Kokemuksia persoonallisuushäiriöstä miehellä

Anonyymi

Aloitan nyt ihan alusta, että kaikki ymmärtävät mistä on kyse. Eli tapasin instagramissa yli vuosi sitten ulkomaalaisen miehen. Hän alkoi seuraamaan minua siellä ja oli laittanut viestipyynnön minulle. No juttelimme niitä näitä ja meillä oli aika paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Mies oli herttainen tapaus ja kertoi HYVIN avoimesti elämästään. Miehestä sain kuvan, että hän on todella herkkä, hieman ujo, hänellä on todella huono itsetunto, vaikka hän on komea ja hän on tyytymätön elämäänsä. No juttelimme melkein joka päivä, joskus oli joitain päiviä ettemme jutelleet mitään. Aloin huomaamaan, että joskus mies oli sanoissaan todella tyly, hänen mielialansa vaihtelivat kuin tuuliviiri. Joskus hän ylisti minua maasta taivaaseen ja käytti hymiöitä hyvin paljon ja toisina päivinä hän oli kuin täysin vieras ihminen. Välillä hän oli valmis hyppäämään heti lentokoneeseen ja tulemaan katsomaan minua ja sitten taas joskus hän sanoi, että tapaamista täytyy miettiä tarkoin. Joskus hän kertoi tulevaisuudensuunnitelmistaan ja ne vaihtuivat aika nopeasti lennossa toisiin suunnitelmiin. Hän halusi olla yrittäjä, ja yhtäkkiä häntä ei yhtään kiinnostanut enää oman yrityksen perustaminen vaan jokin toinen asia. Olin aika hämmentynyt, ja yhden kerran kun hän oli todella tyly ja melkeinpä ilkeä minua kohtaan niin kysyin että mikä tätä vaivaa. Sitten hän pyysi anteeksi ja myönsi että hänellä on välillä niin sanottuja "pahoja päiviä" jolloin kaikki asiat näyttää negatiivisilta ja kaikki masentaa, eikä hän haluaisi silloin puhua kenellekään. No sanoin että en minä häntä pakota puhumaan kanssani, ja monesti hän itse aloitti juttelun noina huonoina päivinä. Aloin epäillä että miehellä on jonkin sortin persoonallisuushäiriö, ja lopulta hän kertoi minulle, että hän on itsekin ajatellut samaa, koska hänen mielialansa vaihtelevat niin usein. Kehotin häntä menemään lääkäriin mutta hän ei suostunut. Hän on myös puhunut aikaisemmista parisuhteistaan, jotka ovat olleet hyvin hankalia. Ennen tätä korona virusta me suunnittelimme, että tapaamme, mutta kun virus alkoi levitä niin tapaaminen ei onnistunut. Nyt tämä korona on saanut miehen ahdistumaan hyvin paljon, mikä' on ihan ymmärrettävää, mutta hän on todella ahdistunut ja puhuu maailmanlopusta yms. Hän ei ole jutellut minulle kovinkaan paljon ja hän on sanonut minulle, että hänellä on menossa kausi ettei hän tykkää jutella kenenkään kanssa. Olen kuitenkin itse yrittänyt tsempata häntä aina välillä (en lähetä hänelle pakonomaisesti viestejä). Lähetin hänelle viestiä, kun hänestä ei ollut viikkoon kuulunut ja juttelimme monta tuntia ja mies tunsin olonsa paremmaksi, nyt taas kuitenkin on kulunut taas viikko, eikä hänestä ole kuulunut mitään. Juttelemme nykyään whatsapissa ja olemme tehneet myös videopuheiluita (varmistan vain sen, että tiedätte että mies on oikea eikä huijari) Mutta siis haluaisin nyt tietää, että onko kelläkään kokemusta tämän tyyppisestä persoonallisuushäiriöstä? Haluaisin jotenkin auttaa häntä ja jos me tapaamme tulevaisuudessa niin haluaisin oppia ymmärtämään mitä hänen mielessään liikkuu? Ja onko tällainen kausi, ettei halua puhua mitään yksi persoonallisuushäiriön oire?
Kiitos jo etokäteen vastauksista! :)

-Säde

7

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin maallikkona mieleen tulee tietysti, että kyseessä voisi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mutta kuten aloittaja itsekin kiinnitti huomiota, vaikutti välillä kuin viesteihin olisi vastannut aivan toinen ihminen. Tämä vaikutus saattaa yksinkertaisesti johtua siitä, että viesteihin vastailee välillä tosiasiassa joku toinen henkilö. Internetin välityksellä ei nimittäin ikinä voi tietää, onko kyseessä oikeasti sama henkilö kuin kenen kanssa viestitteli viimeksi. Puhelimessa ihmisen ääni on yksilöllinen ja käsin kirjoitetuissa kirjeissä käsiala toimii tunnistimena, mutta internetissä tunnisteena on yleensä jokin nimimerkki jossakin viestipalvelussa. Eikä mikään takaa, että kyseistä nimmaria käyttäisi joku toinenkin, joko suostumuksella taikka ilman.

      On lisäksi vielä sanottava, ettei missään tapauksessa pidä suostua tapaamaan ketään, joka jo viestiensä perusteella vaikuttaa olevan henkisesti häiriintynyt ja luonteeltaan äkkipikaisen ailahteleva.

      Mikäli kyseessä olevassa tapauksessa kaikki viestit tulevat yhdeltä ja samalta henkilöltä, elää hän vähintäänkin jossakin fantasiamaailmassa. Sellaisessa tapauksessa on tyypillistä heitellä ilmoille suunnitelmia tulevaisuudesta, eikä missään tapauksessa ole aikomustakaan tehdä mitään niiden suunnitelmien toteuttamiseksi, ainoastaan keksiä lisää fantasioita entisten tilalle.

      Yleensä nämä suunnitelmat eivät ole edes millään realistisella tasolla, vaan liikkeelle lähdetään monikansallisen yrityksen perustamisesta (ilman pääomaa) taikka maailman valloittamisesta taiteellisilla kyvyillä (karaokessa joskus juovuksissa).

      Missään tapauksessa aloittajan tilannetta ei auta, että hän menee keskustelukumppaninsa fantasioihin mukaan. Aloittajan tulee, mikäli aikoo yhteydenpitoa jatkaa, mitä en suosittele, kiinnittää niin oma kuin keskustelukumppaninsa huomio hänen tämänhetkiseen elämäntilanteeseen ja kuinka kauan tämä tilanne on jatkunut. Tosielämän faktat esiin, ei mitään fantasioita tulevaisuudesta.

      Mikäli keskustelukumppani kertoo faktoja elämästään, esim työpaikkojaan, pyydä häntä kertomaan detaljeja, esim, firman ja pomon nimi, jne, nämä asiat ovat varmennettavissa.

      Koska kyseessä on, kuten jo sanoin, internetin välityksellä käytävä viestintä, ei ole mitään helppoa keinoa varmistua siitä, kuka toisessa päässä on, taikka mitä aikomuksia hänellä on, olisin hyvin varovainen kaikesta henkilökohtaisesta tiedosta mitä kyseiselle keskustelukumppanille antaisin. Itseasiassa en antaisi mitään tietoa ylipäätään.

      • Anonyymi

        Hei ja kiitos viestistäsi. Tiedän miehen työpaikan, hänen siskonsa sekä vanhempien nimen, parhaan ystävän nimen sekä paljon muita asioita jotka ovat totta. Ja jopa hänen kotiosoitteensa. Olen siis heti tutkinut hieman netissä hänen antamiaan tietoja koska olen tietoinen siitä että monet jostain syystä huijaa netissä. Ja kaikki tiedot täsmää ja nämä ihmiset on olemassa ja heistä on paljon yhteiskuvia. Mutta olen hyvin varma että mies on oikea eikö huijari. Ja jos joskus hänet tapaan niin en mene yksin :)

        -Säde


    • Mitäpä jos lähettäisit sähköpostia taikka muuta yhteydenottoa hänen siskolleen ja kysyisit mitä hänen veljelleen noin niinkuin muuten kuuluu?

      • Anonyymi

        Olen asiaa harkinnut, mutta en sen vuoksi ole ottanut yhteyttä hänen läheisiin, koska en sitä tekisi myöskään silloin jos kyseessä olisi suomalainen mies, koska se voisi olla aika tungettelevaa.

        -Säde


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen asiaa harkinnut, mutta en sen vuoksi ole ottanut yhteyttä hänen läheisiin, koska en sitä tekisi myöskään silloin jos kyseessä olisi suomalainen mies, koska se voisi olla aika tungettelevaa.

        -Säde

        Itseasiassa en uskoisi sen olevan siskon mielestä lainkaan tungettelevaa, että joku on kiinnostunut hänen veljensä mielenterveydellisestä hyvinvoinnistaan ja samalla omasta turvallisuudestaan.


    • Anonyymi

      Onko aivan pakko olla tekemisissä noinkin hankalan ihmisen kanssa? Usko pois, sinä et pysty häntä auttamaan. Auta itseäsi ja etsi parempaa seuraa!

    • Anonyymi

      Haluaisit auttaa luonnevikaista miestä. Miksiköhän? Hän ei muutu kuitenkaan. Apusi menee hukkaan. Älä hanki tahallasi harmia ja vaikeuksia itsellesi! Maailmassa on valtavasti kiitollisempiakin autettavia. Nyt. Ihan lähellä tänä epidemia-aikana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      292
      46039
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      53
      11504
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      243
      11099
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      44
      9898
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      93
      8725
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      293
      6797
    7. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      13
      3867
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      4
      3585
    9. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      3
      3460
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      8
      3379
    Aihe