Olen kuullut monien sanovan, että viiltely on nykyään vain teini-ikäisten muoti-ilmiö. Se tuntuu todella pahalta. Minun mielestäni se ei ole mikään "muoti-ilmiö", että tutkimusten mukaan nuorten masennus on yleistymässä. Vakavaa masennusta esiintyy 15-20 prosentilla nuorista. Tytöillä kaksi kertaa enemmän kuin pojilla.
Olen itse 20-vuotias nuori nainen. Olen kärsinyt vaikeasta masennuksesta jo noin 6 vuotta. Olen omaksunut iloisen ja hymyilevän roolini muiden ihmisten keskuudessa niin hyvin, ettei kovin moni voisi uskoa minun kärsivän masennuksesta. On todella kiusallista, kun he kyselevät, miksi käsivarteni on täynnä arpia. En haluaisi palata mielessäni niihin pimeisiin hetkiin, enkä keksiä valehdeltuja selityksiä.
Minäkin olen siis ollut viiltelevä teini.
Olisin vain halunnut, että joku olisi huomannut. Se oli minun hätähuutoni. Iloinen ulkokuoreni kuitenkin peitti niin paljon alleen, ettei kukaan halunnut uskoa jälkien olevan viiltelystä aiheutuneita. Uskottelut kaatumisista ja kolhaisuista menivät helposti läpi.
Siinä kaikessa epätoivossa en olisi missään nimessä halunnut kuulla, että viiltely on nykyään vain teinien muoti-ilmiö. Ihan kuin joku omaksi huvikseen haluaisi viillellä itsensä verille. Olen varma, että siihen reaktioon liittyy aina aitoja ahdistuksen tunteita. Epämääräistä vihaa, jota ei osata kohdistaa mihinkään, jolloin se kohdistetaan itseensä.
Jos joku huomaa ympärillään jonkun, joka viiltelee itseään, toivoisin että siihen suhtauduttiin vakavasti. Koskaan ei voi tietää, kuka nuori kuuluu siihen 15-20 prosenttiin, jotka sairastavat vakavaa masennusta.
Ulkokuori kun voi pettää.
Olen itse 20-vuotias nuori nainen. Olen kärsinyt vaikeasta masennuksesta jo noin 6 vuotta. Olen omaksunut iloisen ja hymyilevän roolini muiden ihmisten keskuudessa niin hyvin, ettei kovin moni voisi uskoa minun kärsivän masennuksesta. On todella kiusallista, kun he kyselevät, miksi käsivarteni on täynnä arpia. En haluaisi palata mielessäni niihin pimeisiin hetkiin, enkä keksiä valehdeltuja selityksiä.
Minäkin olen siis ollut viiltelevä teini.
Olisin vain halunnut, että joku olisi huomannut. Se oli minun hätähuutoni. Iloinen ulkokuoreni kuitenkin peitti niin paljon alleen, ettei kukaan halunnut uskoa jälkien olevan viiltelystä aiheutuneita. Uskottelut kaatumisista ja kolhaisuista menivät helposti läpi.
Siinä kaikessa epätoivossa en olisi missään nimessä halunnut kuulla, että viiltely on nykyään vain teinien muoti-ilmiö. Ihan kuin joku omaksi huvikseen haluaisi viillellä itsensä verille. Olen varma, että siihen reaktioon liittyy aina aitoja ahdistuksen tunteita. Epämääräistä vihaa, jota ei osata kohdistaa mihinkään, jolloin se kohdistetaan itseensä.
Jos joku huomaa ympärillään jonkun, joka viiltelee itseään, toivoisin että siihen suhtauduttiin vakavasti. Koskaan ei voi tietää, kuka nuori kuuluu siihen 15-20 prosenttiin, jotka sairastavat vakavaa masennusta.
Ulkokuori kun voi pettää.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Teinit ei todellakaan ole ainoat, jotka viiltelevät, eikä kyseessä todellakaan ole mikään muoti-ilmiö. Ajatuksenakin täysin naurettava! Tälläkin palstalla on esimerkkejä, jotka osoittavat moisen harhaluulon vääräksi:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000007403658
Mä olen sun kanssa ihan samaa mieltä, viiltely ei todellakaan ole mikään muoti-ilmiö!!! Samaa olen harrastanut minäkin monta vuotta (nyt olen 20-v), eikä kyse ole todellakaan ollut mistään "kun kaikki muutkin"-tunteesta, vaan oikeasta pahasta olosta, jota ei muuten osannut kohdistaa kuin omaan itseensä. Tänäkin päivänä on välillä tosi vaikea hillitä itseään, kun paha olo sisällä vaan kasvaa... :/
Oon mäkin ollut vaikeasti masentunut, mutta en suinkaan ole viillellyt. Se on pikkuritsojen typerää huomionhakua. Salaa peiton alla viilletään jälki ranteeseen-auts! Ja sitten näytetään jollekin, "kato mul on paha masis, viiltelen itteeni".
Ihmiset reagoivat masennukseen eri tavalla. Se on niin yksilöllistä. Minäkin tunnen ihmisiä, jotka ovat olleet masentuneita, mutta he eivät ole tunteneet tarvetta viiltelyyn. He ovat purkaneet pahaa oloaan muulla tavalla. Minulla viiltely on pääasiallinen tapa, jolla olen purkanut pahaa oloani. Enkä ole mainitsemasi peiton alla viiltelevä pikkuritsa. Psykiatri ja lääkärikin ovat todenneet minut keskivaikeasti-vakavasti masentuneeksi.
Masennusta ja ahdistusta on eri tasoista henkilöstä riippuen, joten tietenkään kaikki masentuneet tai ahdistuneet eivät itseään viiltele, koska kaikilla ei siihen ole tarvetta. Joillakin se ahdistus käy vain niin ylitsepääsemättömäksi, ettei sitä pysty lievittämään muuten kuin tuottamalla fyysistä kipua (fyysinen kipu vie hetkeksi huomion muualle ahdistuksesta). Kaikki itsensäviiltelijät eivät edes koskaan näytä arpiaan kenellekään, vaan häpeää niitä, eikä se näin ole edes hätähuuto, vaan aito tapa lievittää henkistä kipua. Itse satutan itseäni viiltelyn lisäksi hakkaamalla päätäni. Siitä ei jää arpia, mutta kumma kyllä lievittää ahdistusta sen pienen hetken, samaan tapaan kuin viiltelykin. Enkä ole minäkään mikään pikkuritsa, vaan ikää on jo päälle 30 ja sukupuoleltani olen mies.
Viiltely ei ole mikään muoti-ilmiö. Ahdistuneet ihmiset ovat viillelleet itseään aina, mutta asia on viime vuosina vain noussut tapetille.
Viiltäminen on aina merkki henkisestä pahasta olosta. Totta on, että jotkut viiltävät huomionhakuisuudestakin, mutta silloinkaan kyse ei ole täysin tasapainoisesta henkilöstä.
Viiltäminen ei välttämättä ole itsemurhayritys vaan itsensä satuttaminen oikeasti tuo hetkellistä helpotusta näille ihmisille.
Muistakaa kuitenkin, että läheskään kaikki masentuneet eivät viiltele. Masentuneen itsetuhoisuus voi näkyä myös esim alkoholinkäytön runsautena.
Hyvin usein viiltely johtuu okkultismin tai wiccalaisuuden harjoittamisesta, osallistumisesta spiritismiin tai jatkuvasta black metallin kuuntelusta. Usein, ei aina. Hoitolaitokset ovat täynnä näitä tapauksia.
Viiltely kyllä liittyy myös noihin, mutta ei pelkästään niihin...
...ja ainakaan ne hoitolaitokset, joissa itse olen työskennellyt eivät todellakaan ole täynnä itseään viiltäviä okkultismin harrastajia.
Minuakin huvittaa viiltely muoti-ilmiönä. Tai sitten olen myöhäisherännäinen teini, ikää on kuitenkin jo täydeniän verran. Olen viillelly puolisen vuotta, helpottaakseni tuskaa sisälläni, antaakseni itselleni sen pienen rauhan, jonka sillä saavuttaa. Vuosi sitten en olisi koskaan uskonut viiltäväni itseäni, nyt se ei herätä minussa enää edes hämmästystä. Viiltelen harvoin ja vain toiseen ranteeseen. Jonkun mielestä en varmaan edes pahasti, mutta siten että se auttaa minua silloin. Suurin pelkoni on, että joku parhaan ystäväni lisäksi saisi tietää salaisuuteni. Kukaan ei näet tiedä kuinka paha minun on välillä olla. Kukaan ei tiedä siitä helvetistä sisälläni. Ei edes rakas ystäväni, kun pelkään, että hänkin hylkäisi tai pettäsi minut, jos tarpeeksi kauheita puhuisin. Hän varmaan luulee, että kontrolloin tekemisiäni. Niinhän minä kontrolloinkin, mutta se ei ole todellinen minä vaan yksinäisyyttä itkevä kadonnut sielu sisälläni. En vain osaa pyytää apua, tai oikeastaan pelkään sitä enemmän kuin mitään muuta. Se tuhoasi minut muiden silmissä, sysäisi ongelmani muiden päälle. Ne ovat minun ongelmiani, eivät kenenkään muun. Silti rukoilen mielessäni, että se ainoa, jolla olisi mahdollisuus, pelastaisi minut ennen kuin on liian myöhäistä.
viiltely on monen osalta vain sitä että halutaan huomioo sun muuta... mutta silti viiltely pitäis ottaa aina vakavasti..
Mä alotin viiltelyn 2 vuotta sitten ja nyt oon ollu kaks kuukautta ilman viillon viiltoo..
Kaikki varmaan alko siitä ku mun sisko teki itselleen viillot ja sano että sillä on niin paha olo.. ja se sano et se auttaa.
Mä katoin sitä vaan ihan tyhmänä, itkin, ja käskin sen lopettaa.
Sit yks ilta mulla oli tosi paha olo, ja mä ajattelin että jos tämän kerta tosissaan auttaa niin minä kokeilen..
Sillä hetkellä mun olo oli lähinnä tyhmä, mutta se kipu vei mun ajatukset muualle ja mä ajattelin että tämäkö on se tapa jolla se auttaa.
Ajattelin etten enää ikinä todellakaan viiltele.
Noh, ei mennytkään kuin pari päivää ja mä olin taas suuremmin miettimättä veitsi kädessä viiltelemässä kättäni.. ja nyt tunsin jostakin syystä vaan niin hemmetinmoista halua satuttaa itseäni.. tuntui että se oli niin oikein minulle..
ja samalla se toi minulle jotakin rauhaa,
mutta sen jälkeen kun olin lopettanut,
ei minulla ollut enää yhtään parempi olo.
Minulle tapahtui kaikenlaista ja jouduin psykiatrille, sain masennuslääkkeet ym.
Psykiatrini ei kuitenkaan tiennyt viiltelystäni,
mutta piti minua itsetuhoisena ja jouduin myös mielisairaalaan, olin siellä 14 päivää kunnes pääsin pois.
Masennuslääkitystä en olis saanu lopettaa ja kaikki paitsi paras ystäväni luulee vieläkin että käytän lääkitystä. Äiti kyllä katsoo että pistän pillerin suuhuni, mutta sylkäisen sen pois kun pääsen pois mutsin lähettyviltä.
Minulla on myös pakonomainen tarve vahtia syömistäni.
Yritän pärjätä niin vähällä ruualla kuin mahollista ja en syö ennen kuin minulla on todella kova nälkä.
En tiedä mitä pitäisi tehdä, kun pääsen yhdestä, tulee toinen tilalle.
Olen myös itse pettynyt siihen että kun puhutaan viiltelystä niin heti sanotaan teinien muoti-ilmiö. Okei ehkä sitäkin on mutta entä sitten me ja kaikkine muut ihmiset myös aikuiset joilla on paha-/ahdistunut olo ja vaikea purkaa pahaa oloaan ja siksi viiltelevät..Tuntuu aika pahalta kun sanotaan että se on vaan se muoti-ilmiö..
itse rupesin viiltelemään 16- vuotiaana enkä ollut edes kuullut puhuttavan viiltelystä.se oli vain sellainen minun oma keinoni purkaa pahaa oloa,enkä halunnut kenenkään tietävän siitä.
kun täytin 19 vuotta minulla todettiin vaikea asteinen masennus psykoottisin oirein silloin itsetuhoinen käyttäytyminen oli pahimmillaan.
olin neljä kuukautta psykiatrisessa sairaalassa.ja vointini meni paljon parempaan suuntaan.
kotiuduin sieltä nuorille arkoitettuun "kuntoutus kotiin" .pärjäsin siellä kolme kuukautta ja jouduin uudelleen psykiatriseen sairaalaan.
olin kuusi kuukautta suljetulla osastolla.sen aikana itsetuhoinen käyttäytyminen väheni todella paljon. kun helmikuussa pääsin osastolta pois oli viimeisestä viiltelystä kuukausia.nyt osastolta pois pääsyn jälkeen olen viillellyt kaksi kertaa..
viiltelystä irti pääseminen on todella vaikeaa mutta sen verran rohkaisen kaikkia että se on silti mahdollista..eli älkää ensimmäisen takapakin jälkeen luovuttako. hyvin harva pääsee tupakastakaan eroon ensimmäisellä yrittämällä!!