Aika avata osa 3, on helpompi jatkaa, kun aikaisemmat venynneet melko pitkiksi keskusteluiksi. Nyt alkaa olla aika kypsäksi avata sumuverhoa hieman ja hyvä, että joku uskaltaa tässä venäläis genkisessä yhteiskunnassa vielä jotain sanoa, toisaalta mehukkaimmat jutut ovat hävinneet lehtien nettisivuilta, ehkä HALLITUKSEN pyynnöstä?
Kaikki ei oikeasti mennyt niin kuin julkisuuteen on annettu ymmärtää – IS selvitti, miksi koronakriisi pääsi yllättämään Suomen
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006453588.html
"VIRANOMAISET, erityisesti Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja ministeriöt, kuten sosiaali- ja terveysministeriö (STM), ovat ilmoittaneet varautuneensa koronaan tammikuusta alkaen, kun tilanne Kiinassa alkoi pahentua.
Nyt alkaa paljastua, että varautuminen on jäänyt lähinnä seuraamiseksi.
Pitkään koko asiaa vähäteltiin. THL vertasi koronaa kausiflunssaan.
Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta kertoo viimeistään, millaisen katastrofin keskellä elämme."
"Keskustelut osoittavat, että viranomaiset ja hallitus ovat lähinnä THL:n johdolla eläneet ”ruususen unta” varautumisen suhteen, kuten yksi valtioneuvoston edustaja tiivistää."
"THL on tullut koko ajan todella pahasti jälkijunassa, mikä on vienyt siltä pahasti uskottavuutta, kuuluu yleinen arvio.
Nyt on käynyt ilmi, etteivät THL ja hallitus osanneet varautua siihen, että jopa noin 200 000 ulkomailta palannutta suomalaista tekee pahan tilanteen entistä pahemmaksi."
"Kolme tärkeää kysymystä
Miksi ulkomailta palaavien suureen joukkoon ei ollut mitenkään varauduttu?
Miksi suojavarusteista on annettu julkisuuteen kahta viestiä? Esimerkiksi hengityssuojien luvattiin ensin riittävän, eikä niistä ole edes hyötyä. Ne loppuivat silti jo alkuun, koska varastot sairaaloissa olivat liian pienet. Nyt kysytään, riittävätkö edes huoltovarmuuskeskuksen varastot. Viranomaiset antavat ymmärtää, että hengityssuojia voi tilata ulkomailta, vaikka globaali kysyntäpiikki kasvaa koko ajan. Vielä maanantaina huoltovarmuuskeskuksella piti olla miljoonia hengityssuojia. Nyt niitä yritetään tilata kuitenkin lisää.
Miksi lentoaseman vastaanotto on ollut sekavuuden tilassa pitkään, viime keskiviikkoon saakka? Lentoaseman osalta vastuuta on palloteltu taholta toiselle. Se, että viranomaiset eivät osanneet varautua suureen paluumäärään, kertoo valmistautumisen heikosta tasosta.
VALMIUSLAKEIHIN päädyttiin, kun presidentti Sauli Niinistö patistelullaan sai vauhtia aikaan.
Niinistön ”isällinen” näkyvyys on herättänyt ministereissä myös ärtymystä."
Lisää tästä artikkelista alussa olevan linkin kautta, ei sovi lapsille tai THL ja hallitus uskoisille, voi aiheutta verenpaineen nousua tai halua TROLLAUKSEEN.
Kaikki ei oikeasti mennyt niin kuin julkisuuteen on annettu ymmärtää – IS selvitti, miksi koronakriisi pääsi yllättämään Suomen
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006453588.html
"VIRANOMAISET, erityisesti Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja ministeriöt, kuten sosiaali- ja terveysministeriö (STM), ovat ilmoittaneet varautuneensa koronaan tammikuusta alkaen, kun tilanne Kiinassa alkoi pahentua.
Nyt alkaa paljastua, että varautuminen on jäänyt lähinnä seuraamiseksi.
Pitkään koko asiaa vähäteltiin. THL vertasi koronaa kausiflunssaan.
Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta kertoo viimeistään, millaisen katastrofin keskellä elämme."
"Keskustelut osoittavat, että viranomaiset ja hallitus ovat lähinnä THL:n johdolla eläneet ”ruususen unta” varautumisen suhteen, kuten yksi valtioneuvoston edustaja tiivistää."
"THL on tullut koko ajan todella pahasti jälkijunassa, mikä on vienyt siltä pahasti uskottavuutta, kuuluu yleinen arvio.
Nyt on käynyt ilmi, etteivät THL ja hallitus osanneet varautua siihen, että jopa noin 200 000 ulkomailta palannutta suomalaista tekee pahan tilanteen entistä pahemmaksi."
"Kolme tärkeää kysymystä
Miksi ulkomailta palaavien suureen joukkoon ei ollut mitenkään varauduttu?
Miksi suojavarusteista on annettu julkisuuteen kahta viestiä? Esimerkiksi hengityssuojien luvattiin ensin riittävän, eikä niistä ole edes hyötyä. Ne loppuivat silti jo alkuun, koska varastot sairaaloissa olivat liian pienet. Nyt kysytään, riittävätkö edes huoltovarmuuskeskuksen varastot. Viranomaiset antavat ymmärtää, että hengityssuojia voi tilata ulkomailta, vaikka globaali kysyntäpiikki kasvaa koko ajan. Vielä maanantaina huoltovarmuuskeskuksella piti olla miljoonia hengityssuojia. Nyt niitä yritetään tilata kuitenkin lisää.
Miksi lentoaseman vastaanotto on ollut sekavuuden tilassa pitkään, viime keskiviikkoon saakka? Lentoaseman osalta vastuuta on palloteltu taholta toiselle. Se, että viranomaiset eivät osanneet varautua suureen paluumäärään, kertoo valmistautumisen heikosta tasosta.
VALMIUSLAKEIHIN päädyttiin, kun presidentti Sauli Niinistö patistelullaan sai vauhtia aikaan.
Niinistön ”isällinen” näkyvyys on herättänyt ministereissä myös ärtymystä."
Lisää tästä artikkelista alussa olevan linkin kautta, ei sovi lapsille tai THL ja hallitus uskoisille, voi aiheutta verenpaineen nousua tai halua TROLLAUKSEEN.
Vastaukset 144
Vanhimmat
Paras viisaus Suomessa asuu THL:ssa ja Hallituksessa, ei Iltalehden toimittajissa.
Jos näin olisi, niin tilanne ei olisi tällainen tällä hetkellä.
Historiaa ei voi muuttaa (toivottavasti) vaan suuret viisaudet löytyvät THL tiedotteista heidän arkistostaan ja voi todeta, että taisi tulla mörhöiltyä rankasti.
Meillähän tilanne tällä hetkellä on vielä hyvä. Ja toivon mukaan tehdyt toimet purevat hidastamaan.
Miksi sinä elät arkistojen toedoilla, Koitahan tulla sieltä tähän päivään.
Ja kertoisit viimein miten ja missä vaiheessa olisi kuulunut toimia. Siihen ei ole tullut vastausta vieläkään.
Tässä sitten tuoreempaa jos vanha ei mieltä lämmitä,
"Aiemmin torstaina pääministeri Sanna Marin (sd) myönsi, ettei hallitus ole täysin onnistunut ohjeistaessaan ulkomailta palaavia matkustajia koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Kuinka pitkään lentokentällä sai jatkua tilanne, jossa maahan palanneita matkustajia ei tiedotettu karanteenista ja siitä, ettei julkisilla saa siirtyä karanteeniin, eritysasiantuntija Krista Lyyra sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM)?
”Tiedottaminen aloitettiin matkustussuositusten myötä. Maanantaina 16. maaliskuuta tuli myös valtioneuvoston suositus siitä, että kaikkien [ulkomailta saapuvien] matkustajien tulee hakeutua karanteeniin.
Asiasta on tiedotettu lentokentällä viime viikon torstaista [19. maaliskuuta] lähtien.”
Entä suositus julkisten kulkuvälineiden välttämisestä, miksei siitä kerrottu?
”Suositukset siitä, että älä käytä julkista liikennettä on saatu lisättyä tämän viikon alussa kuulutuksiin.”
”Tarve kuulutuksen lisäämiseen tuli, kun saimme tiedon siitä, että viikonloppuna oli saapunut [Helsinki-Vantaalle] useita kaupallisia lentoja etelän lomakohteista.”
Mistä viivyttely johtui? Kenen olisi pitänyt toimia ripeämmin?
”En koe, että tiedottamisessa oltaisiin millään tavalla viivytelty. Aina kun on tullut uusi linjaus tai ohjeistus, tiedotusta on lisätty ja asia on saatettu Finavian tietoon."
Juu u, mutta kuka on kyseen alaistanut tiedoittamista, kyse on karanteeni toimien toteuttamisesta ja sinisilmäisyydetä ja lapsen uskosta kansalaisten tottelevaisuuteen.
Näin tämä töppi toi taudin voimalla Suomeen, mahtaisiko Pääministeri pystyä näkemään heidän toiminnan puutteen ihan suoraan mahdollistaneen tämän surullisen farssin.
Mielenkiintoisesti siloiteltu "Sanna sanoi, ei täysin onnistunut ohjeistamaan" vain reilu 200 000 matkailijaa riskialueikta saapui. OLISIKO MENNYT IHAN PERSEILLEEN!
Positiivista, tästä päivästä asia on vakuuttavalla tasolla karanteineen jollainen sen olisi tullut olla jo aiemminkin, koska nämä tyypit toivat todellisuudessa viruksen Suomeen . Jos alusta saakka oltaisiin asianvakavuus mielessä, toimittu näin, niin täällä olisi rajusti vähemmän tautia. Nyt 5 kuollutta ennuste raskaan synkkä, samalla selitetään, miten ihmisten terveys tärkeintä ja vaikuttaa, että yritykset ja työpaikat ovat etusijalla kaikesta.
Ja lähde unohtui, Helsingin Sanomat
Et vastannut kysymykseeni joka kuului näin:
Ja kertoisit viimein miten ja missä vaiheessa olisi kuulunut toimia. Siihen ei ole tullut vastausta vieläkään.
Suomen tautitilannehan on hyvä, sairastuneita enemmän Uudellamaalla , joka on nyt eristetty. Muualla maassa no panic, vielä.
Eli otappas nyt ihan omat aivosolut käyttöön ja kerro omin sanoin kuinka koronan hallintayrityskeinot olisi Suoessa pitänyt hoitaa. Elä kopsaa mistään(elä edes puoluepomoiltais) vaan tuota tekstiä itse.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006453946.html
Tuosta vielä kiinnostuneille.
Olen aika päivää vastannut tuohon kysymykseen, käy ketju 1 ja 2 läpi huolella, niin löydät ajatukseni miten olisi pitänyt toimia ja miten varautua.
Ai kuka sä oot noista anonyymeista?
Kyllä osaat olla sitten älykäs ja sivistynyt :D
alun alkaen THL:n oli testata matalalla kynnyksellä, mutta testi loppuivat, nyt näyttää että se oli viisasta, mitä turhaan testata tai hoitaa, hyvä esimerkki perusterve Ranskalainen 16v
Iltalehdestä
"Juliella ei ollut mitään perussairautta. Hänellä oli vain pientä yskää viime viikolla. Sen jälkeen se paheni, ja menimme maanantaina lääkärille, isosisko Manon kertoi Le Parisien -lehdelle.
Sen jälkeen Julie kiidätettiin ensin lähisairaalaan, josta hänet siirrettiin nopeasti Pariisissa sijaitsevaa Necker-sairaalan keuhko-osastolle.
Tiistaisen intubaation piti auttaa, mutta se vain nopeutti vääjäämätöntä kohtaloa.
– Hänen keuhkonsa olivat pettäneet. Lääkärit tekivät kaikkensa, mutta se oli hyödytöntä, sisko sai sanottua."
Näin tämä vanhusten tappaja toimii, myös nuoremmille, kuin raid puutarhassa
Elä kopioi kerro omin sanoin mitä pitäisi tehdä toisin. Noita tragedioita tulee olemaan ja se on surullista. Mikään testaaminenkaan ei noilta murhenäytelmiltä suojaa. Varaudu pahimpaan ja tee mitä kykenet ja on kehoitettu.
Ja olisi paljon hedelmällisempää jos ottaisit jonkun nimimerkin, keskustelun kannalta. Tosin tunnustan sinut noista kopsuista😄
Hä! Kuka osaa mihinkin varautua ja toimintavalmiina olla ja mihin ja miten? Olisiko lennot pitänyt lopettaa tammikuussa? Olisiko ravintolat pitänyt laittaa kiinni tammikuussa? Olisiko pitänyt ottaa hengityssuojat käyttöön tammikuussa? Olisiko pitänyt sanoa ihmisille tammikuussa, ettei lomalta enää tulla takaisin ja Espanjassa asuvat pysyvät siellä?
Nyt, kun tiedät, niin pidät nyt ainakin hengityssuojaa koko vuoden!
THL tiedoitti tammikuussa alkaneensa varautuman ja resurssit testien, suojien hoitohekilöstö ja tilojen osalta piti olla kunnossa, jote tilanteen ei pitönyt kosketta Suomalaisia juurikaan.
Kaikki, muu kuin henkilöt ja tilat kävivät jo alkuvaiheissa huonolle tolalle ja päädyttiin rajaamaan matalankynnyksen korona testauksesta ainoastaan riskiryhmien testaukseen.
TROLLIT voisivat tuoda jotain konkreettista, mikä kumoaa oikeasti tämönkin tosiasian, kiitos.
Itse olet se ”trolli”, kun jatkuvasti jauhat samaa asiaa mille et mitään voi tehdä!
Taidan olla hieman etuajassa, milloin se pääsiäinen olikaan?
Meillä on ollut kasvomaski ja hengityssuojat jo noin 50 päivää. Kesti yli viikon että muille alkoi tulemaa , meidän paikkakunnalla ja kaupoissa. Nyt on jo lähes joka kymmenennellä, kertoo jälkeläisten jälkeläiset 15-25 vuotiaat.
Mihin pääsiäiseen se ”trolli” kuuluu😂 Pääsiäiseen kuuluu trulli🧙🏻♀️😂
Mitä suodatusluokkaa teillä maskit ovat, onko tietoa?
Eikö olisi nyt viisainta katsoa kansakuntana eteenpäin eikä janttautua höpöttämään samoja asioita jotka ei mitään miksikään muuta.
Joo sössitty mikä sössitty ja raatoa alkaa tulemaan kun muurahaisia pesästä kesää kurkistamaan, ehkä samalla aikataulullakin.
Kuten Italiassa,Saksassa ja Ruotsissakin, Espanjasda ja Yhdysvalloussa. Virus tulee, oletko omalta osaltasi valmis.
Olen bunkkerissa, saunon ja uin päivittäin, kaikkea resursseja varastossa, toimin ohjeiden mukaan ja ihmettelen miten tähän tilanteesen jouduttiin omalla toiminnalla eli toimimattomuudella.
Kuolema sinänsä ei pelota, on tässä jo eletty ja oma korsi tai oikeammin keko rakennettua yhteiskunnan tueksi.
Kiitos huolestasi, entä sinä, oletko valmis, jos kolkutetaan?
Olen valmis. Toki en sitä toivo mutta jos näin tulee käymään, en usko olevani sen erityisemmässä asemassa kuin kukaan muukaan.
Ai uskotko että koronan leviäminen maailmassa on sinun aiheuttamasi😱
Ja se fakta tai kumoaminen kirjoituksellesi oli?
Aivan argumentit loppu, niin alkaa henkilökohatisuuksiin tai nälvimiseen sirtyminen, kerto sivistyksen puutteesta.
Olen Suomen kansalainen ja osa demokratian ratasta ja me kaikki valitsimme äänestyksessä omamme ja niin edespäin, eikö yleinen jankutus kaikesta ole päätyä miettimään omaa äänestys käyttäytymistä?
Joo sille puolelle alan kallistumaan et häytyy tarkkaan miettiä mikä on oikea suunta jollei halua katastrofeja tapahtuvan.
HS "YRITYKSILLE suunnattu suora tuki nousee miljardiin euroon. Tuet sisältyvät lisätalousarvioon, jonka eduskunta hyväksyi torstai-iltana. Päätös tehtiin valtiovarainvaliokunnan mietinnön pohjalta.
Lue lisää: Tukihakemuksia tuli hetkessä satojen miljoonien eurojen edestä – hallitus esittää nyt yrityksille jopa miljardin euron suoria tukia esimerkiksi palkkojen ja vuokrien maksuun
Asian vahvisti jo torstaina iltapäivästä valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk). Kulmunin mukaan rajoitustoimet ovat laajentuneet, minkä takia myös yrityksille suunnatun suoran tuen täytyy olla suurempi.
”Tarkoituksena on, että viisinkertaistamme yrityksille tulevan suoran tuen, koska tilanne on muuttunut hyvin nopeassa ajassa”, Kulmuni sanoi STT:lle iltapäivällä."
Tässä näemme, että suuri tulosiirto kansantaskusta sijoittajille alkanut, liikekiinteistöjen vuokrat tulee hoidettua ja palkkoja maksettua.
SUurin osa tukirahoista valuvat kankulan kaivoon, koska konkurssi tsunami vain siirretään hieman, koska tällä hetkellä koronasta ei ole ulospääsyä 1-2 vuoteen, meinaako hallitus taata suurien kiinteistösijoittajien kassavirran, omistajina usein isoja kansainvälisiä yrityksiä, vakuutuslaitoksia, rahastoja yms.
Kyllä kelpaa veroja maksella tulevaisuudessa, että sijoittajat vaurtastuvat.
Kun tilanne joskus ohi uusia yrityksiä syntyy, kuin sieniä sateella jatyöpaikkoja samoin. Turhaa tukea sijoittajien omaisuutta valtion miljardeilla, sille rahalle löytyy parempaa käyttöä yritys kentän uudisrakentamisen yhteydessä.
Tietysti hallitus voi sanoa taas, että toimittu sen hetkisen tiedon mukaa. Tieto lähde on THL jonka ennusteet jo menettäneet uskottavuuden ja ennuste lupaa taudi olevan ohi 180vrk, uskoo ken haluaa, kun muiden luotettavampien Englantilaisten ennusteen kertovat 1-2 vuotta,
''Englantilaisten ennusteen kertovat 1-2 vuotta,''
Tottakai ulkomailla tiedetään kaikki paremmin:))))
THL osoitti kotimaisen mallinukse ja ennustamisen ontuvuuden, joten luottamus kärsi syvästi, anteeksi, kun epäilen Suomalaista virkamiestä.
"Tieto lähde on THL jonka ennusteet jo menettäneet uskottavuuden ja ennuste lupaa taudi olevan ohi 180vrk,"
missä sellaista lukee, en tosiaan ole nähnyt.
no, tietysti virkamiedten omalta sivulta https://thl.fi/fi/-/koronaepidemian-taman-hetken-ennuste-noin-11-300-ihmista-tarvitsee-sairaalahoitoa-ja-heista-3-600-tehohoitoa?redirect=/fi/
Muutin ainoastaan totuutta kuukauksista päiviksi, mutta se ei liene sumutusta.
sanovat 4-6 kuukautta eli keskimäräisillä päivillä 31.5 se olisi 126vrk -189 vuorokautta, joten otin oikeuden omiin käsiin puhua 180 päivästä.
Kerro mikä tässäkin oli siis vikana?
Miksi jatkaa ollenkaan asiasta, josta on kirjoitettu varmaan jo nelisensataa kommenttia? Mitä uutta luulet saavasi kalutuksi irti?
Vai onko ainoa tavoitteesi THL:n ja hallituksen molliminen iltapäivälehtien asiantuntemukseen nojaten.
No. Joo. Tavallaan.
Kuten THL 'seuraa', seuraammehan mekin ja pitääkin. Kuvahan kirkastuu useimmille vasta pikkuhiljaa.
No. Media olisi voinut nostaa esim. isomman hälyn esim. tarvikkeista jo aiemmin.
Liekkö joku hoitaja 'vuotanut' asian ja silloin vasta tuli tiedoksi. Vuotajiakin siis tarvitaan.
Saattaa tehdä palveluksen esim. nyt terveydenhoidolle.
Ja jatkossa tasoa pitää pitää paremmin yllä.
Beng
Pelkkien negatiivisten uutisten kaivaminen ei ole kovinkaan rakentavaa.
On aivan varma, että virkamiehet perkaavat kriisin jälkeen tiheällä kammalla, mitä olisi voitu tehdä paremmin. Nyt hallinnon toimenpiteiden vastaisen mielialan lietsominen on enemmänkin haitallista.
Parhaiten tämä loppuu sillä, että kukaan ei kirjoittele,
Ja syy on ainoastaan huoli ja harmistus, siitä, mitä virkamiehet ja hallitus antoi tapahtua Suomen kansalle vitkastelemalla, ja tämän hetkinen tilanne ei ole vielä mitään, mitä tuleman pitää
Lisäksi uutta saadaa keskusteluun, kun asioita alkaa selviämään, siitä miten asiat on hoidettu, jos ainoa totuus on vain THL ja hallituksen tiedoitus, niin se ei ole demokratiaa vaan jotain muuta ja on hyv, että joku uskaltaa kaivaa asioiden taustoja ja tuoda tietoa miten toimittu.
Jos lehdet valehtelevat, niin löytyy mahdollisuus hajea oikaisua, samoin jos henkilön kunniaa loukataan, niin hän voi hakea oikaisua, muttajos keskustelu ja kritiikki perustuu todistettaviin faktoihin, niin mutä väärää siinä on?
Politiikkako?
KORPPI EI TOISTA KORPPIA NOKI, vanha luonnon viisaus
Halusi säännellä ei tule toimimaan.
Älä nouse katederille karttakepin kanssa tai kapua jagarandatuolille.
Se vain ei nyt toimi.
Keskustelupalstahan on tietojen ja tuntojen testaamista.
Jos halua olemisen sietämätöntä keveyttä voi lukea Kunderaa ja tai kaivaa hupijuttu Tuubista. Tätäkö haluat.
On sanan vapaus.
Beng
Missä ne positiiviset asiat ovat tämän aiheen ympärillä?
TRULLausta TAI TROLLausta, hyvää huumiria perjantain kunniaksi.
https://youtu.be/gbfw0Zj9i1w
Mitään en myönnä!
Hyvä paketti tuosta lentokenttä farssista, herää kysymys ketä tätä Johtaa vai johtaako kukaan?
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/anna-mun-kaikki-kestää-–-lentokenttien-koronatoimista-tuli-ruma-sotku/ar-BB11M7w4?li=BBr5Fal
Korona bingo pyörii
Hallitus, vastuu on kansalaisilla
THL, vastuu on Finavian
Finavia, vastuu on THL
Jos hallitus katsoo, että kansalainen on vastuussa, kun on niin fiksu, olisiko aika purkaa vankeinhoito ja polìsi pois, kun fiksut kansalaiset voivat lukea vaikka Suomen laki 1,2, 3 kirjat ja toima tämön mukaan, kaikkihan tietysti fiksuin noudattavat toiveita, hei ihan aikuisten oikeasti, apua!
Ei kansalaiselle voi antaa tuollaista vastuuta, näin vakavassa tilanteessa, lisäksi pelkkä ohjeistus on vain ja ainoastaan vastuun pakoilua sössitystä ja hallitusta matkailijoiden kotouttamiseta turvallisesti kotiin.
Trollien vuoro...
Jostain syystä, linkistä ei toimi, sorry.
No joo, alkaa olla aikalailla "puitu" asia, vastuunpakoilu on suorastaan tavanomaista politiikassa kuten myös näissä eri toimijoissa kuten THL tai STM.
Se "kasvojen menettämisen pelko" estää monia toimijoita muuttamasta kantaansa.
Selväksi on kai jokaiselle asia tullut, nyt enää tarvitsisi muuttaa toimintalalleja vielä jyrkempiin ja vielä äkkiä! Hyviä ja viisaita kuten myös kokemuspohjaisia neuvoja olisi tarjolla esimerkiksi emeritusproffessori Jantuselta, kun ne vaan voitaisiin "hyväksyä"
ohi päättämä'ssä olevien nykyisten "viisaiden ja huoellisten" THL: henkilöiden.
Kaikki ei oikeasti mennyt niin kuin julkisuuteen on annettu ymmärtää – IS selvitti, miksi koronakriisi pääsi yllättämään Suomen
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006453588.html
Iltasanomien pitää tehdä aina jotain outoa, jotta tulee mainostuloja. Siinä se.
Kun sikainfluenssan tiedotus meni överiksi, suurimpina koohottajina olivat iltapäivälehdet.
Välillä tuntuu, että säästä kirjoittaessaan kyseiset lehdet oikein kilpailevat siitä, kumpi keksii lähes normaaleille sääilmiöille yliampuvampia nimityksiä.
IL 26.07 " Ja tänään, kun Iltalehden lupaama käristyskupu on voimissaan,..." Käristyskupu. Voi juman kekka, mitä jornalismia.
Keltaisen lehdistön voisi jättää omaan arvoonsa. En ole kyseisiä aviiseja ostellut enää vuosikausiin.
Olisi voinut IS jättää syyttelyt myöhemmäksi, tosin silloin syytetyillä olisi ollut aikaa vastata syytöksiin. Ei ole IS:n toiminnassa juuri kehumista mutta Iltalehti on sortunut paskanjauhamiseen.
Kyllä löytyy vastaavaa kirjoittelua ihan Helsingin Sanomistakin vai onko Nyökyttelevä pää ja THL ainoa oikea tiedoitusta.
Kyllä hallituksella on resurssit laitta kehdistö tai toimittaja kuriin valheista, mutta vaikeaa jos artikkelit ja arvostelu on totta, vaikka olisi mainos lehti.
''Kyllä hallituksella on resurssit laitta kehdistö ...'
On ehkä hieman tärkeämpiä asioita kun kinastella lehdistön kanssa. Sen palautteen aika on sitten joskus....
Nyt kun julkisuuteen putkahtelee ministereiden ja THL/STM henkilöiden avautumisia ja toistensa syyttelemisiä hölmöilystään olisin kovin, kovin nolo tajuttuani puolustelleen hölmöjen toimintaa. Kuten täällä ovat yksinkertaisimmat sinisilmät tehneet.
Minä olen nolo jonkun ryhmän puolesta kuunnellessani esimerkiski eduskunnan isuntoa ja muutamien puheenvuoroja siellä.
Ai oikein putkahtelee :DDDDD
Avautumisesi kertoikin juuri mitä ovat muut sinusta ajatelleet: Olet yksinkertaisesti hölmö .
Ai oiken avutumiseni🤣🤣🤣🤣🤣.
Kuka ministeri on nyt avautunut ja mistä aiheesta ??
Kuvitteletko sinä peelo, että tällaiset asiat voitaisiin hallituksessa ratkaista ilman tiukkoja erimielisyyksiä? Jos kuvittelet, olet vielä tyhmempi kuin mitä tähän asti olen luullut.
Hallitus voi kulisseissa ottaa tiukastikin yhteen ja niin sen oikeastaan pitääkin. Ei näin kompleksisessa tilanteessa ole yhtä oikeaa vaihtoehtoa ja jos olisikin, ei se ainakaan ole kenenkään tiedossa. Mutta kun päätös on tehty, sen takana seistään yhtenäisinä. Onko tämä sinulle vaikea asia tajuta, vai mitä nillität?
En tiedä, missä tynnyrissä olet kasvanut, mutta politiikan teosta sinä ymmärrät saman verran kuin sika suhteellisuusteoriasta. Siksi kai nuo iltapäivälehtien jutut sinuun niin kritiikittömästi uppoavatkin. Tuolla "asiantuntemuksella" kannattaisi ihan vaan pitää turpansa kiinni. Nolaat vain itsesi persu hyvä.
Siinä taas yksi reppana sanailee vastoin lukemaansa ja kuulemaansa..aikalailla samaa kuin suvakin tajuamattomuus
Ei tuolle himmeäkuupalle kannattaisi edes vastata. Jankuttaa samaa jargonia ymmärtämättä itse asiasta mitään. Pääasia, että pääsee mollaamaan hallitusta ja asinatuntijoita, jotka tekevät työtään virkavelvollisuudella.
Nuo putkahtelut ovat keltaisen lehdistön paisuteltua populismia. Minulla on kokemusta suurehkon yrityksen johtoryhmän työskentelystä. Jos päällikköpalavereista olisi kirjoitettu iltapäivälehteen, niin siitä olisi saanut kuvan, että firma on kaatumassa sisäisiin ristiriitoihin.
Vaikeissa asioissa eri sektorien johtajat kertovat näkemyksensä suoraan ja siitä voidaan käydä kovaakin vääntöä. Kun kulmakopin iso dirigentti sitten tekee keskustelun pohjalta ratkaisun, niin sen jälkeen pulina lakkaa ja kaikki noudattavat päätettyä linjaa.
Ei tuolle himmeäkuupalle kannattaisi edes vastata. Jankuttaa samaa jargonia ymmärtämättä itse asiasta mitään. Pääasia, että pääsee mollaamaan hallitusta ja asinatuntijoita, jotka tekevät työtään virkavelvollisuudella.
Nuo putkahtelut ovat keltaisen lehdistön paisuteltua populismia. Minulla on kokemusta suurehkon yrityksen johtoryhmän työskentelystä. Jos päällikköpalavereista olisi kirjoitettu iltapäivälehteen, niin siitä olisi saanut kuvan, että firma on kaatumassa sisäisiin ristiriitoihin.
Vaikeissa asioissa eri sektorien johtajat kertovat näkemyksensä suoraan ja siitä voidaan käydä kovaakin vääntöä. Kun kulmakopin iso dirigentti sitten tekee keskustelun pohjalta ratkaisun, niin sen jälkeen pulina lakkaa ja kaikki noudattavat päätettyä linjaa.
Jep. Eipä niin.
Heheh,,kylläpä se "osui" ja tais upotakkin..
No, tolvanoita on hauska ärsyttää.
"Siilivain" on tosiaankin hölmö, ja komppaajansa kokomusta suuruudenhullu hölmö...
Olen sen vertaa kunta/valtio asioista ulkona, niin mikä kumma se virkavastuu on, niin kuin käytännön tasolla, olen aina nähnyt tuon koneiston suojatyökeskuksena näin liikeelämän näkökulmasta jossa vastuu on vastuu ja nopeastikkin realisoitu.
Jos et ymmärrä yksinkertaisia tosiasioita, niin minkä minä sille voin. Persulle se on melko tavanomaista.
Liike-elämän näkökulmasta olisi saattanut olla hyvä, jos olisit opetellut kirjoittamaan ymmärrettävää suomea.
Niin, ja sinisilmäinen vielä sekin..tyhmää mennä vielä enemmän hölmöilemään.
Oletkos huomannut kaverisi kokomustan hävinneen kuin pieru Saharaan?
Lieneekö ollut jo aikaa selvittää eräitä totuuksia, ja entisenä "seurustelu-upseerina" ymmärsi jättää pölyt siilin pyyhittäviksi?
Veikkaanpa tässä, seuraavan kerran palstoila "esiintyessään" on älynnyt vaihtaa nimimerkkiään...
Kiitos samoin :). Mutta nyt koronakyllästeisyys alkaa olla siinä mallissa tältä erää että ei jaksa vääntää teidänlaistenne kans ainakaa tänä iltana enää vaan keskityn mukavampiin asioihin :).Ja toisaalta miulla ei olisikaan mitää uutta sanottavaa ja näyttää ettei ainaan teidän taholtanne mitään uutta luettavaakaan joten Good bye :D.
Valitettavasti minulla ei ole ollut aiemmin kunnia tunte tätä nikkiä Koko Musta. En ole perässään roikkunut enkä kirjoituksiaan laskenut. Miks sinä perässään hiihät?
Eli olet Persu trolli jonka ainoa tarkoitus on vain kirjoittaa jotain älyvapaan lotkautuksen, jos kerran tiedät enemmän, niin avaa mikä on virkavastuu?
Vai oliko tosiaan, vastauksesi kryptinen totuuden siemen, joka tarkasti analysoimalla avautuu.
Virkavastuu= kollektiivinen vastuu, jossa kukaan ei vastaa mistään ja vastuu siirretään toisille ja ikiliikkuja jää pyörimään ja lopulta asia unohtuu ja ketään ei siis ole vastuullinen muusta, kuin ilmoittaa palkan maksua varten selvitys.
Tälläistako yksinkertaisuutta tarkoitit fiksull vastauksellasi?
Liikeelämässä pärjää loistavasti huonolla kirjoituksella ja lukihäiriölläkin, kunhan on tarpeeksi huipulla ja omaa muita kykyjä. Sihteerit ja muut ovat kirjoittamista varten liiketoiminoissa ja tämä palsta ei ole sitä joten turha trollata.
Juuri noin huomaamme asioiden menevän: Pallotellaan vastuuta ja syytellään verhotusti toisiaan, mikä ei poista asian ydintä: THL ja hallitus tekivät suur - mokan Helsinki-Vantaan lentokentän kautta päästämällä täysin vapaasti maahan tuhansittain koronan levittäjiä.
Nythän asia lie jo ymmärretty, ja korjattukin, mutta vanha totuus on tälläinen:
"Ei hyödytä pidätellä kun paska on jo housuissa"
Hyvä vastaus, ainoastaan mitta suhdetta kommentoisin.
Päästettiin yli 200 000 ihmistä pörähtämään ympäri suomea julkisin kulkupelein.
Tästä voi miettiä moneenkohan ihmiseen lähellä olivat matkan aikana vaikka 1,5 metäisyydellä vaikka kolmen luku kasvaa mukavasti 600 000 ja kun nämä ihmiset vuorostaan ovat kolmen kanssa tekemisissä, on sen verran raskas töppi, että voisi sanoa tapahtuneen joukkokuoleman tuottamus.
Syyllinen on se kuuluisa ahkera virkamies nimeltään Joku, ketä luultiin tehneen ja toiminneen, että asia olisi asiallisella tolalla.
Tiesitkö "ei kaikkia heti voi oivaltaa, ratkaisu löytyy kun aikaa saa." Parhaansa jokainen tekee, olisitko sinä ollut viisas tässä kohtaa, minä en olisi kaikkea huomioinut, johtuu siitä, kun olen ihminen.
Kuinkahan tämä virus yllätti koko maailman, siinäpä pohtimista.
Valitettavasti tämä virus ei yllättänyt koko mailmaa, päätäjät eivät luonnollisesti ole kiinnostuneita tällaisista asioista, ennen kuin rytisee.
Parhaiten valmistautunt maa on systemaattisesti varautunut näihin viruksiin siinä Kiinan kyljessä, koska tietää riskin kiinan viiruksille, koska elävät ravinnon suhteen kovin alkukantaisesti, myös kiina itse tietää tämön viirus riskin ravinnon suhteen. Koreassa tauti saatiin heti kuriin ja tartuntoja ja kuolemia todella vähän ja suhteutettuna väkimäärään niin se on mitätön luku.
Eurooppassa osattiin ennustaa tällaisen viruksen tulo, muttei ajankohtaa.
Norjalaiset tekivät juuri fiksun ratkaisun ja vaihtoivat strategiansa joka tällä hetkellä Suomessa strategiana hillitsimisestä tukahdutukseen.
Idea on varsin yksinkertainen , jokainen pysyttele kotosalla kolmeviikkoa ja tauti alkaa kuihtua omia aikojaan pois laskennallisesti.
Syy tähän strategian vaihtoon oli uudet mallinukset, joiden mukaan kuolleisuus olisi korkeaa ja Norja päätti olla uhraamatta kansalaisiaan tällä hidastamisen tiellä missä me menemme. Tämä toiminta toimi Koreassa ja toivon, että myös Norjassa.
Suomessa on myös tuotu tätä näkemystä asiantuntijoilta, mutta THL ei ole vielä tämän puolella ja koska hallitus tekee pätöksensä THL suosituksesta, Eli käytännössä THL JOHTAA SUOMEA EI HALLITUS, hallitus on vain rukkanen tässä asiassa käytännössä ei virallisesti tietenkään.
Onnea kulkemallamme tiellä ja jokainen voi itse olla karanteenissa ja näin suojautua mahdollisesti taudilta ja pitää peukkua ihmeelle, että joku keksii ulospääsyn tästä viruksesta, tällä hetkellä sitä ei ole.
Minä luotan HUS:n johtajaan. Hänellä hyvä ikävä näköala. Olisipa hän saanut isomman roolin. Mutta tästä eteenpäin mennään.
Kun kokoontuminen on ei-toivottua. Kuppilat voisi tyhjentää ja rätkäistä sakot.
Turhat sairastumiset maksavat. Niin rahaa kuin myös jopa hengen.
Beng
Kentällä työskentelevällä virkamiehellä on varmasti asiantuntemus tässä mukana vs THL BAABELIn torni, ottivat sentään yliopiston auttamaan laskelmissa, muutama päivä sitten, sitä aiemmin ehkä lasten lottokone?
Ihmettelen, kun on STM, niin mihin THL:ta tarvitaan. On varmaan jokin hallinnollinen peruste.
Beng
Kertoisiko tämä jotain THL:n roolista asiantuntijaorganisaationa.
" Käynnissä on noin 70 EU:n ja noin 30 Suomen Akatemian rahoittamaa kehittämishanketta.
THL tuottamia artikkeleita julkaistaan tieteellisissä julkaisuissa vuosittain noin 700. Näistä puolet on kansainvälisiä yhteisartikkeleita."
THL tuottaa STM:lle kuten muillekin virastoille asiantuntijatietoa. STM on enemmän operatiivisen johtamisen organisaatio.
Kiitos.
Hyvä,+kun+kerroit+ja+noin+kiteytetysti.
Beng
Heti+alkoi+kysytyttämään.
Jos+nyt+joskus+tehdään+tästä+koronavirus+raportti,+miten+totuudenmukainen+ja+tieteellinen+se+tulee+olemaan.+Otannan+mukainen+tieto+olisi+5+-+10+%+testatuista/tutkituista.+Jos+>+90+%+jää+hämärään.+Testausten+vaatimaton+lukumäärä+vinouttaa.+Tullaanko+raportoimaan+puutteista.
Vasta-ainetestit ovat paljon halvempia ja ne voidaan tehdä kriisin mentyä ohi. Oikealla otannalla tarvitaan kenties pari- kolmetuhatta testiä, joista saadaan lasketuksi koko väestön sairastuvuus tarpeellisella tarkkuudella.
Sumutusta ja hämärtämistä alusta loppuun, raportin lopputulos on 0
Tällaisissa tilanteissa rooleja ei "anneta" vaan ne on saneltu jo Suomen lainsäädännössä, kuka valtuutetaan tekemään mitäkin.
Nehän eivät ole vielä luotettavia, joten se siitä. Korkeintaan suuntaa-antavia.
Beng
HUS:n johtajalla taitaa olla töitä enemmän kuin kerkiää tekemään. Hänen johtamansa laitos on tällä hetkellä aivan ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Tuskin hän voisi sen parempaa panosta antaa missään muussa asemassa.
Jos niiden luotettavuuden holkkuma tunnetaan, se voidaan huomioida analyysissä.
Husin johtaja on päättänyt että hoitohenkiökunnasta osan ei tarvitse olla kahden viikon karanteenissa erityisosaamisensa vuoksi. Samalla tavoin erityisosaajat ovat mahdollinen tartuttajariski kuin muutkin kuolevaiset.
STM on hallinnollinen laitos, eikö ?
THL toimii, tutkii, seuraa, ohjeistaa jne.
Hallituksen ja muiden viranomaisten haukkuminenko asiaa parantaa? Omaa paremmuuttaan täällä jotkut yrittää todistaa. Arvostelun aika on vasta sitten kun homma on ohi, sittenhän se tiedetään miten onnistuttiin. Myös kansalaisten tulisi osallistua talkoisiin muullakin lailla kuin arvostelemalla ja panettelemalla, sillä ei saavuteta mitään hyvää.
Juuri näin. Nyt on aika puhaltaa yhteen hiileen ja pitää mielialaa ylhäällä kriisistä huolimatta.
Pölyn laskeuduttua on analyysin aika ja sen analyysin pohjalta tehtävien terveydenhoitojärjestelmän korjausten aika. Kuten edellä totesin, sairastavuusprosentti on todennettavissa vasta-ainetestein kriisin jälkeenkin.
Poliittisten irtopisteiden keruu tai turha paniikin lietsonta on tässä tilanteessa täysin edesvastuutonta.
KM
Amen ja hail hitler!
Itseasiassa juuri nyt olisi se oikea aika saattaa vastuulliset hirsipuuhun, näin menetellen luotaisiin tulevaisuuden "vastuuhenkilöille" se oikea malli jolla asioita hoidetaan.
Mutta kuten aina on ollut, se vastuuhenkilö pääsee kuin koira veräjästä, ja luultavimmin saa vielä hieman "helpomman" ja paremmin palkatun "työn" mokailuistaan palkkioksi.
Mikä hinku sulla on rankaista ihmisiä sellaisissa asioissa joissa ei ole oikeaa tai väärää vastausta varsinkaan vielä?
Pitäisi ensin selvittää, kuka on mokaillut jos yleensä kukaan.
Nettihuutelijoiden totuudet kestävät hyvin harvoin kriittistä tarkastelua.
Mitä mieltä asiaan perehtynyt toimittaja koronaviruksen "nettiuutisoinnista" on?
YLE:
"En ole koskaan nähnyt minkään yksittäisen uutistapahtuman ympärillä näin paljon misinformaatiota ja disinformaatiota.
Näin sanoo toimittaja Johanna Vehkoo, joka on kymmenen vuotta seurannut työkseen misinformaatiota ja valeuutisia. Hän sanoo, että epidemian edetessä korona-misinformaatio on muuttunut koko ajan äärimmäisemmäksi. Juuri nyt somessa leviävät etenkin valheelliset kauhutarinat."
https://yle.fi/uutiset/3-11280804
KM.
Rämen ja meil Mannerheim.
Höpö höpö, tuosta lentokenttä farssista ja yli 200 000 ihmisten hallitsemattomasta tulosta tuoden taudin Suomeen, pitäisi jonkun kantaa oikea vastuu vs Ilkka Kanerva teksti viestit tuksulle hän joutui lähtemään.
Mikäli farssi olisi hoidettu asiankuuluvasti, tauti ei olisi levinnyt sen kai nyt ymmärtää jokainen. Pitää muistaa, että joku avasi suunsa ja kutsui Suomalaiset kotiutumaan ja asiaa ei sen enempää mietitty, ainakaan ei mitään konkreettista tehty, ennen Mykkäsen nostettua melua asiankuuluville sekä Helsingin Sanomille, joka toi sen tarjottimella kansan pureksittavaksi.
Politikon kuin politikon korvaa hetkessä, kuten lasissa vettä ja nostaa sormensa ylös ei siihen koloa jää...
Mistä kumpuaa tämä valtava virkamuesten politikkojen suojelu into, herää vahva epäilys jostain hybridivaikuttamisessa vai oletteko vanhoja virakmiehiä tai politikkoja vain yksinkertaisesti sokeita tapahtumille?
Oletpa herkkähipiäinen.
Nimenomaa kriittiset äänenpainot saavat toimia aikaan.
Saattaa olla, että muutoin kaikki eläisivät kuin Ellun kanat.
Mielestäni olet väärässä jarruttelussasi.
Osaavat aikuiset ihmiset lukea ja käsittävät, mikä on tendenssi missäkin kirjoituksessa.
Emme elä 70-lukua.
Ja jos ihmiset kirjoittaisivat arvostuksistaan saataisiin siitä pitkä lista.
Joten älä ota vastuuta enemmän kuin laki sallii.
Beng
Aikoinaan kirkon saarnastuolissa viimeistään ihmisoä vaiennettiin. Tapahtui muutakin...
Niin kauan kun asioita käsitellään avoimesti ja rehellisesti ei tule ongelmia. Tämän luulisi Johanna Vehkoon tajuavan.
Beng
Normijärjellä varustetut eivät jatka disinformaatiota tai mikä mis...vaan tuovat esille esimerkein, miksi jokin ei pidä paikkaansa.
Kauhutarinoita lukevat ja levittelevat kait samat, jotka kännykkäkuvaavat onnettomuuspaikoilla ja aiheuttavat itse vaaraa.
"Mikäli farssi olisi hoidettu asiankuuluvasti, tauti ei olisi levinnyt sen kai nyt ymmärtää jokainen."
Jokainen asiaa vähänkin ymmärtävä tietää, ettei taudin leviämistä olisi kyetty estämään. Yksikään maa ei ole siihen kyennyt.
Poliitikon kykenee korvaamaan, mutta jos nyt poliitikkoja saihettaisiin ja uusi joutuisi hyppäämään liikkuvaan junaan, ei tilanne ainakaan paranisi. Ei kenelläkään ole sen parempaa viisastenkiveä kuin nykyisellä hallituksella. Nyt on aika puhaltaa yhteen hiileen. Analyysien aika on myöhemmin.
Miten se on niin äärimmäisen vaikea ymmärtää?
KM.
Olin kuullut tuosta mitä lentokentällä tapahtui jo aikaisemminkin, mutta tuo luku on järkyttävä.
Kaikki normaalijärkisetkään eivät tunnista disinformaatiota.
En usko Raamattua. Pidän sitä esitieteellisen ajan ihmisten uskonnollisena tarustona, johon on sekoitettu enemmän tai vähemmän kuvitteellista juutalaisten historiaa.
Kun iltalehden toimittaja kirjoittaa, se on sinulle faktaa, mutta kun toinen ammattitoimittaja kirjoittaa sellaista, joka ei tue käsityksiäsi, hän on sekopäinen ämmä.
Sinulla viiraa pahasti.
KM.
Sinun mahdolliset mielipiteet sanelee Suuri Mestari.
En+yleensä+ole+viitsinyt+avautua+osamäärästäni,+mutta+jos+minä+olen+harvinaisen+tyhmä,+niin+mitä+sitten+ovat+ne+n.+95+%+suomalaisista,+jotka+ovat+tilastollisesti+minua+tyhmempiä.+Tunnen+toki+montakin+itseäni+älykkäämpää+ihmistä,+että+sinä+et+kuulu+siihen+ryhmään.++
Kuten+toisaalla+kerroin,+armeijassa+kuten+hyvin+johdetuissa+organisaatioissa+yleensäkin,+noudatetaan+johdon+linjausta.+Mutta+sen+linjauksen+valmisteluvaiheessa+jokaisella+vastuuhenkilöllä+on,+ei+ainoastaan+oikeus,+vaan+velvollisuus+esittää+oma+mielipiteensä.+Vasta+kun+asiantuntijoita+on+kuultu,+muodostaa+ylin+satraappi+kantansa+ja+sitten+sillä+mennään.
Näin+toimii+myös+Suomen+hallitus.++Ei+minulla+ole+kompetenssia+väittää+tietäväni+asiaa+paremmin.++Jos+luulet+itselläsi+olevan,+niin+googlaahan+Dunning+Kruger+oireyhtymä.+
Pidän+sinua+yksinkertaisena+ihmisenä,+jolle+on+melko+turha+asioita+selittää.+Kun+ei+paukut+riitä+kuin+jankuttamiseen,+niin+silloin+ne+eivät+riitä.+
KM.
Totta. Tuo tyyppi tekee juuri tuota mainitsemaasi.
Vertaatko sinä koronaviruksen hoitoa ja hallitsemista tuksuun ja kanervaan :DDDDD.
Luku 200000 on todettu vääräksi. Ei ole tullut niin paljon.
Hallitus ja virkamehet toimivat niinkuin heidän lain mukaan kuuluu.
Eivät he muutoin voi toimia. Heidän toimiaan rajoittaa ja säätelee laki.
No, KM. Eikö tämä lentokenttä farssi ole selkeä totaalinen epäonnistuminen yli 200 000 matkustajaa kriisi maista, siitä koko tauti lähti leviämään valtakunnassa.
Vai väitätkö viruksen syntyneen Suomessa tai selitä vaihto ehtoisen saapumisen Suomen kamaralle, kiin tuo epäonnistunut valmistautuminen noilta lennoilta, kun hallitus heidät kotiin kutsui.
Kommentti yle juttuun. Ei voi olla kenellekkän yllätys, kun tauti väijjyy jokaista ikään, sukupuoleen tai mihinkään muuhun, jokaista kansalaista. Lisäksi ihmisiä kehoitettu okemaan kotonaan, niin luonnolliseti aikaa on enemmän jahuoli on kaikilla muilla, kun Sanna Marinin kannattajilla.
Kyllä silloin alkaa viestittely puolin ja toisin sekä täysin mitään sanomaton trollaus ja nimittely, kun argumentointi loppuu, ei ihminen pysty muuhun kuin älyvapaaseen ilmaisuun ilman faktaa.
Ja kyllätähän lentoasiaan löytyy faktaa ja jopa jonkin näköistä myöntymistä sen hoitoon ja THL myös myöntänyt pikkuruisesti epäonnistumistaan.
En ihmettelis vaikka tultaisiin näkemään sitä, että kansa suuttuu vihdoinkin ja jotkut saavat vielä maksaa, mikä ei tietysti kuulu sivistyneeseen tapaan käsitellä asioita, mutta joku/jotkut voivat kokea taloudeĺiset tai inhimilliset kärsimykset, niin voimakkaina, että se kiteytyy aktivi toiminnaksi.
Siksi on hyvä, että löytyy esim.tällaisia jonnin joutavia sivustoja joissa keskustella ja purkaa mieltään
Voitko kertoa mitä se yhteenhiileen puhaltaminen olisi tällä palstalla, epärealista ihailua hallituksen toimille ja muille virka miehillekkö vai mitä ihmettä, en ymmärä tätä kliseistä sana helinää tässä ympäristössä.
Kenen luulet maksavan siitä, että kourallista eläkeläisiä rauhoitellaan? Tällä palstalla on muutama lukija, eikä heidän mielipiteillään ole isomman kuvan kannalta mitään painoarvoa.
Taitavat olla realismin rannat salaliittouskovaiselta jääneet jo kauas horisontin taa. :D :D :D
Juttusi alkaa olla jo sekopäiseyyden asteella. Pidähän pieni breikki ja käy vaikka metsässä kävelemässä.
Ei se kansannousu ainakaan sillä välin tule. Hyvin ehdin vielä mukaan.
Kestäkää persutoverit! Huomenna saamme kivärit ja ammumme vihervasemmistonarkkarit.
Kertoo enemmän sinun mielenterveydestä, joten kip kap peilin eteen ja katsot persua.
Minä en todellakaan ole!
Olisipa hienoa jos sellainen oliskin..
:DDDDDDDDDDDDDD.
Joo, on tullut vain 199000 Eli tuosta voimme päätellä kuten KM tai siilivain päättelevät, ettei mitään ole tapahtunut?
Joo, ei ole mielestäni mitenkään korrektia alkaa avautumaan äo määrästään, mutta sen verran vinkiksi: Jonkun verran enemmän kuin sinulla km.
No valaise hieman meitä muitakin, ja laita joku esimerkki? Vai kuvittelitko koko asian?
Medioiden kautta vaikuttaminen tätä päivää, nythän on erityisen paljon ollut "tapetilla" vanhemmat ikäluokat, ja kyllä vaan, ottaisin minäkin tuollaisen "työn" vastaan!
Siistiä sisätyötä, mikäettei!
Se "kourallinen" eläkeläisiä kun keskustelee tuttujensa, sukulaistensa kanssa onkin äkkiä päämäärä saavutettu - tätä on hybridivaikuttaminen.
Sehän selvensikin asiaa..näyttää pahoin siltä että kärsit jossakin määrin tuollaisesta "ylivertaisuus vinoumasta" ihme että yleensä laitoit linkin kyseisestä sairaudestasi
joka onkin osoittautunut suuruudenhulluutesi osatekijäksi.
Suuruudenhullun näet kun katsot peiliin.
Viiltävän älykästä argumentointia taas kerran.
Olet kuin Ville Viisivuotias, jolta joku on vienyt tikkarin. Jatkuvaa itkupotkuraivaria. Kolmas ikuisuusketju ja vauhti senkun kiihtyy.
Näytti toimivan, kun sai sinut agressioon partaalle, mutta usko puniikki suvari pääministeriin säilyy, hienoa työtä punaniskoilta.
SANNA ja vallankahva, vaha mies on tyhmä ja viisaus asuu viisikossa seikkailu
Presidentti Niinistö esitti turvallisuusneuvoston, ”nyrkin”, perustamista - Marinin hallitus, SDP ja eduskunnan puhemies kaatoivat esityksen
Tänään klo 16:04
Iltalehden korkean tason lähteistä varmistamien tietojen mukaan Niinistö teki esityksensä perjantaina tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli niin sanotussa tp-utvassa.
Siukosaaren tekemän pohjustuksen jälkeen Niinistö oli esittänyt asiansa tp-utvassa pääministeri Marinille.
IL:n tietojen mukaan Marin oli pitänyt esitystä erittäin epäsopivana. Osapuolten äänenpainot olivat nousseet kokouksessa.
Tasavallan presidentin aloitteen mukaan uuteen kriisiolojen johtoryhmään olisi tullut edustus puolustusvoimista, poliisista, valtioneuvostosta ja esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksesta. Sen johtoon olisi nimitetty kokenut virkamiestaustainen henkilö, tässä tapauksessa todennäköisesti Luoma, joka on koulutukseltaan juristi.
Uuden johtoryhmän perustaminen olisi tarkoittanut käytännössä sitä, että pääministeri Marinin valtiosihteerin Mikko Koskinen johtama valtioneuvoston koronakoordinaatioryhmä olisi sivuutettu.
SDP lähetti pyynnön
Tp-utvan tapahtuminen jälkeen pääministeripuolue SDP on lähettänyt tasavallan presidentin kansliaan pyynnön, että presidentti Niinistö pitäytyy Suomen perustuslain mukaisessa valtiosäännössä, eikä valmistele aloitteita, jotka SDP:n ja Marinin hallituksen näkemyksen mukaan kuuluvat hallituksen toimivallan piiriin.
Pääministeri Marin ei ole IL:n tietojen mukaan perustamassa uusia johtoelimiä koronakriisin seurauksena, vaan toimia johtaa hallituksen viisikko ja valtiosihteeri Koskisen johtama erillinen koronaryhmä.
Pitäisikö suomi kohta muuttaa kunigaskunnaksi ja Marin kruunata Kunigattreksi ja ainoa ajatus mailma olis pressneviläisys sosialidemokraattisesti kurjuuden hirmuvallaksi
Onneksi Sanna Marin palkkasi valtavan määrän kavereitaan avustajiksi, se on demoktatiaa sosiaalista sellaista🤑🤑🤑
Eipä ihme ettei Marin myöntänyt presidentin "puskeneen" häntä toimimaan..selkeä valtakysymys, ja sitä myötä ei voinut myöntää,,noloa..Marin.
Presidentti Niinistö esitti turvallisuusneuvoston, ”nyrkin”, perustamista - Marinin hallitus, SDP ja eduskunnan puhemies kaatoivat esityksen
Tänään klo 16:04
Iltalehden korkean tason lähteistä varmistamien tietojen mukaan Niinistö teki esityksensä perjantaina tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli niin sanotussa tp-utvassa.
IL:n tietojen mukaan Marin piti esitystä erittäin epäsopivana. Osapuolten äänenpainot olivat nousseet kokouksessa.
Tasavallan presidentin aloitteen mukaan uuteen kriisiolojen johtoryhmään olisi tullut edustus puolustusvoimista, poliisista, valtioneuvostosta ja esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksesta. Sen johtoon olisi nimitetty kokenut virkamiestaustainen henkilö, tässä tapauksessa todennäköisesti Luoma, joka on koulutukseltaan juristi.
Uuden johtoryhmän perustaminen olisi tarkoittanut käytännössä sitä, että pääministeri Marinin valtiosihteerin Mikko Koskisen johtama valtioneuvoston koronakoordinaatioryhmä olisi sivuutettu.
TUOkin juttu kannattanee lukea..
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e913e8b2-e792-40b3-b766-807186f412e9
Häpeä olla SDP, käsittämätöntä vallanhimoa, ilmankos on niin sokaistunut ja toimii epävarmasti vaikka on taitava esintyjä hypnootisella kalkkuna nyökkäilyllään.
Presidentti Niinistö on aina ollut järkevä ja ajatelkut viisaasti, jote tässäkin asiassa varmasti olisi ollut kansakunnan paras, toisin kuin Marinin näkemyksissä, Niinistö haluaisi varmasi turvata poikaansakin viisikolta, kun kohkaavat ja ovat olevinaan niin kärryillä vaikka ulkona kaikesta!
Kansa tulee muistamaan tämän ja SDP:n luusereina
"Iltalehden korkean tason lähteistä varmistamien tietojen mukaan Niinistö teki esityksensä perjantaina tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli niin sanotussa tp-utvassa."
Oliko Venäjän Tsaari Putin ja USA:n presidentti Trump lähteinä? Melko korkealta taholta iltalehden jutut tyrmättiin.
Iltalehteä EI kannata lukea. Kirjoittavat silkkaa sontaa.
KUKA JOHTAA TÄTÄ SIRKUSTA VAI PYÖRIIKÖ SE NOIN IKÄÄN, KUIN OMALLA PAINOLLAAN?
Ala-arvoinen valmistautuminen koronakriisiin paljastui kaikkein karummin Helsinki-Vantaan lentoasemalla, josta viruksenkantajat pääsivät levittäytymään pitkkään ympäri Suomen ilman mitään kontrollia.
Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
Jaa
Julkaistu: 14:52
Mitä pahemmilta koronakatastrofin vaikutukset alkavat vaikuttaa, sitä suuremmaksi herää tarve parantaa heikoksi paljastunutta strategista johtamista. Tarvitaanko nyt valtakunnan ykkösvoimat kehiin ja koronakriisille oma päämaja, pohtii Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
Kun koronakriisi on pahentunut, selville on käynyt yksi asia: valmistautuminen on ollut retuperällä, vaikka juhlapuheissa ja tiedotustilaisuuksissa on muuta väitetty.
Nyt esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla tuntuu hääräävän ohjaajaa ja terveyshenkilökuntaa yllin kyllin.
Mutta pahasti, jopa kohtalokkaan pahasti myöhässä.
Lue lisää: Kaikki ei oikeasti mennyt niin kuin julkisuuteen on annettu ymmärtää – IS paljastaa, miksi koronakriisi pääsi yllättämään Suomen
Kaiken lisäksi katastrofin keskellä ehti jo alkaa keskinäinen syyttely, mikä näkyy esimerkiksi siinä, kuka kantaa vastuun Helsinki-Vantaan lentoaseman luokattoman heikosta toiminasta.
IS:lle arvioidaan, että yhdessäkään valtakunnallisten maanpuolustuskurssien kriisiharjoituksessa ei olisi voinut käydä niin, että maan suurin lentoasema unohdetaan.
FINAVIA ja siitä vastaava omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) on vastuusta puhuttaessa kehottanut katsomaan Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) – ja sitä kautta tietenkin sosiaali- ja terveysministeriön (STM) suuntaan, josta löytyy perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd).
Kannattaa muistaa, että Finavia on yritys, STM ministeriö ja THL viranomainen.
Kolmantena on häärännyt liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd).
Varautuminen kriisiin on ollut tehotonta ja sekavaa.
SILTI HALLITUS pääministeri Sanna Marinia (sd) ja valtiovarainministeri Katri Kulmunia (kesk) myöten on IS:n tietojen mukaan jopa närkästynyt, kun presidentti Sauli Niinistö on viikkokausia potkinut hallitusta liikkeelle – kuten unilukkarin kuuluukin.
Kyse on kaiketi siitä, kuka kriisiä oikein johtaa.
IS
Tämä farssi sen, kuin syvenee, lähestyy jo saippuaopera sarjoja, vai olisiko valtiotieteilijä sieltä ammentanut oppia?
Kouhkaamisesi lähestyy jo Aake Kallialan ja Pirkka Pekka Peteliuksen lapinmiesten juttuja.
Naima Aslak Nuorgamista
Ja tässä viihdyttävä näkemys kummeli ryhmältä, miten valtion virkamies palkataan, voisi olla vaikka THL rekrytointi tilanne.
https://www.youtube.com/watch?v=Cs4r9dB6psE
Tämä on todella hauskaa katsottavaa, älä missaa.
Terveisn
Kouhka
Pokka pitää, kuin YLE:n THL haastattelussa kiemurrellelella raukalla.
On noi kummelit osanneet aikoinaan...jos tulee aika pitkäksi ja ahdistaa, niin noi jaksaa nauratta😎
SDP keräillyt "parhaat voimat" ilmeisesti Suomenmaasta noin sarkastisesti ilmaistuna.
Noloa,,noloa, ja vielä kerran: Hirvittävän noloa. Ja vaarallista meille kansalaisille.
Tyttöviisikko säheltää, ja touhuaa, ja ehtiipä vielä "antelemaan kokeneemmillekin" avokämmentä kasvoihin. Tulee mieleen murrosikäiset tyttäreni! Voi meitä!
Elämme kovia aikoja, ystävät hyvät.
On se noloa lukea, kun aikaihminen noin sekoaa. Ihan myötähäpeää tässä saa kokea.
Sitä minä vaan ihmettelen, miten 60 ikäisellä vielä murrosikäisiä tyttäriä? Taisit myöhästyä startista.
Niin, tulee elävästi mieleen murrosikäiset tyttäreni, muistini kyllä toimii erittäinkin hyvin vuosikymmentenkin taakse..
Mutta sinä..olet niitä maamme yksinkertaisia kuten Sven Dufva aikoinaan, jonka käsittää kyllä kommentistasikin. Ressukka.
Miten mahtaa Suomen presidentillä olla taapero.
Ihanko et tiedä, miten lapsia tehdää, vai dementtia hapertanut ajatuksen juoksun.
Noloa alkaa olemaan, kun Presidentti ja kommari sdp pääministeri sanasta sanaa tiedoitta twitterissä, että ei olla keskusteltu asiasta.
NYT ON SUMUTUSTA ILMASSA, pressa haluaa antaa tukea röyhkkeälle punikille, kun tilanne on vakava.
ON se sanna vaan röyhkeä ja pöyhkeä, miten pakkooireiben on päässyt tuoho aseman, kuka mahtanut köy...?
Pakkooireisuuden Sannaitse toi esille, kun sanoi yle tiedoituksessa kärsivänsä symmetrian puutteesta.
Olisiko medioiden tuoma hetkellinen kuuluisuus "maailman nuorimpana" nais-pääministerinä
tuonut keltaisen nesteen päänuppiin? Luulee olevansa oikeasti enemmän kuin onkaan...S-marketin kassatyttö.
Kesuri:
"Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin tviittasivat samaan aikaa täysin saman tekstin. Siinä kumottiin Iltalehden väite.
Mitähän Iltalehti nyt tekee? Ainakin sillä on vastassa vahva yhteisrintama. Presidentti ja pääministeri Utvassa olivat, Iltalehti ei.
Mitenköhän toimittajat Lauri Nurmi ja Juha Rintamäki vastaavat. Heidän tänään julkaistun jutun otsikko oli: "IL paljastaa: Niinistö esitti turvallisuusneuvostoa – pääministeri Marin kaatoi valtiosäännön vastaisena"
Keski-Suomalaisen artikkelissa oli kuvakaappaukset pressan ja pääministeri twiiteistä. Iltalehti on siis sinun mukaasi oikeassa. Presidetti ja pääministeri valehtelevat.
Tämä selvä. Pitääkö kertoa enää enempää?
Ollut opiskeluainaka S-Marketin kassatyttö, nyt on valtiotieteiden maisteri ja Suomen pääministeri.
Kyllä ottaa sovinistilla koville. Itkupotkuraivaria vääntää, mutta tosiasioille et voi mitään. Olet itse tyhjänpäiväinen persunillittäjä ja Sanna Marin on tällä hetkellä Suomen vaikutusvaltaisin ihminen, jonka suosio vain nousee.
Peräkaneetiksi: Syö peelo pääsi.
Vedä itse vittu päähäsi!
Niinpä: Sana sanasta samanlaiset ilmoitukset kertovat kyllä paljonkin. Asia sovittu näin..
Samalla selvisi syy "kylmäkiskoisuuteen" Pressan ja Marinin välillä.
Marin jopa järjesti oman tiedoitustilaisuutensa yhtä-aikaa Niinistön kanssa,,kai halusi näyttää kuka on kuka..
Pelko siitä tuleeko Marinista Suomen Putin on jo olemassa.
Mitä vikaa on s-marketin kassassa?
Onko alkuillasta avattu viikonloppuputelit.
Whisky on hiipivä hölmöys.
Sekoilevia juttuja.
Beng
"Pelko siitä tuleeko Marinista Suomen Putin on jo olemassa."
Pelko siitä, että olet kohta mielenhäiriön takia laitoksessa, on jo olemassa. Suomessa laki ei anna mitään mahollisuutta yhden henkilön putinismiin. Niinistö ampui alas Iltalehden uutisoinnin ja nyt olet ukko parka sekoamassa.
Vai odotatko sitä kansannousua, johon jo päivällä vihjasit. Ei sekään terveen ajukuupan tuotetta.
Ei ole avattu, eikä avata. Tuo yksi sekopää taitaa olla syntymähumalassa. Nyt kun Salekin on hänet pettänyt ja mennyt tyttöhallituksen puolelle, niin sekottaahan se pään siinä kuin wiskikin.
KM se taas puniikki agressiossa ja iltamyöhän kalsari kännissä avautumaan.
Ja tee puniikki karvahattu mallia bresnev ja vielä ruusu hampaisiin