Miehen pojalla hengen ahdistus.

Anonyymi

Eli poika (10vuotta) saa meillä ollessaan hengen ahdistusta ja päänsärkyä. Poika on meillä jokatoinen viikonloppu. Äitinsä sanoo sitä allergiaksi kissoihin, joita meillä siis on. Oireileeko allergia hengen ahdistuksena joka tekee pojan apaattiseksi? Hänellä on jotkin siniset allergia pillerit sekä jonkinlainen avaava piippu. Kumpaakaan ei auta poikaa. Siivoan kuin hullu taloa enne pojan tuloa, meillä on myös ilmanpuhdistin ja kissoja ei lasketa makuuhuoneisiin. Olen todella huolissani pojan terveydestä, mutta koen jääneeni ihan yksin huoleni kanssa. Pojan äiti ei vastaanota minulta mitään, en saa puuttua enkä voi olla oikeassa jos epäilen hänellä olevan astmaa. Olen tarjoutunut myös auttamaan pojan urheilu harrastuksissa niin että voin ottaa häntä mukaani kun menemme uimaan tai viemään poikaa harrastuksiin. Poika ei harrasta virallisesti mitään liikuntalajia. Olen ymmärtänyt että säännöllinen liikunta auttaa pitämään oireet pienempinä.
Olen hyvin väsynyt tilanteeseen etenkin kun vähän väliä esille tulee että minulla ei pitäisi olla kissoja. Harrastan kissanäyttelyitä ja kasvatan myös pienimuotoisesti kissoja. Mietinki että olenko liian pikkumainen ja itsekeskeinen, jos en halua luopua harrastuksestani ja samalla kissoistani vaan yritän saada pojan fyysistä kuntoa ensin paremmaksi.
Saa antaa neuvoja tai vaikka purnata jotakin jos siltä tuntuu. Piti vaan päästä avautumaan tästä aiheesta johonkin.

2

141

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Allergia aiheuttaa aika yleisesti hengitystieoireita.
      Ja toki kun kyseessä on vasta 10-vuotias lapsi niin oireet varmasti aiheuttavat ahdistusta ja mieli taipuu apatian, alakulon puolelle.
      Olet oikeassa siinä kun ajattelet että se johtuu kissoistasi. Kodissa jossa on kissa tai useampi ei auta vaikka kuinka siivoaa, allerginen oireilee silti.
      Tietysti jos ei ole kuin lieviä oireita niin saattaa päästä vähemmällä.
      Vaikka kissat olisivat eri huoneessa se ei auta asiaa koska sitä eläinpölyä on kuitenkin huonetiloissa olemassa, myös kaikissa kankaisissa huonekaluissa, matoissa ym.
      Ilmeisesti tämä poika on aika voimakkaasti allerginen, huomaa jo lääkityksestä.

      Ongelmasi on aika hankala, minä en ainakaan ala antaa minkäänlaisia neuvoja.
      Elämässä on usein tehtävä valintoja, joskus todella tuskallisiakin mutta niistä jokainen päättää henkilökohtaisesti.

      Toivottavasti pystytte saamaan aikaiseksi jonkinlaisen ratkaisun kaikkien parhaaksi, muuta en voi sanoa.

    • Anonyymi

      Astmalta kuulostaa. Astma reagoi kissoihin, jolloin tulee hengeahdistusta. Hyvä jos pojalla avaava lääke mukana, mutta hoitava hengitettävä lääke pitäisi olla myös käytössä. Astmaatikkona kun et hapetu kunnolla niin se aiheuttaa päänsärkyä ja väsymystä. Kyllä perheet ovat joutuneet luopumaan kissoistaan tai koiristaan, kun lapsella todetaan astma (ja allergia).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      2940
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1061
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      883
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      51
      836
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      799
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      684
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      79
      655
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      626
    9. 50
      625
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      614
    Aihe