Rautaköliin sinkki, toisenlainen maalikäsittely

Kävin läpi menneiden vuosien keskustelut rautakölin kunnostuksesta. Kokeneilta ja viisastuneilta pyytäisin neuvot seuraaviin:

1. Onko kokemusta sinkin asennuksesta purjeveneen eväköliin? Onnistuuko pulttireikien poraus ja millaisin vehkein? RST-pultein, helixillä, hitsaten? Kannattiko? - Paikaksi olen ajatellut kölin keskiosaa lähellä runkoa, jotta jättövirtaukset eivät häiriintyisi pahasti.

2. Hiekka/soodapuhallus ei onnistu kerhon talvisäilytyspaikalla ja aikaa on tehdä kaikki itsekin. Ajattelin hioa lamellilaikalla irtoruosteet pois, poistaa/neutraloida loput ruosteet IKH:n fosforihapolla, maalata usea kerros Hempelin yksikomponenttista Underwater Primeria ja sen päälle sopiva antifouling. Epoksipakkelia ensimmäisen primerkerroksen päälle syvimpien kolojen kohdalle. Miltä kuulostaa?

3. Kokemukset sinkkimaalin tai Bilteman ruosteensuojan käytöstä ruostekohtien ensiapuna kölissä olisivat tervetulleita.

Vene on 90-luvun puolestavälistä, meille uusi. Alustastaan helposti irtoava epoksimaalikerros lähtee isoina lastuina allaolevasta ohuesta harmaasta primerikerroksesta. Ruostetta useassa paikassa, mutta ei syvinä rokonarpina. Epäilen, että kölille on tehty perusteellinen kunnostus alle kymmenen vuotta sitten.

Tavoitteena ei ole täydellinen pinta ja kuori kymmeniksi vuosiksi, koska pohjakosketuksia köliin tulee kuitenkin. Edelliseen veneeseen ehdin tein tällaisen ja heti seuraava kesänä kolahti. Yksikomponenttisella primerilla ei tarvitse odottaa lämmintä toukokuuta ja kölin täydellistä lämpeämistä, fiksaukset voi tehdä viileämpänä vuodenaikana.

7

1177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika haastavia kysymyksiä eikä yhtä oikeaa vastausta tule löytymään.
      1. Sinkin kiinnitysreät saa poralla. Jengojen vääntämisen sijaan minun rautaköliin tehtiin aivan evän takaosaan läpireikä ja molemmille puolille matala " virtaviivainen " sinkkilautanen. Luulen helpommaksi ja hydrodynaamisesti paremmaksi kuin keskiköliin asentaminen. Takareunassa on joka tapauksessa jättöturbulenssi ja keskikölin virtaus laminaarisempi. Jos nyt tekisin niin asentaisin pienet sinkit aivan jättöreunaan ja vaihtelisin kulutuksen mukaan useammin. Kulutus suolaisessa vedessä on ollut 50-100 gr/ v yli 10v ajalla.
      2. Vieressäni Hollannissa lasketaan tusinan verran veneitä päivittäin jatkuvasti. Suosituin rautakölien kunnostus näyttää olevan kulmahiomakoneella pinnan läpikäyminen nopeasti ja heti epoksi päälle 1. vrk. Toinen primeri 2. pv aamulla ja myrkky illalla. 3. pv veteen . Pinta on rosoa ja käsittely uusittava ehkä jopa vuosittain.
      Itse olen käyttänyt fosforihappoa käsihionnan jälkeen, epoksia, epoksipakkelua, hiontaa, useita epoksiprimereitä ennen myrkkyä. Toimii 2-3 v. En osaa sanoa kumpi parempi koska jälkimmäisessä menee aikaa, vaivaa ja rahaa. Ehkä pikakäsittely huonoon pintaan ja vaivalloisempi alkavaan ongelmaan?.
      3. Ei taida maksaa vaivaa, ei kokemusta. Joku auton rusteenestomaali tukki heti hiomalaikat ( Noroxin tms?)
      Työn iloa!
      seppomartti

      • Anonyymi

        Vastoin luuloani ei ole muita mielipiteitä kirvonnut. Aloituksen lopussa mainitaan 1- komponenttiprimerit. Olen käyttänyt Primoconia. Se soveltuisi aloittajan niihin alueisiin paikkamaalauksen pohjustukseen, " missä maali irtoaa levyinä mutta alla on ehjä epoksiprimer. Eli tartunta primeriin pettänyt tai maalikerroksia on liian paksusti. Reunojen irtoava maalikerros pois ja hiukan hiontaa reunaan. 2-3 x Primoconia. Myrkyt tarttuvat hyvin. Haittana on hinta ja nihkeä Primocon tukkii kuivahionnassa paperi heti, jos myöhemmin joutuu hiomaan.
        seppomartti


    • Anonyymi

      Katsoitko vanhoista keskusteluista Zinga-jutut?
      Se on varsinainen sinkkimaali, jonka käyttö on helppoa. Ei ehkä sovi hifistelyyn mutta toimii.

      • Anonyymi

        Pistätkö Zingan rautaan ennen muita kerroksia?. Montako kautta povaat jos " toimii"?
        Lueskelin ja harkitsi muttei enää ole ollut tarvetta, oma kokemus =0.
        seppomartti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pistätkö Zingan rautaan ennen muita kerroksia?. Montako kautta povaat jos " toimii"?
        Lueskelin ja harkitsi muttei enää ole ollut tarvetta, oma kokemus =0.
        seppomartti

        Minä laitoin Zingan rautakölin pintaan heti kun olin sen lamellilaipalla hionut ja sen sen jälkeen vielä asetonilla pyyhkinyt Sen päälle myrkkyväri. Vene oli kaksi kesää meressä. Pieniä ruostekukkia syntyi. Ei sen pidempää kokemusta. Tämä juttu oli palstalla aikanaan osa "Rautaköli kuntoon" keskustelua.


    • Tein vastaavan homman 12v. sitten, lasikuituvene. Nyt täytyy uusia pohjan ja rautakölin maalaus.
      Maalasin Tikkurilan Temacoat RM 40 pohja ja Temadur 50/90 vesirajan yläpuolella.
      1. Nyt suunnittelen maalaavani rautakölin Zinga sinkkimaalilla ja jätän kölin pinnan pelkälle sinkkimaalille, väri harmaa. Ajatus on siinä että kun tulevina vuosina tulee paikkauksen tarvetta, niin vedän vain uutta sinkkimaalia vanhan päälle, ilman sen suurempia pohja töitä. Tämän pitäisi onnistua. Köli jää siis eriväriseksi kuin veneen runko.

      2. Pitääkö Fosforihapon käytön jälkeen, ennen maalausta jotenkin putsata köli, vai maalataanko suoraan fosforihapon päälle uusi maali.

      3. Niille jotka veneilevät järvellä, paras anodi köliin on mangnesium anodi.

      4. Maalasin Tikkurilan maalin ruiskulla, koska se kuivui niin nopeasti etten saanut hyvää pintaa maalisudilla/telalla/maalityynyllä. Onko kellään kokemusta kuinka saisin tämän maalin kuivumaan hitaammin. Jos tiedätte, niin laittakaa aineen nimi. Lähden sitä sitten netin kautta etsimään.

      Gullervo20

    • Anonyymi

      Oman kokemuksen mukaan ainoa tapa, jolla rautakölin saa pysymään useamman vuoden siistinä, on täydellinen puhdistus hiekkapuhaltamalla tai kulmahiomakoneella ja lamellilaikalla. Heti perään monta kerrosta epoksia. 2 tai 3 kerrosta ei riitä alkuunkaan. Kalvopaksuuden pitää olla riittävä. Olen kuullut, että paras tulos tulisi laminoimalla ohut lasikuitukudos kölin pintaan epoksihartsilla. Kudos varmistaa kalvopaksuuden. Tiedä häntä.

      Toinen vaihtoehto on paikkailla joka kevät ties millä sotkuilla. Toimii se niinkin, jos ei välitä kölin muodosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      101
      1647
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      21
      1017
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      911
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      334
      814
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      813
    Aihe