Vapaavuoren uusi konttori

Onko Vapaavuori järjestänyt itselleen uuden työhuoneen Ylen uutistoimitukseen? Ilta illan jälkeen kokoomuslainen Vapaavuori korotetaan koronaexpertixi. Vai onko ylen nykyjohto huolestunut kun kokoomus ei ole ollut esillä koronauutisoinnissa. Demarit ovat kokoomusjohtoisen YLEN uutistoiminnassa saaneet ehkä liikaa naamanäkymää. Ja sekös Opoa riivaa. Suomen huonoimman pääministerin Kataisen aikoinaan kehuma kansanedustaja Risikko sai Hesarissa pienen muilta lainatun lauseen julki. Miten on Valinnan vapauden laita? Silläkö korona hoidettaisiin? Rahat rikkaille sijoittajille siirrettäväksi veroparatiiseihin ja sairastuneet paranevat...
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vapari haastaa syksyllä orpon. Siihen saakka orpo on rampa ankka. Tukea ei ole edes omilta.

Äänestä

Vapaavuori on ehkä sielultaan kokoomukselainen, mutta kaupunginjohtajana hän on ottanut paikkansa arvostettuna totuuden puhujana.
Koronapandemiassa hän on arvokkaalla tavalla ottanut vastuuta tiedottamisessa kansalaisille oman vastuualueensa puitteissa. Puoluekantakin on pysynyt taustalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko Vapaavuori järjestänyt itselleen uuden työhuoneen Ylen uutistoimitukseen? Ilta illan jälkeen kokoomuslainen Vapaavuori korotetaan koronaexpertixi. Vai onko ylen nykyjohto huolestunut kun kokoomus ei ole ollut esillä koronauutisoinnissa. Demarit ovat kokoomusjohtoisen YLEN uutistoiminnassa saaneet ehkä liikaa naamanäkymää. Ja sekös Opoa riivaa. Suomen huonoimman pääministerin Kataisen aikoinaan kehuma kansanedustaja Risikko sai Hesarissa pienen muilta lainatun lauseen julki. Miten on Valinnan vapauden laita? Silläkö korona hoidettaisiin? Rahat rikkaille sijoittajille siirrettäväksi veroparatiiseihin ja sairastuneet paranevat...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu