Martin Scheinin sekoilee Uudenmaan eristyksestä

Scheinin kysyy: "onko oikeutettua käyttää keinoa, josta tiedetään seuraavan ainakin joitakin kuolemia, joita ilman valtion aktiivista toimenpidettä ei olisi tapahtunut?"

Vastaus on: kyllä. Jos joku uusmaalainen kuolee erityksen vuoksi, kun hän ei pääse mahdollisesti tartuttamaan muulla maassa olevia ihmisiä, niin yhtään ylimääräistä kuolemantapausta ei tule Suomessa. Niinpä kuolonuhrien kokonaismäärä ei mainitusta rajoitustoimesta kasva.

Sen sijaan, jos muun maan tehohoitopaikat eivät riitä niin hyvin kuin Uudellamaalla riittää, niin viruksen leviäminen muualle Suomeen lisää kuolonuhrien kokonaismäärää, kun niitä kuolee hoitokapasiteetin riittämättömyyden vuoksi muualla Suomessa.

Miten tällainen Scheinin voi olla näin typerys?
1267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sekoilu jatkuu: "voiko sivustakatsoja kääntää raitiovaunun kiskolta toiselle, jos hän suojelee sillä isompaa ihmisjoukkoa mutta tappaa yhden ihmisen."

Kyllä voi. Itse asiassa se olisi sivustakatsojan moraalinen velvollisuus.

”Ero trolley problem -asetelmaan on siinä, että nyt ei ole kyse satunnaisesta sivustakatsojasta vaan perusoikeus- ja ihmisoikeusvelvoitteita omaavasta Suomen valtiosta. On täysin perusteltua katsoa, ettei valtiolla ole lainkaan oikeutta tehdä sellaista valintaa, jolla se suuremman ihmisjoukon elämän suojaamiseksi asettaa oman aktiivisen toimenpiteensä kautta pienemmän ihmisjoukon alttiiksi kuolemalle.”

Eroa ei ole. Valtiolla on velvollisuus suojella ihmishenkiä. Kuolonuhrien kokonaismäärä on ratkaiseva asia.

Äänestä

Vastauksesi ei ollut edes sinne päin . Kyse on valmiuslain ja pakkotilan soveltamisesta.
Pakkotila tarkoittaa sitä, että jos uhrattava etu on huomattavasti pienempi, kuin pelastettava etu, niin se on pakkotilana sallittu.
Jos kymmenen ihmisen uhraamisella pelastetaan tuhat, niin se on pakkotilana oikeutettu. Uhkan täytyy olla välitön ja teko vaaran torjumiseksi tarpeellinen.

Äänestä
  • Sotket asiat tyystin. Pakkotila ei liity valmiuslain mukaisiin toimenpiteisiin mitenkään. Pakkotila soveltuu yksittäistapauksissa, jossa joku henkilö on sellaiseen soveltuvassa tilanteessa.

    Kymmenen ihmisen uhraamista koskevaa pakkotilaa en osaa kuvitella, missä tilanteessa sellaiseen voisi joutua. Juttusi ovat fantasiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sotket asiat tyystin. Pakkotila ei liity valmiuslain mukaisiin toimenpiteisiin mitenkään. Pakkotila soveltuu yksittäistapauksissa, jossa joku henkilö on sellaiseen soveltuvassa tilanteessa.

    Kymmenen ihmisen uhraamista koskevaa pakkotilaa en osaa kuvitella, missä tilanteessa sellaiseen voisi joutua. Juttusi ovat fantasiaa.

    Olet väärässä, mutta lisää fantasiaa. Kahdeksan vuorikiipeilijää nousee jyrkkää vuorenrinnettä ylöspäin.
    Ylhäältä laskien viides huomaa, että köysi jonka varassa he ovat on irtoamassa ja kaikki kahdeksan uhkaavat pudota. Silloin hän sipaisee puukolla alapuolelta köyden poikki, jolloin kolme kiipeilijää putoaa kuolemaan. Hän ja neljä muuta pelastuvat.
    Onko kyse fantasiasta, vai oikeutetusta pakkotilasta ?

    Esimerkkisi ei liity valmiuslakiin millään tavalla. Jospa menisit imemään peukaloasi äitisi helmoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esimerkkisi ei liity valmiuslakiin millään tavalla. Jospa menisit imemään peukaloasi äitisi helmoihin.

    Esimerkki pakkotilasta ei ollut minun. Muistan sen rikosoikeuden professori Reino Ellilän luennolta. Muistatko sinä Ellilää, hän oli värikäs persoona ja erinomainen rikosoikeuden luennoitsija ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esimerkki pakkotilasta ei ollut minun. Muistan sen rikosoikeuden professori Reino Ellilän luennolta. Muistatko sinä Ellilää, hän oli värikäs persoona ja erinomainen rikosoikeuden luennoitsija ?

    Josko sinäkin nyt kuitenkin tulisit 2000-luvulle sen sijaan, että edelleen viittaat oikeustieteilijään, joka kuolla kupsahti 11 vuotta ennen ensimmäisen valmiuslain säätämistä ja 31 vuotta ennen sen korvanneen nykyisen valmiuslain säätämistä.

    Niin, Ellilän kuolemasta tosiaan tuli tänä vuonna kuluneeksi jo 40 vuotta. Rauha hänen muistolleen.
    On tuo rikosoikeuskin vähän ehtinyt muuttua tässä välissä, perustuslaki korvannut hallitusmuodon ja valmiuslaki säädetty ja kirjoitettu kertaalleen uusiksi.

    Pakkotila ja valmiuslaki tosiaan oikeudellisina viitekehyksinä ovat aivan erilliset, eikä niiden välille voi vetää analogiaa.

    Terve. Kommenttisi meni yli puolentoista vuoden taakse, kun tilanne oli aivan toinen kuin nyt.

    Äänestä

Uudenmaan eristys on moraalisesti yksinkertaisesti väärin, ihan niin kuin on velvoite kotikaranteeniinkin on Suomeen palaaville. Ihmisen vapaus liikkua kotimaassaan vapaasti on suurempi ja tärkeämpi oikeus, kuin mikään muu. Jokainen voi ihan vapaaehtoisesti sulkea itsensä kotikaranteeniin mutta ketään ei pitäisi voida siihen pakottaa. Silloin, kun ottaa riskin ja menee julkisille paikoille, ottaa tietoisesti riskin kuolemanvaarasta. Jokaisella tulisi olla oikeus ottaa tämä riski tai pysyä kotona oman valinnan mukaan.

Toivottavasti joku tekee kansalaisaloitteen, jolla valmiuslain käyttöönotto estetään kaikissa olosuhteissa. Hallituksen toimet ovat nyt niin järkyttäviä, että se saisi varmasti hetkessä miljoona allekirjoitusta.

Minkä puolesta minunkin isoisäni taisteli viime sodassa, jos ei vapauden?

Äänestä
  • "Ihmisen vapaus liikkua kotimaassaan vapaasti on suurempi ja tärkeämpi oikeus, kuin mikään muu."

    Tuolla perusteellahan jopa poliisin suorittaman ihmisen kiinniottamisen pitäisi olla laiton teko. Oletko nyt aivan varma tuosta mielipiteestäsi?

    Isoisäsi taisteli varmaan ainkakin vapauden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin puolesta. Vapaudella ajateltiin varmaan tuohon aikaan lähinnä sitä, että Suomella on itsemääräämisoikeus, eikä Suomi joudu Neuvostoliiton vallan alle. Nyt Suomella on mm. vapaus laatia omat lait ja asetukset, jota vapautta on käytetty mm. tämän koronaepidemian pysäyttämisessä.

    Äänestä

Scheinin konkurssiin ajautunut puolue ihaili Neuvostoliittoa, jossa tarkastukset olivat arkipäivää eikä pois päässyt. Martin nuorukainen etsi Turun akateemisen sosialistiseuransa kanssa oppikirjoista ja muualtakin neuvostovastaisuuksia. Arvostettu isä oli yliopiston rehtori.

Uskottavuus valitettavasti puuttuu Mappe.

Äänestä
  • juutalainenkin vielä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Scheinin kysyy: "onko oikeutettua käyttää keinoa, josta tiedetään seuraavan ainakin joitakin kuolemia, joita ilman valtion aktiivista toimenpidettä ei olisi tapahtunut?"

Vastaus on: kyllä. Jos joku uusmaalainen kuolee erityksen vuoksi, kun hän ei pääse mahdollisesti tartuttamaan muulla maassa olevia ihmisiä, niin yhtään ylimääräistä kuolemantapausta ei tule Suomessa. Niinpä kuolonuhrien kokonaismäärä ei mainitusta rajoitustoimesta kasva.

Sen sijaan, jos muun maan tehohoitopaikat eivät riitä niin hyvin kuin Uudellamaalla riittää, niin viruksen leviäminen muualle Suomeen lisää kuolonuhrien kokonaismäärää, kun niitä kuolee hoitokapasiteetin riittämättömyyden vuoksi muualla Suomessa.

Miten tällainen Scheinin voi olla näin typerys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu