla. Itsepä tuon sanoit.

        Ymmärsit kyllä, että sinä se olet.

    • Anonyymi

      Kyllä lehti vielä tule kirjoittelemaan, sekä kadonneitten koronoiden, että susipartioiden metsästysseikkailuista. Odotelkaamme vain luottavaisin mielin.

    • Anonyymi

      Alkaa tuo luku "elämys" olla ohuempi kuin silloin kun ilmestyi 3kertaa viikossa. Voisi tuon hinnankin laskea sen mukaan.

      • Anonyymi

        Lieksanlapun päätoimittaja kehuskeli että lieksalaiset saavat muhkean lukupaketin? No onko ollut muhkea lukupaketti? Ei ole, paitsi silloin kun on Korentoa ja Seurakunnan lehti lyöty väliin. Ihan paskapuhetta oli. Lieksanlappua voi toimitella aivan hyvin yksi toimittelija ja hintaa laskea vastaamaan totuutta. Lieksanlapun kaltaiset muutaman sivun lehdet ovat paljolti ilmaisjakelulehtiä, johon taitaa olla toimituksen paras siirtyä. Maksakoon marketit ja muut mainostajat kulut mitä toimittelusta syntyy.

    • Anonyymi

      Ohut on aviisi. Sitä ihmettelen, että lehti ilmoitti yksipuolisesti siirtyvänsä kaksipäiväiseksi. Toimitus pysyi samana. Tilaushinta ei laskenut kolmanneksella niin kuin järjen mukaan olisi pitänyt. Mitähän kuluttajalaki tästä sanoo?

      • Anonyymi

        Ei virusitartunnoista voi kertoa muuten ihmiset varoisi liikkumista siellä missä virusta on ja senvuoksi virus leviäisi liian heikosti? Kansantalous alkaisi kärsimään jos jotain kauppaa tai aluetta alettaisiin karttamaan ja sitten ei mene kuin jenkkilässä jossa liikkumisen rajoitukset puretaan pääsiäiseen mennessä ettei kansantalous rappeudu! Kait ne on tutkinut ettei virus leviä ja sama toiminee Suomessakin.

        Juu kyllä pääministeri Sanna Marin sanoikin heti aluksi, kun Sauli Niinistö alkoi epäillä hallituksen hitautta, ettei ei virukseleviämistä ole tarkoituskaan pysäyttää, estää siis annetaan vaan mennä ja levitä.
        Pakolaisetkin piti levittää koko Suomen alueelle. Josta vähitelle ovat osittain kasaantuneet pääkaupunkiseudulle huonon vastaan oton seurauksena.
        Pääkaupunkiseudun corona tilannehan on maan pahin ja pelätäänkin se sieltä leviävän muuanne maahan. Joidenkin mielestä tulisikin Uusimaa eristää muusta maasta kokonaan.

        Lieksan kaupunkikin teki päätöksen 30 mamun ottamisesta. Kaupunki meinaa huoltosuhteen hoitaa tehokkaasti kuntoon.
        Ja tuosta huulipunahallituksesta, Marin sanoi vielä maaliskuussa että jätetään spektaakkelit muille ja suomessa ei ole tarvetta rajoittaa kokoontumisia. Luojaalle Kiitos että Niinistö kokeneena poliitikkona ja valtionpäämiehenä puuttui tilanteeseen.

      • Anonyymi

        Olkaa mielissänne, että meillä on vielä omalla paikkakunnalla kaksi kertaa viikossa ilmestyvä oma lehti. Voisi ilmestyä vain kerran viikossa, parempi, että tulee kahdesti.
        Jos on tyytymätön, miksi ei peruisi tilausta. Kyllä minunkin mielestäni lehden hinta olisi pitänyt alentua suhteessa ilmestymiseen, sehän aleni noin kolme euroa, joka oli ihan naurettavaa. Todellakin, koko hlö.kunta pysyi samansuuruisena. Jos yrityksen töistä loppuu kolmasosa, kolmasosa hlö.kunnasta saa lähtöpassit. Näin käy normaalisti. Ei minkään yrityksen pussi kestä ylimääräisiä palkkalistoilla olevia.
        Hyvä kuitenkin, että paikkakunnalla on oma lehti, saisi hinta vai kohtuullistua. Muuten olen ihan tyytyväinen. En tiedä, mitä pitäisi parantaa, vai pitäisikö mitään. Toisaalta, aina on niitä, joiden mielen mukaan ei mene mikään.

        Mitkään muiden järjestämät - tapahtumat ei ole mitään ellei siellä ole Pielisen Pingviini tai Makkonen vinguttamassa Lieksan Lapun mielestä. Äänestin "jaloilla" ja lopetin tilauksen silloin kun muuttui lukukerrat. Mielestäni Mölsän olisi otettava lopputili ja seuraaja oltava - avarakatseisempi juttujen puolesta eikä niin kuin nyt on. Kyllä luen silloin tällöin kylillä käydessä lehden ja näköjään yhtä surkea edelleen.

        "entinen tilajaa"

        No otas nyt ihan rauhallisesti.
        Pienet asiat ne pienipäisiä vaivaa. Minua ei ole vielä haitannut nuo jutut, olkoonpa aiheena Makkonen, Pingviini tai vaikka Aina Narisen kukkaruukku.
        Taitaa näillä ruikuttajilla olla syynä enemmänkin se, ettei osata käsitellä oman elämän ja mielen ongelmia. Kun on paha olla niin koetetaan levittää sitä pahaa oloa muihinkin. Useimmiten huonolla tai vieläkin huonommalla menestyksellä. Ainoa jonka tilanne huononee on ruikuttaja itse.

        Kuules ei minua pipo kiristä eikä ahista. Arvostelu olipahan mistä hyvänsä ammatista hyvänsä parantaa kyllä ammattitaitoa jos se otetaan vastaan. Olen myös pitänyt pitkän puhelu keskustelun yhden Lieksan Lehden väliaikaisen toimittajan kanssa rakentavassa mielessä , ei tarvinnut kummankaan kiihtyä. Minä olen ottanut jo pitkää ihan rauhallisesti tämän elämän loppuajan ole ihan huoleti. Eikö lehden etu olisi jotta tilaajia riittäisi myös tulevaisuudessa, ei ole sanottu etten tilaisi lehteä , mutta en vielä. Lopuksi vielä jos arvostella ei saa miten lehti voi kehittyä?

        "entinen tilaaja"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkään muiden järjestämät - tapahtumat ei ole mitään ellei siellä ole Pielisen Pingviini tai Makkonen vinguttamassa Lieksan Lapun mielestä. Äänestin "jaloilla" ja lopetin tilauksen silloin kun muuttui lukukerrat. Mielestäni Mölsän olisi otettava lopputili ja seuraaja oltava - avarakatseisempi juttujen puolesta eikä niin kuin nyt on. Kyllä luen silloin tällöin kylillä käydessä lehden ja näköjään yhtä surkea edelleen.

        "entinen tilajaa"

        Asiaa, Lieksan lehti on jäänyt 70-luvulle. Yltiöpäistä pöhinää Lieksassa ylistystä. Päätoimittaja vaihtoon, pielilusjokiseutu ihan eri maata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieksan kaupunkikin teki päätöksen 30 mamun ottamisesta. Kaupunki meinaa huoltosuhteen hoitaa tehokkaasti kuntoon.
        Ja tuosta huulipunahallituksesta, Marin sanoi vielä maaliskuussa että jätetään spektaakkelit muille ja suomessa ei ole tarvetta rajoittaa kokoontumisia. Luojaalle Kiitos että Niinistö kokeneena poliitikkona ja valtionpäämiehenä puuttui tilanteeseen.

        Eikö Lieksa ole vielä saanut matutuksesta tarpeekseen? Minkä verran lienee entisiä, jotka notkuvat Rantalan talon rappusilla? Ei ole enää aikoihin ilmoiteltu lukumääriä. Lisäksi ovat vielä emäntäkoulun karvaranteet ja nuoriso. Näistä hyötyvät vain Lidl ja Cittari. Sossun rahat kantautuvat matujen mukana näihin kauppoihin.
        Tuntuu ihan epätoivoiselta Lieksan ihastus matuihin. Entisistäkään ei kukaan elätä itseään saati jälkikasvuaan ja omia työttömiä on ihan riittävästi. Näin lyödään kiilaa ja epäsopua lieksalaisten keskuuteen.

    • Anonyymi

      Virvaajat, eli susisuojelijat eivät kykene hoitamaan susien karkoituksia ja siksi on jouduttu kutsumaan metsästysseura apuun. Kovin olivat innokkaina silloin kun perustivat virvaajat, että he hoitaa asian. Eipä hoitunut, sudet liikkuu ihan valtoimenaan ihmisten nurkissa. Ja tästä on nyt pihakameroitten kuvia eri puolilta Lieksaa. Kaunistellun tiedon levittäminen susimääristä ja jäljistä on nyt kuvallisesti todistettu. Kun susisuojelijalle kertoi neljän suden liikkeistä niin susisuojelija väitti kivenkovaan siinä vain yhden suden kulkeneen edestakaisin.

      • Anonyymi

        Virvaajille kuuluu poliisitehtävät, metsästysseuralle Riistakeskuksen tehtävät. Lieksan lehti ”Sudet eivät piittaa karkotuksesta” ja metsästysseurahan siellä häärää karkotuksessa.

    • Anonyymi

      Onkos niillä lupa kaataa ne sudet, vai pitääkö se tässäkin tapauksessa hakea joltakin se lupa?

      • Anonyymi

        Ei niitä saa kaataa vaan navetta on purettava ja karja hävitettävä koska ihmisten täytyy sopeutua susiin, sanoo viherpiipertäjät.

    • Anonyymi

      Se on ihan saman mitä piipertäjät sanoo. He eivät ole viranomaisia. Oleellista on mitä laki sanoo. Poliisi ja riistakeskus tekevät mitä laki sanoo.

      • Anonyymi

        Laki sanoo myös ettei susia ammuta vaan ihmisten pitää niitä ruokkia ja sopeutua niihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laki sanoo myös ettei susia ammuta vaan ihmisten pitää niitä ruokkia ja sopeutua niihin.

        Mieluummin sopeudun susiin lieksassa, kuin näihin ruskeasilmäisiin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieluummin sopeudun susiin lieksassa, kuin näihin ruskeasilmäisiin..

        Täysin samaa mieltä!

    • Anonyymi

      Lopetin tilauksen. Ei tässä kylässä ole uutisoitavaa. Ei kiinnosta virpojat eikä ainaiset miten kevätniemen laudat menevät kaupaksi.

      • Anonyymi

        Sama täällä, pitkään katsonut tuota olevinaan muhkeaa lukupakettia ja ilmestyessään jo vanhoja uutisia että tilaus joutaa lopettaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täällä, pitkään katsonut tuota olevinaan muhkeaa lukupakettia ja ilmestyessään jo vanhoja uutisia että tilaus joutaa lopettaa.

        Kohta aikuinen mies (fyysisesti aikuinen, henkisesti pikkunappula) saa itkupotkuraivarin. Montakos kommenttia vielä aiot laittaa tähän ketjuun? Usko huvikses, ne ei sun kommenteistas piittaa paskaakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta aikuinen mies (fyysisesti aikuinen, henkisesti pikkunappula) saa itkupotkuraivarin. Montakos kommenttia vielä aiot laittaa tähän ketjuun? Usko huvikses, ne ei sun kommenteistas piittaa paskaakaan.

        Taijat olla läpsyn toimittaja?

    • Anonyymi

      Olipa taas "tuhti lukupaketti" tämän päiväinen Lieksan Lehti! Hahhah.

    • Itse koen Lieksan lehdessä lievästi ärsyttäväksi nämä päivän Raamatun sanat ja uskovaisten saarnat jollaisia voisin kuvitella taas lehdessä julkaistavan pääsiäisen aikaan. Millä perusteella lehden toimitus katsoo lukijansa niin pöljiksi, että he eivät osaa itse muodostaa mielipiteitään uskon asioista, ja miksi ärsytetään vapaa-ajattelijoita uskonnolla? Lehden pitäisi olla riippumaton sekä poliittisesti että uskonnollisesti. Missään muussakaan normilehdessä ei kai enää nykyään julkaista uskonnollista propagandaa.

      Toinen ovat nämä salaa otetut paparazzikuvat mihin sitten läiskäistään ympyrä onnettoman uhrin päälle ja käsketään että hae pipo lehden toimituksesta. Eiköhän jokainen osaa ostaa kaupasta pipon itsekin jos tarvitsee? Jos lehti säästäisi näissä joutavissa pipoissa, niin ehkä olisi varaa laittaa lehteen vähän useampi sivu joskus.

      • Anonyymi

        Kerrankin voin peukuttaa, ihmeiden aika ei ole ohi. Olen monista kirjoituksistasi eri mieltä mutta nyt asiaa.

        "entinen tilaaja"

      • Anonyymi

        No se ei sattunut olemaan pankon uskonto kyseessä, joten siksi valitus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No se ei sattunut olemaan pankon uskonto kyseessä, joten siksi valitus.

        Oon ateisti, mutta en silti haluaisi että Lieksan lehdessä julistetaan ateismiakaan. Uskonnon, uskonnottomuuden tai ideologian julistus ei kuulu sanomalehdelle.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Oon ateisti, mutta en silti haluaisi että Lieksan lehdessä julistetaan ateismiakaan. Uskonnon, uskonnottomuuden tai ideologian julistus ei kuulu sanomalehdelle.

        Olen viime aikoina ruvennut lukemaan ihan ajatuksen kanssa Lieksan Lehdestä päivän sanan. Tiistain 24.3.2020 päivän sana: -Koittaa aika- sanoo Herra Jumala - jolloin minä lähetän maahan nälän. En leivän nälkää, en veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän (Aam 8:11)

        Ei ole ollut lehdykäddä Binderholzin hommista mitään, muta pikkulinnut laulaa kylällä joku ulkomaalainen johtaja olisi tuonut ulkomailta koronan Nurmekseen ja että yt neuvottelut ovat meneillään linnut sirkuttaa? Liekkö hevosmiesten tietotoimiston uutisia?

      • Anonyymi

        Sitä vähää, mitä uskonnollista on, ei ole pakko lukea. Antaa olla vain, ei siitä ainakaan haittaa ole.
        Ehkä pitäisi olla puoli lehteä arabiaa ja toinen puoli Somalian murretta. Joku ilmoitus voisi olla suomeksi. Lisäksi säkeitä koraanista. Ainakin se, missä sanotaan, että antakaa vääräuskoisten veren vuotaa.

        Ihan vapaasti saa tilata kuka haluaa ja maksaa vaikka pikkiriikkisen siitä uskonnostakin. Jos ei tilaa, niin kirjastossa saa minuutissa selattua läpi tämän muhkean lukupaketin.

      • Anonyymi

        Luulisi, että vapaa-ajattelija on ajatuksineen kaiken propagandan yläpuolella, ettei hän lievästäkään ärsyynny, jos lehdessä on vähän Suomen valtauskonnon mukaisia kirjoituksia. Onhan näin ollut maailman sivu. Kukin voi lukea tai olla lukematta niitä. Itse olen lukenut, enkä ole huomannut mitään sivuvaikutuksia tai muutakaan haittaa. Usein päinvastoin.
        Kristinusko ja ortodoksisuus ovat meidän uskontomme, muut uskonnot ovat tuontitavaraa, silti kukin pitäköön uskontonsa tai olkoon uskomatta.
        Tämä menee samaan kategoriaan sen kanssa, että ei ole olemassa tyttöjä, poikia, naisia ja miehiä. On vain ihmisiä. Näin siksi, ettei vain kukaan ota nokkaansa.
        Parasta olisi varmaan yhdistää ihmiset ja eläimet, yhteinen nimitys olisi sitten oliot, olijat tai otukset. Ettei vain kukaan loukkaantuisi. Näin saataisi taas kerran köyhdytettyä tätä äidinkieltämme. Myös tuo äidinkieli- sana pitäisi muuttaa, eihän ole enää äitiäkään, on vain synnyttäjä. Kieli olisikin syntymäkieli. Entäs isänmaa? Vaihtoon ehdottomasti! Isä on kasvattaja, maa on siis kasvattajamaa.
        Sinä asiantuntijana olet tottakai eri mieltä kaikesta mahdollisesta. Ole kuitenkin lievästäkään ärsyyntymättä näistä esityksistä. Ajatuksena oli vain olla loukkaamatta ketään, kun näinä aikoina ollaan niin herkkähipiäisiä määrätyistä jutuista.
        Yritä kestää ne uskonnolliset propakandat LL: ssä. Älä lue, kun tekee pahaa. Meitä on kuitenkin paljon, jotka tykkäävät lukea myös niitä.

        Kristinusko on myös tuontitavaraa, palvotaanhan siinä muinaista Lähi-Idän Jumalaa. Alkuperäisuskontomme ovat kaikki kuolleet.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Kristinusko on myös tuontitavaraa, palvotaanhan siinä muinaista Lähi-Idän Jumalaa. Alkuperäisuskontomme ovat kaikki kuolleet.

        Jokatapauksessa kristinusko ja ortodoksisuus ovat Suomen viralliset uskonnot, oliko se prosentti 95, niillä paikkein kuitenkin. Näiden uskontojen Jumala on se mikä on, meille Hän on oikea Jumala.
        Tuo kommenttisi oli lapsellinen ja kaukaa haettu. Ei tarvitse sotkea Lähi-itää tähän, sitä on jo kurkkua myöten muutenkin.
        Muuta hyvä ihminen vaikka hevon sinne, missä on kaikki paremmin kuin täällä. Eikö ole yhtä kidutusta, kun mikään ei ole niinkuin pitäisi.

    • Anonyymi

      Hyvin hölmöä vedättävät.

    • Anonyymi

      Te jotka luet Lieksan Lappua , onko ollut juttua että Lieksan terveyskeskuksessa hoidetaan muualta tuotuja korona potilaita?

      "epätietoinen kysyy"

      • Anonyymi

        Ei Lieksassa ole yhtään koronatapausta, olemme kuin Pohjois-Korea missä ei myöskään ole yhtään koronaan sairastunutta! Tyhmiä vaan höynäytetään jos muuta väitetään ja se on demokraattien juonia kuten oli jenkkilässäkin.

        "markkinat"

    • Anonyymi

      Coronapullon kaulasta olen Wihtori2 toimesta saanut sinne, ei tartuntaa, kompetenssia kyllä.

      "markkinat"

      • Anonyymi

        Lieksan lehdelle olisi homma ottaa selville mitävarten on 30 Km/h rajoitus jonkin matkaa kun lähdetään Rantalan ympyrästä Joensuuhunpäin kantatietä pitkin? Siinä on vielä kuoppaa osoittava liikennemerkki ja tie on sileä eikä mitään kuoppaa ole? Liekkö merkki sitävarten että joku tulee lähimmän 2 vuoden aikana siihen jotain tekemään? Muuta selitystä en keksi.

        Ei siitä merkistä haittaakaan ole. Ei se matka-aika montakaan sekuntia pitene. Ei kenenkään aikataulu siitä sekoitu, jos vähän hiljentää. Joillakin voisi olla kolmekymppiä suurin sallittu ajonopeus aina ja kaikkialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieksan lehdelle olisi homma ottaa selville mitävarten on 30 Km/h rajoitus jonkin matkaa kun lähdetään Rantalan ympyrästä Joensuuhunpäin kantatietä pitkin? Siinä on vielä kuoppaa osoittava liikennemerkki ja tie on sileä eikä mitään kuoppaa ole? Liekkö merkki sitävarten että joku tulee lähimmän 2 vuoden aikana siihen jotain tekemään? Muuta selitystä en keksi.

        Siinä on ne kiskot. Jospa koettaisit miettiä sellaista mahdollisuutta, että siinä rakenteessa on jotain rikki. Et ehkä kykene oivaltamaan sitä, mutta yritä edes.

    • Anonyymi

      Pelkkää saivartelua ilman tietoa.

      "markkinat"

      • Anonyymi

        Vai tietoa? Mene saatanan nuija katsomaan niitä liikennemerkkejä, vai sokeako olet? Kaikenlaisia jokapaikan viisaita se maa päällään kantaa kuin tuo markkinapelle.

      • Anonyymi

        Taviaurauksessa irtosi kiskojenvälistä ylityskohdalta pala, jolloin siihen tuli monttu. Korjaajat unohtivat nopeusrajoitus merkit paikoilleen. Yksinkertainen syy, kelpaako?

        "Tilanteen paikalla nähnyt"

        Kelpaa mutta kannatttaako tuommoisa merkkejä jättää huolimattomuuttaan, koska jos vastaan tulee poliisien tutka-auto ja autoilija saa sakot toisten huolimattomuuden vuoksi niin arvatenkin tekisi mieli työntää ne merkit sille unohtajalle sinne minne ei aurinko paista!
        Ei ainakaan tinhoitoon ole lieksassa aika mennyt etteikö kerkiäisi niitä merkkejä raivaamaan.

        Ei ne merkit ole unohtuneet. Siinä on edelleen vaurio. Jestas mitä tolloporukkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne merkit ole unohtuneet. Siinä on edelleen vaurio. Jestas mitä tolloporukkaa.

        Joku läskipää tollo kirjoitti että merkit unohtui korjaajilta paikalleen? Lueppas läskipää sinäkin miten asia on? Kelpaako.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne merkit ole unohtuneet. Siinä on edelleen vaurio. Jestas mitä tolloporukkaa.

        Muuta vaurioita ei ole kuin sinun korvienvälissä.

        "markkinat"

    • Anonyymi

      Martti Meurosen päätoimittajuuden jälkeen ei LL:sä ole ollut juurikaan järkeviä juttuja.

    • Anonyymi

      Hän oli aikaansa edellä. Meuronen nosti Ruunaan koskien suojelun ensin paikallisesti ja myöhemmin Helsingin päässä näkyvästi esille. Tottahan toki kepulaiset maaherra Timosen johdolla vastusti suojelua.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1074
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      897
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe