Mieluummin polttivat kuin myynti pakkohuutokaupassa alihintaan. Viimeinen tarjous 4000 eur.
Martinniemen työväentalo palo
8
935
Vastaukset
- Anonyymi
Niinhän sitä äkkiseltään voisi luulla, mutta on niitä sähkövikojenkin synnyttämiä tulipaloja. Yksi huono kytkentä vaikka töpselissä niin jos on jokin itsekseen toimiva laite, kuten vaikka vanha jääkaappi joka käynnistelee kompressoria tarpeen mukaan, niin lyö töpselissä kipinää. Ei välttämättä johda vielä edes sulakkeen palamiseen. Toki olettaisi sulakkeen palavan ensin, mutta kaikkea sattuu.
Pellavaöljyinen rättikin voi syttyä itsestään palamaan, jos on esim. puutöissä käytetty pintakäsittelyyn. Yms. - Anonyymi
Asiat ei ole aina niin yksinkertaisia. Mieluisin päätelmä on usein se joka sopii omiin asenteisiin.
Esim. joku tyhmä henkilö voi sanoa tutulleen, että "kuulin eilen naapurini itkevän kotonaan", eikä hän osaa ajatella mitä todellisuudessa tapahtui: eli todellisuudessa hän "kuuli itkemisen ääntä naapurista". Todellisuudessa ääni kuului TV:stä joka oli naapurilla unohtunut päälle ja siinä pyöri elokuva, jonka näyttelijä itki. Eli todellisuudessa edes näyttelijän itku ei ollut aitoa, vaan näyteltyä. - Anonyymi
Mennykkö muutama vuosi ku Ouluntauti iski kuntaliittymän jäläkee.
- Anonyymi
Niinpä niin, kenen kotona pestiin savunhajuista pyykkiä lauantai-iltana... Tai pellavaöljyinen trasselitukkohan on vanha keino.
- Anonyymi
ei sähkötön mökki sähköpaloa sytytä
- Anonyymi
Palovakuutuksesta tulee hyvät korvaukset...
- Anonyymi
Nyt on varakas työväenyhdistys.
- Anonyymi
ei ole, ei omistanut enään palaesssa kiinteistöä vaan vouti vei ennen sitä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude25715241Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510166Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089381Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237119Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826557Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1766248Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335622Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole474816Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys281932IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1511707