Hindulaisuus vs. kristinusko

Hindulaisuudessa on paljon enemmän järkeä kuin kristinuskossa. Kristinusko on kärsimysuskonto, jossa kärsimällä ja luopumalla saavutetaan jumalallinen ja pelastus. En ole koskaan hyväksynyt enkä ymmärtänyt, miksi kristinuskossa Jumala uhraa sairaalla tavalla oman poikansa, ja se järjetön ristiriitaisuus, että jollain niin sairaalla tavalla saavutettaisiin muka jotain täydellistä. Ei käy mitenkään järkeen, että vain repimällä ihminen rikki ja kiduttamalla saadaan ikuinen elämä. Mielestäni on jotenkin outoa, etteivät ihmiset kyseenalaista enempää tällaisia asioita, jotka ovat järjettömiä ja pistävät ihmisen pään ja sielun sekaisin ja aiheuttavat hirvittävää ahdistusta. On hirveää, että ihmisille uskotellaan heidän olevan perisyntisiä ja pahoja, vaikka todellisuudessa ihmisen todellisin olemus on rakkaus ja valo, jotain niin kaunista. Kun ihminen saadaan uskomaan että hän on syntinen ja huono, ei hän koskaan saa tietää todellista potentiaaliaan ja häntä on helppo hallita. Koska hän on perimmältään auttamattomasti syntinen, ei hän myöskään ole samalla tavalla vastuussa itsestään, joten tarvitaan Jeesus jonka harteille koko ihmisen pelastaminen ja oikeastaan ihan kaikki muukin on sysätty. Jeesus tekee nyt kaiken sen mistä ihminen on kieltänyt vastuun. Jatkuvasti rukoillaan Jeesusta ja pyydetään apua asiaan kuin asiaan, ota Jeesus pois minulta tämä tuska, tämä kipu, kerro mitä pitää tehdä seuraavaksi. Oikeastaan Jeesuksesta on tullut näin koko ihmisen oman kielletyn itsen ulkoistettu personoituma ja peili, johon ihminen kohdistaa ja peilaa koko itsensä ja elämänsä. Puhutaan vaan Jeesuksesta kun ei osata kohdata Itseä. Sen sijaan että kuunneltaisiin omaa intuitiota ja sisäistä ääntä, on se vaimennettu kokonaan ja kysytään vain apua Jeesukselta. Sen sijaan että otettaisiin itse vastuu elämäntavoista, pyydetään Jeesusta parantamaan jokainen kolotus ja sairaus. Sen sijaan että itse tunnettaisiin ja koettaisiin oma henkinen tuska ja kielletyt tunteet, pyydetään Jeesusta ottamaan ne pois. Jeesus kutsutaan tulemaan koko todellisuuden tilalle, jolloin todellisuudessa ei välttämättä eletä enää juuri lainkaan. Jäljelle on jäänyt vain Jeesus, ihminen itse on poissa. Sisällä on jumalaisen kaunis maailma, joka vain odottaa koska, oi koska ihminen pysähtyy, katsoo, ja on vain läsnä tässä ja nyt. Mutta liian monessa tapauksessa tuota verhoa ei ole koskaan edes raotettu, sisälle ei milloinkaan vilkaistu, jolloin tuo maailma, joka on myös ihminen itse, jää surullisesti täysin huomaamattomaksi.