Risperdal?

Kertokaa kokemusksia. hyviä/huonoja? annos?
91842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olin ihan hajalla ennen kuin aloitin Risperdalin käytön reilut kaksi kuukautta sitten. Olin tajuttoman väsynyt, epätoivoinen...en osaa kuvata, mutta potkutkin tuli töistä, joten enköhän ollut riittävän tiukilla.

Risperdal poisti melkein kerralla kaiken tuskaisuuden, yhdisti sielun palat ja oloni muuttui "normaaliksi". Tunsin taas olevani ehjä ihminen enkä potkujenkaan takia menettänyt hermojani viikkokausiksi, kuukausiksi tai lopullisesti, niin kuin olisi ollut odotettavissa.

Alussa oli sivuoireina lihaskipuja ja -jäykkyyttä ja lihoin nopeasti monta kiloa, mutta sivuoireet hellittivät parin viikon kuluttua. Ehkä oli jotakin muutakin pientä, mutta en muista enkä kiinnittänyt huomiota, koska olin niin kiitollinen positiivisista vaikutuksista ja toisaalta en siinä mielentilassa osannut erotella, mikä olossani johtui lääkkeestä ja mikä sairaudestani, en edes sitä, mikä oli fyysistä ja mikä henkistä.

Kun lääkäri kehotti nostamaan annosta 2 tablettiin / ilta, tunsin olevani jo itseni ulkopuolella. Noin kuvainnoillisesti: kovasti ahdistuneena kuva itsestäni on hajalla, käpertynyt, pieni ja raskas, Risperdal palautti kuvan normaaliksi, mutta liian suuri annos tuntui työntävän minut ulos raameistani. Nyt otan 1,5 tablettia / ilta.

Äänestä
  • aiva hyva lääke mutta joillekkin aiheuttaa pätkimistä tulee pieni viive ennen kuin tajuaa mitä tapahtuu onneksi sitä käyttäjä ei huomaa ,tietysti se lihominen on yksi ,tämä lääke vaikuttaa useampaan " ns, releeseen" tästä taasen johtuu kenelle sopii kenelle ei kysymyksessä on ropamiini ja serotooni elikkä yläkerran tarvitsemat aineet kun niiden normaali tuotanto on häiriintynyt se siitä .

    Äänestä

  • risperdal kirjoitti:

    aiva hyva lääke mutta joillekkin aiheuttaa pätkimistä tulee pieni viive ennen kuin tajuaa mitä tapahtuu onneksi sitä käyttäjä ei huomaa ,tietysti se lihominen on yksi ,tämä lääke vaikuttaa useampaan " ns, releeseen" tästä taasen johtuu kenelle sopii kenelle ei kysymyksessä on ropamiini ja serotooni elikkä yläkerran tarvitsemat aineet kun niiden normaali tuotanto on häiriintynyt se siitä .

    Mistäpä sen tietää että niiden normaali tuotanto on häiriintynyt kun siitä ei mitään testiä tms. ole - eli jos tuotanto on normaali, sittenhän se on epänormaali kun niinsanottua lääkettä tyrkytetään.

    Äänestä

  • Sairastuin syyskuussa 2005 psykoosiin ja minulle määrättiin lääkkeeksi rispendal. Söin sitä aluksi 4mg sitten 3 mg ja nyt päiväannos on 2mg.
    Lääkkeen annostuksen pienennyksen ajan olin sairaalassa. Sivuoireina on ainakin paínonnousu ja näkemis ongelmiakin on ollut.Lääke myös latistaa tunteet ei ole syviä suruja mutta ei myöskään suuria ilon hetkiä

    Äänestä

Fiksumpaa olisi harrastaa vaikka venäläistä rulettia kuin sitä syödä.

Äänestä
  • Ihan tyhjää te lääkkeitten vastustajat.. No, ei mitään sittenkään!!!

    Äänestä

  • jackie kirjoitti:

    Ihan tyhjää te lääkkeitten vastustajat.. No, ei mitään sittenkään!!!

    Se on niin voimakas lääke että ihmiset huomaavat sinun käyttävän jotain. Kannattaa sanoa että käytät huumeita. Meinaa jos saavat tietää että kyseessä on psyykelääke, saattaa alkaa olla parempi suunnitella ihan sitä rulettiakin, kuitenkin vaikka kahdesti laukeavalla, johonka voi sitten laittaa panoksen molempiin piippuihin. Sen kun naapurit ja työkaverit kuulee, että hullu olet ja syöt psyykelääkkeitä -eipähän tarvitse enää asua missä sitten asuitkaan eikä töissä käydä, missä sitten töissä kävitkään. Itsellä on siitä huono tilanne, ettei ole edes varaa muuttaa pienestä kotipaikkakunnasta pois. Meinaa ei tarvitse huolehtia että esmes auto saisi olla rauhassa parkkipaikalla. Kyllä aina joku löytyy jota häiritsee että hullulla on auto. Eipä enää olekaan, kun murtauduttiin tarpeeksi monta kertaa ja vietiin bensat. Meinaa hullun on turha edes viranomaisille valittaa.
    Eli jos käytät, muista, sano että on kyse laittomista huumeista. Hyvällä tuurilla uskovat, vaikka näkisivät että on voimakkaammat aineet käytössä kuin huumeet.

    Äänestä

  • risperdaalia kirjoitti:

    Voi ei

    Äänestä

  • jackie kirjoitti:

    Voi ei

    Jep. Mutta ei se lohduta kun muuttamaan joutuu. Eikä varsinkaan jos ei ole varaa edes muuttaa. Ihmisillä kun on vihantunteita hulluja kohtaan, eikä siihen mitään mahda.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaipaus kirjoitti:

Kertokaa kokemusksia. hyviä/huonoja? annos?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu