Tämä on nyt vain pohdintaa, mutta aloin vasta peilata elämääni, miten se on mennyt, miten olen toiminut jne. sillä ajatuksella, että olen tosiaan mies naisen ulkokuoressa. Aika häkellyttävää, mutta en ole oikein koskaan ollut sinut "naiseuteni" kanssa, ja olenkin sanonut, että minulle lykättiin isot rinnat ainoaksi selkeäksi ulkonaiseksi merkiksi naiseudestani. Olin oikeasti pahoillani, kun kuulin erään tiitin surevan, kun hän ei ehkä saa hormonihoitoa rintojen kasvattamiseen, ja minulla tuntuu näitä olevan ihan liikaa.. Tasan ei käy onnenlahjat, eikä aina ole mitään selkoa siitä, miten niitä vähiäkin jaetaan..
oisko näin..
heinshe ?
71181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minun tapaukseni ei ole ihan vastaava mutta kun viimeinkin olen sinut itseni ja tiitteyteni kanssa, monet lapsuudesta ja nuoruudesta asti ihmetyttäneet asiat ovat saaneet selvityksensä.
Eräs sellainen on jonkinlainen "joukkoon kuulumattomuuden tunne". En ole koskaan tuntenut sellaista veljeyttä tai yhteenkuuluvaisuuden tunnetta miesten kanssa, eikä minulla paljon miespuolisia ystäviä tai kavereita koskaan ole ollutkaan. Joukkuepelit olivat kouluaikaan myrkkyä, enkä niissä menestynytkään. Tyttöjen ja naisten kanssa olen tullut aina poikkeuksellisen hyvin toimeen. Perhejuhlissa juttelin mieluummin naisten kuin miesten kanssa, koska heidän keskustelunsa vaikuttivat paljon mielenkiintoisemmilta. Silti en tunne kuuluvani heidänkään joukkoonsa; naisilla on joku "juttu", heitä yhdistävä tekijä, jonka vain he ymmärtävät.
Tällä hetkellä hyväksyn itsessäni täysin nämä ominaisuudet, jotka yleisesti yhdistetään naisiin,eli tietynlainen pehmeys ja empaattisuus.
Olen kiinnostunut sisustuksesta, kulttuurista, vaatteista ja seuraan myös muotia ja ajan ilmiöitä melko tarkasti.Urheilu ei kiinnosta pätkääkään ja on typerää maksaa esim. urheilusivuista lehdessä, kun ohittaa ne aina yhtenä nippuna!
Toki yhteisiä juttuja muiden miesten kanssa löytyy, eli vaikkapa tämä naisen kanssa parisuhteessa eläminen, autot, veneily. Voin siis sujuvasti jutella kyläilyreissuilla naisten ja miesten kanssa koska yhteisiä puheenaiheita löytyy kaikkien kanssa. Ei hassumpi tilanne, vai mitä? Ja ainahan ihminen hieman hienosäätää rooliaan riippuen vastapelurin sukupuolesta, iästä ym. Minä joudun säätämään ehkä keskivertoa enemmän.
no minä en itseäni laske tiitiksi.
mut minulla aivan samallaista poikkeuksena et mulla ei ole ollu koskaan yhtään miesystävää kaikki ystäväni työtoverini ym on naisia ja urheilusta opidän mut poikkeuksena tykkään ureheilla naisten kans kouluaikana oli tuskaa urheilla poikien tunnil, aina tykänny kotitöistä sisustuksesta vaateista muodista ym en tykkää yhtään autoista ym. ja aina tykänny naistenjutuista en osaa yksinkertasesti jutella miesten kaa tulen vaan vaivaantuneeksi
.. hei, ihan kuin mun kirjoittamaani, päinvastoin ajateltuna. Tosin urheilu ei minuakaan kiinnosta pätkäkään, se vaikuttaa lähinnä idioottimaiselta, mutta muuten olen hyvin pitkälti kuin mies miesten joukossa. Ainut mikä minut todella yhdistää naisiin yleensä on äitiys ja kaikki mitä sen ympärillä on. Siihen ei varmaankaan yllä yksikään miehen kroppaan syntynyt, oli suuntaus kuinka trasvestiittinen tahansa.
Tämä on niin arka aihe, ettei tästä oikein uskalla puhua, eikä ainakaan kellekään ns. ystävistä, joita ei muutenkaan ole kovin paljoa. Kavereita on, mutta ystävää.. hmm. ei.
Surulliseksi tämä minut tekee..laittaa tavallaan koko maailmanjärjestykseni nurinniskoin, enkä tiedä mitä uskoa. Todennäköisesti en lähde kaivamaan miehisyyttäni kaapista, sillä minulla on rooleja, joissa minun on oltava selkeästi nainen, vaikka en kovin hyvin sitä osaakaan. Riittävän hyvin kuitenkin, että saan hoidettua suurimmat velvoitteeni, lapset. Ammatissa ja työssä voi aina viirata lähemmäs totuutta, ja ehkä sitten joskus "isona", tiedä häntä,muutenkin.
Oman hiljaisen hämmenykseni keskellä toivotan teille jokaiselle voimia. Olen varma, että te(kin) sitä tarvitsette.
Eihän nämä edellä esitetyt ajatukset välttämättä osoita transvestismiin, siinä voi olla muutakin, ehkäpä transsukupuolisuuttakin.
Näistä asioista kannattaa puhua asiantuntijoiden kanssa. Jos on mahdollisuus käydä Helsingissä transtukipisteen henkilökunnan kanssa keskustelemassa, saa sieltä varmaankin tukea ja selvennystä omille ajatuksilleen.
ei mun tartte kuules oon hoidos ja vähäneris kuin sinä oon is sukupuolinen tyttönen mul on 3/4 naista mun kehostani et silleen syntyny tämmöseksi minkäs teet
Olen kokenut, kuinka voi olla jotakin muuta kuin miltä näyttää. Tytöttely jotenkin ahdistaa.
On fysiologisesti täysin mahdollista, että ajattelu on vastakkaisen sukupuolen. Minulle on aina jauhettu "se on psyykkinen häiriö". Mutta kun aivot eivät ole sukupuolielin.
Tunnen monia transmiehiä ja kyllä sinä kuulostat tasan heiltä. Tuntemistani kaksi on myös äitejä, ja jo jonkin aikaa virallisesti miehiä. Mies siis voi olla äiti...tai äiti mies.
Itse olen virallisesti nainen...ja isä.
Että näin voi asiat pyörähtää...