Kissa ja koira

Anonyymi

Hei, kertokaas kokemuksia, kuinka kauan kesti kissan hyväksyä koira. Meillä molemmat aikuisia kissa 10 ja koira 3. Koira on kiltti ja antaa kissalle tilaa käy istumaan tai makaamaan eikä tuijota. Kissa kyllä katsoo koiraa 2m metrin päästä vintin rapuilta, mutta heti kun koira liikkuu kissa murisee ja sähusee karvat pystyssä. Vielä eo ole koira ollut meillä ihan viikkoa, tiedän että voi kestää kauankin tottuminen. Haluaisinkin kuulla kokemuksia miten kauan on mennyt.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meillä koira eli 12 vuotta, kissa tuli ennen ja eli myös pidempään.Sietivät, mutteivät kavereita olleet.Kissa, oli se joka uhkaili koiran pois edestään.Silti, molemmat asu sisällä.Koiran leikkiessä piti välillä sanoa varo kissa, jottei saa selkäänsä jos riekkuu liian lähellä kissaa.Yhteiselo sujui muuten hyvin, ei jätetty kahdestaan poissaolon ajaksi, että saavat oman rauhan.Kissa oli tavis maatiainen, koira 65 kiloinen jätti.

      • Anonyymi

        Minulla on kissa 8 vuotias ja chihu koira 6 vuotias,
        Hyvin on yhteisolo, sujunut rakastavat toisiaan


      • Anonyymi

        Olivat samassa tilassa kuitenkin, meillä on pakko pitää koiran nyt portin takana, mietin mahtaako porttia saada koskaan pois. 10pv yhdessä menos sä, kissa ei vieläkään hyväksy koiraa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olivat samassa tilassa kuitenkin, meillä on pakko pitää koiran nyt portin takana, mietin mahtaako porttia saada koskaan pois. 10pv yhdessä menos sä, kissa ei vieläkään hyväksy koiraa.

        10 päivää on lyhyt aika. Kissa tottuu koiraan. kissamaisen hitaasti, vähän kerrallaan. Muutama kuukausi siihen varmasti menee kun edetään kissan ehdoilla. Ensin tutustutetaan pelkkään koiran tuoksuun (lelu, harja, peti jossa koira ollut), sitten katsellaan kaukaa, vähän kerrallaan lähempää, samalla kouluttaen koiraa kuinka ollaan kissalle kohteliaita ja kunnioittavia! Kun ollaan samassa tilassa jo, voi molemmille tarjota vaikka lihaa tai nameja, ottaa molempia kiinnostavan pallon tms. niin tutustuvat toisiinsa vaivihkaa ja oppivat toisiaan lukemaan. Malttia!


    • Anonyymi

      Meillä oli noin 6v kissa kun kodinvaihtajana tuli tosi sähläävä ja hötkyilevä 2v koira. Meni noin pari kuukautta ennen kuin kissa tottui koiraan, sen jälkeen nukkuivat usein vierekkäin ja olivat muutenkin todella läheisiä.

    • Anonyymi

      HS kirjoitti perjantaina, että kissat saattavat kiinalaisten tutkijoiden mukaan altistua koronavirukselle, mutta siat, kanat ja ankat eivät.

      On kuitenkin epäselvää, voisiko kissa tartuttaa viruksen ihmiseen. Suosituista kotieläimistä koirat eivät altistu herkästi koronavirukselle, sanovat kiinalaiset tutkijat Nature-tiedelehden uutisosastolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe