Keväiset tervehdykset aman rantamaisemista!

Kirjoitin pitkän aloituksen ja aivan turhaan bittiavaruuteen häippäs.
Kaiketi toi viirus iski siihenkin?
Voin kalastaa ja ulkoilla mielinmäärin.
ihailijani ovat kaikonneet pihapiiristäni ja kulkukissat

7

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joko Jämsän äijää on näkynyt?
      Minulla on pihassa vain mustarastaita. En erota niitä toisistaan. Ovat olleet siinä vuosia, ja tiedän vanhastaan, että kun ne rakensivat pesänsä, orava kävi sen hävittämässä.
      Jonnekin turvaan ovat kuitenkin osanneet pesänsä tehdä, koska niitä on nyt useampi.

      Sinä voit olla kesäpaikassasi karanteenissa. Monet mökkiläiset ovat tunteneet itsensä ruton iskemiksi, kun ovat yrittäneet olla mökillään kesäpitäjässään. Kyläläiset karttavat ja pitävät heitä taudin levittäjinä.
      Minä en vapaaehtoisesti talvella mökille lähde!
      Mkr.

      • Olen todella tottunut tähän yksinäisyyteen,en edes tiedä mitä se on?
        Ajatelkaa kukaan ei määrää,koska avaan räpsyttimeni,joita näköelimiksi kutsutaan
        aamuisin ja voin toteuttaa aivan vapaasti itseäni.

        Uskomatonta törmäsin mökkinaapuriin espoolaiseen eilen.
        kysyinkin,onko korona syy,että olet harhautunut kehäkolmosen ulkopuolelle.
        Hän kertoili peitetarinoita,joihin en ottanut kantaa.

        Nyt hän nelijalkainen poikakaverini haluaa ulos ja tietty pakko toteuttaa hänen toiveitaan,joten ama pitää preikin


      • Missähän sekin reppana yrittääpysyä hengissä?
        Voi se kevät,kun lintuiffulenssu jylläs luulin,etten näe sitä lintua enää.
        Voi sitä kohtaamista,kun se väsynyt laihtunut lintu laskeutui laiturinnokalle.
        Tietty heti jauhelihaa mikroon sulamaan ja niin sain sen jämsänäijän elvytyksen kohdilleen.
        Kaiketi minua pidetään aivan dillenä,mutta joskus tuntuu, olisinko edellisessä elämässä
        ollut selkälokki?

        Luojankiitos noi valkotakkiset eivät edes tiedä mitä minäkin lähes 82v vanhus puuhailen täällä rantatilallani.
        Kunta soitteli joskus,kun täytin 70v ja kyselivät avuntarvetta.
        Kaiketi ovat minimoineet kunnan kantokykyluokituksen ja odottavat kuolee se tietenkin,ja huokaisevat helpotuksesta


    • Anonyymi

      Tervehdys Amalle etelärannikolta ! Mukava kuulla Sinusta .Nyt moni ruuhkasuomalainen olisi onnessaan tuollaisesta karanteeniympäristöstä kuin Sinulla. Eipä meilläkään hätää ole, pääsee metsäänkin kävelylle, oman tontin puutarhatyöt ovat kohta ajankohtaisia ja kauppapalvelu pelaa. Pian on aikomus laskea vene päiväretkiä varten . Lähivesille vain , ellei merivartiosto sitäkin estä, on tullut jo varoitus, ettei hätiin ehkä nopeasti ehditä. Sehän koskee myös saariston mökkiläisiä. Olisihan se kiva vähän kalastaakin vaikka silakkalitkalla , verkkoja ei ole ollut vuosiin.

      Linturetkillä on käyty Porkkalanniemessä ja Kopparnäsissä : esimerkiksi haahkoja, alleja ja monenlaisia hanhia sekä lokkeja on jo paljon liikkkeellä, meren äänimaailma alkaa olla keväinen.

      Hyvää vointia, pysytään kuulolla ! 👍🌷

      Ramoona

      • Kiitos Rmoona!
        Kaiketi olen kertonut,että omistan aivan ihanan nelijalkaisen ragdollin.
        Hän ylpeä leikattukolli yrittää olla vaikeasti lähestyttävä.

        Olen menettänyt aivan liianpaljon vuodensisällä ja yritän koota itseäni.
        Ei se todella ole helppoa.
        Aivan ihanaa kuulla sinusta Ramoona ja tsemppiä purjehduskauteen
        Minäkin odotan jäidenlähtöä,ne mokomat runnoivat rantalaiturini


      • Anonyymi
        rituliini_38 kirjoitti:

        Kiitos Rmoona!
        Kaiketi olen kertonut,että omistan aivan ihanan nelijalkaisen ragdollin.
        Hän ylpeä leikattukolli yrittää olla vaikeasti lähestyttävä.

        Olen menettänyt aivan liianpaljon vuodensisällä ja yritän koota itseäni.
        Ei se todella ole helppoa.
        Aivan ihanaa kuulla sinusta Ramoona ja tsemppiä purjehduskauteen
        Minäkin odotan jäidenlähtöä,ne mokomat runnoivat rantalaiturini

        Harakat kisaavat siperianmännyssä täällä ikkunan ulkopuolella, ihan kevättunteita on ilmeisesti kujeilussa!

        Kiva kun Amakin on ottanut haltuunsa rantatilansa, onhan elämä vapaampaa liikuskella siellä.

        Ei nämä pakolliset karanteenit hauskoja ole, koettelee ne monia vanhuksia, joskin on heitä jotka ei muutenkaan liiku missään.

        Kaipaan kyllä omaa vapauttani, mutta tyydyn kehoitukseen pysyä kotona, varsinkin kun kuulun riskiryhmiin. Ei olisi uskonut näin laajaa pandemiaa tulevan, alussa ei osannut edes ottaa sitä ihan vakavasti.
        Poikani kertoi euroopassa olleen pitkiä jonoja kauppojen ulkopuolella, saa nähdä tuleeko meillä toimimaan kauppojen ruokakuljetukset normaalisti?
        Ama voit ainakin kalastaa, se on jo suuri etu, jos Ahti suo antimiaan! terveisin sini-sirkku


    • Todella sinisirkku ajattelen,kuinka suuri lahja minulle omistaa tämä maisema.
      Omistaa ja omistaa.Todella kallista!
      Vakuutukset,siis täyarvovakuutukset nielevät siitä pienestä eläkkeestäni sievoisen summan,tiemaksut,jätemaksut ja mikä uskomatonta kiinteistövero.
      Jos olisin tehnyt muuoilmoituksen kirkonkylään.
      Tästä rantatilasta olisi tullut vapaaajanasunto ja kiinteitövero olis pomsahtanut lähelle viittäsataa,kun se näinollen on 103 egee-
      Olen siis pakonsanelemana veronkiertolainen??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      232
      3384
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      60
      2925
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      26
      2517
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      18
      2482
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      76
      1993
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      85
      1879
    7. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1835
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1832
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1682
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1033
    Aihe