Eli kriisijohtamisen keskittäminen. Presidentti pyysi tätä, hallitus torjui idean ja pääministeri kertoi että ei ollut tietoinen tällaisesta ideasta, vaikka oli saanut sähköpostia asiasta presidentiltä.
Mikä tässä mättää?
Nyt olis nyrkin aika
54
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hallitus on vastuussa...
- Anonyymi
Onko hallitus vastuussa yhtikäs mistään.
Epäilenpä että on vastuussa mistään.
Jos tämä olisi tapahtunut vuonna 1995,
olisi Paavo Lipponen ottanut jämäkästi
osaa koronan torjumiseen tuolloin. - Anonyymi
Maria Ohisalon kohdalla ei ole
tietoakaan jämäkkyydestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko hallitus vastuussa yhtikäs mistään.
Epäilenpä että on vastuussa mistään.
Jos tämä olisi tapahtunut vuonna 1995,
olisi Paavo Lipponen ottanut jämäkästi
osaa koronan torjumiseen tuolloin.Tietysti olisi, koska oli tuolloin pääministeri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maria Ohisalon kohdalla ei ole
tietoakaan jämäkkyydestä.Ohisalo on älykäs ja jämäkkä tohtorisnainen. Peräkammarin persulle se on tietysti kauhistus, kun oma mitättömyys tulee selvästi esiin.
- Anonyymi
Ei tässä mitään varjonyrkkeilijöitä tarvita vaan kriisin ratkaisua:
HALLITUS on parhaillaan perustamassa niin sanottua Kriisistä ulos -ryhmää. Valmistelu sen perustamiseksi on IS:n tietojen mukaan parhaillaan käynnissä.
Ryhmää tarvitaan, koska hallituksella aika ja energia kuluu itse koronakriisin ja siinä eteen tulevien ongelmien hoitamiseen.
Kriisistä ulos -ryhmän tehtävänä on ryhtyä suunnittelemaan, miten nyt voimaansaatetuista rajoitustoimenpiteistä aikanaan luovutaan ja miten taloudellinen ja sosiaalinen jälleenrakennus kriisin jälkeen toteutetaan.
Asiaa on käsitelty viisikossa ja ryhmän perustamista pidetään järkevänä keinona avittaa kriisistä ulospääsyä. IS:n tietojen mukaan hallituksen hankkeesta on informoitu myös presidentti Sauli Niinistöä. Niin, eiks Salen tarkoitus ollut että perustettaisiin ryhmä ASIANTUNTIJOISTA ratkomaan tätä kriisiä ettei jäisi poliittisten untuvikoiden päätösten varaan, joissa on kuitenkin vähän sitä puoluepoliittistakin näkemystä päätöksissä
- Anonyymi
Kyllä sale tätä tarkoitti. Nyt kyse on vallasta, ettei salea haluta kuunnella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sale tätä tarkoitti. Nyt kyse on vallasta, ettei salea haluta kuunnella.
Tai kyse voi olla oppositiopolitiikasta, Sale vanhana kokkarina laittaa Marinin hallituksen rattaisiin kapuloita vaikka sisäpolitiikka ei Suomesa presidentille kuulu!

Kyse hallituspuolueiden politikoinnista, eivät halua että joku tai jotku tulee heidän päätäntä vallan yläpuolelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai kyse voi olla oppositiopolitiikasta, Sale vanhana kokkarina laittaa Marinin hallituksen rattaisiin kapuloita vaikka sisäpolitiikka ei Suomesa presidentille kuulu!
Mielestäni presidentti yrittää pelastaa Suomea eikä pelaa politiikkaa .
- Anonyymi
Hallituksella on käytettävissään paras asiantuntemus, mitä Suomesta ikinä löytyy.
Vaikka presidentti kehotti vahvistamaan hallituksen operatiivista johtoa ja esikuntaa, hän sanoi yksiselitteisesti, ettei tarkoitus ole ohittaa hallitusta päätöksenteossa. Haikalemanne "nyrkki" on vain hallituksen työrukkanen. Siitä pressa ja hallitus ovat samaa mieltä, eikä hallointolakimme muuta mahdollistaisikaan.
Vastuu on hallituksen eikä vastuiuta voi delegoida. - Anonyymi
Hyvin oli kiteytetty HS:ssäkin tämä. Kyse olisi ollut nimenomaan operatiivisesta toiminnasta vastaavasta joukosta, joka toimisi PÄÄMINISTERIn alaisuudessa.
Siis. PM saisi 18 ministerin ja 80 avustajan alle joukon ihmisiä, joilla on taitoa suorittaa asioita, eikä vain keskustella niistä abstraktilla tai yleisellä tasolla. Lisäksi tuollainen asiantuntijajoukko viranhaltijoina olisi luonteeltaan sellainen, jolla iso ratas päässä ei ala heittämän oman agendan vuoksi, vaan he puhtaasti toteuttavat PM:n tahtoa. PM:n ei siis tarvitsisi huolehtia kurinpidosta, päinvastoin kuin tilanne on tietyn ministerin suhteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sale tätä tarkoitti. Nyt kyse on vallasta, ettei salea haluta kuunnella.
Sale on itse kertonut, että yhteistyö hallituksen kanssa on hyvää. Asiat kehittyvät keskustelujen pohjalta. Niinistö ei ole ilmaissut vähäisintäkään tyytymättömyyttä hallituksen toimiin.
Persut yrittävät kerätä poliittisia irtopisteitä etsimällä riitoja sieltä, missä niitä ei ole. Tässä tilanteessa suomalaiset luottavat kuitenkin niin yksituumaisesti hallituksen toimiin (82 % ), että persut sahaavat omaa oksaansa myrkynkylvöllään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai kyse voi olla oppositiopolitiikasta, Sale vanhana kokkarina laittaa Marinin hallituksen rattaisiin kapuloita vaikka sisäpolitiikka ei Suomesa presidentille kuulu!
Ei laita kapiloita. Iltasanomien väitteet on siltä osin kumottu. Neuvotteluissa ei aina olla täysin samaa mieltä ja jos oltaisiin, ei tarvitsisi neuvotellakaan. Pressan ja hallituksen yhteistyö sujuu aivan hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai kyse voi olla oppositiopolitiikasta, Sale vanhana kokkarina laittaa Marinin hallituksen rattaisiin kapuloita vaikka sisäpolitiikka ei Suomesa presidentille kuulu!
Kuului vielä Urho Kekkosen ollessa
presidenttinä ajalla 1.3.1956 - 27.1.1982. - Anonyymi
Tiedätkö ollenkaan, ketä hallituksella on asiantuntijoina? Osaatko sanoa, olisiko Suomessa parempia asiantuntijoita? Epäilen vahvasti, että et tiedä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuului vielä Urho Kekkosen ollessa
presidenttinä ajalla 1.3.1956 - 27.1.1982.Ei kuulunut Kekkosenkaan aikana. Eduskunta ei vaan uskaltanut käyttää korkeinta lainsäädäntövaltaa joka sille kuului. Sitähän sekä SMP että Skyp huomauttivat.
Kepponen suoritti palatsivallankaappauksen ja tuollaista maalaisliitto sekä persut ihailevat.
- Anonyymi
Saulin ehdotus nimenomaan HAJAUTTAISI. Niinistö mokasi pahasti. Nyt ei tarvita mitään erillisiä herra- ja rouvakerhoja, jollaista Niinistö esitti, vaan nimenomaan keskittämistä niille elimille, jotka valtiosääntö määrää. Ne ovat eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus, ministeriöt, keskusvirastot jne. Siis niin, että käskyvaltasuhteet ovat selvät. Herra- ja rouvakerhoon tulisi henkilöitä, joilla on suuri ego, mutta vähän osaamista. Sauli halusi kerätä irtopisteitä ja VAIKEUTTI PAHASTI KRIISIN HOITOA.
- Anonyymi
Miten se vaikeutti kriisin hoitoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se vaikeutti kriisin hoitoa?
Niinistö aiheutti valtiosääntö- ja uskottavuuskriisin aikana, jolloin kaikki energia pitäisi kohdistaa koronan voittamiseen ja yhteen hiileen puhaltamiseen. Osansa sopassa oli tietysti vuotajilla ja sensaatiohakuisella lehdistöllä. Ja ehdotus oli kaikin puolin huono ja hajauttaisi aikana, jolloin pitäisi kaikki kriisinhoitotoimet keskittää.

Oliko lehdistö oikeassa? Ja miksi ehdotus oli huono ja miten se hajauttais? Minusta se ei ollut lainkaan huono ehdotus, se nimittäin tiivistäisi asian hoitoa.

Kysymys olisi erillisestä herra- ja rouvakerhosta, jollaisella ei olisi mitään valtiosäännön mukaista roolia tai valtaa. Se möläyttelisi, mitä sattuu ja sotkisi päätöksentekoa ja kriisitoimista selviytymistä. Tässä kerhossa olisi vielä väistämättä erilaisia näkemyksiä. Ei se mitenkään voisi tiivistää, vaan se hajauttaisi. Ministeriöiden ja niiden alaisten laitosten täytyy se tiivistäminen tehdä hallituksen johdolla. Lähdistö on voinut olla oikeassa, mutta Sauli oli totaalisesti väärässä. Olisi ollut armollista häntä kohtaan, jos tätä mokaa ei olisi uutisoitu. Se olisi ollut hyvä myös kansan yhtenäisyyden kannalta näinä vaikeina aikoina. Sodan aikana tällaiset vuotajat ja toimittajat olisivat löytäneet itsensä vankilasta.

Juurikin näin.
https://www.aamulehti.fi/a/200684154
Kokoomus ajoi kolmen Kekkosen jälkeen presidentin valtaoikeuksien karsimista ja niinhän siinä kävi, vaikka vielä 2008 Niinistökin niitä vastusti valtaoikeuksien karsimista joiltakin osin. Oltiin uumoiltu, että "vallaton poikamies" kyllä presidenttikilpaan asettuu ehdolle.
No 2012 siinä sitten kävikin niin ja Niinistö oli ilman laajempia valtaoikeuksia.
Peruskoululaiset lukevat presidentin valtaoikeuksista, mutta näyttää, että valtaosa ei tiedä niistä mitään. luullaan, että kun tarpeeksi kovaa huutaa, ei tarvitse noudattaa lakia ja jos vaikka presidentti haluaa sekaantua sisäpolitiikkaan, niin heti aletaan kasaamaan sekasortoista tilannetta.
https://www.verkkouutiset.fi/presidentin-viesti-nain-han-todella-sanoi-valtaoikeuksista-66326/#428f64f6 - Anonyymi
Sauli ei ole oman kertomuksensa mukaan edes ehdottanut, että päätösvaltaa siirrettäisiin hallitukselta. Kyseessä olisi hallituksen työrukkanen, ja hallitus tekisi päätökset, kuten tähänkin asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sauli ei ole oman kertomuksensa mukaan edes ehdottanut, että päätösvaltaa siirrettäisiin hallitukselta. Kyseessä olisi hallituksen työrukkanen, ja hallitus tekisi päätökset, kuten tähänkin asti.
https://www.aamulehti.fi/a/200684154
Joopa joo, sitä luullaan, että meillä ei ole jo niitä asiantuntijoita siellä asioita hoitamassa. Lisääkö niitä tarvitaan ja kenen ehdotuksia hallituksen sitten pitäisi kuunnella, työrukkaistenko vai niiden jotka noudattavat perustuslakia.
Presidentillä on suuri halu päästä sisäpolitiikan asioista ottamaan kantaa juuri nyt, kun kansalaisilla on kuolemanpelko, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. eihän tämä ole kuin lillukan varsilla suosion kalastelua.
Todelliset selviytyjät:
Kuunnelkaapa niitä alakoululaisten perheitä, joissa opiskelu sujuu kotona mallikkaasti. Kaksi opiskelee, toinen saattaa olla koulun "nettipalaverissa" toinen tekee matikan tehtäviä, tarhaikäinen leikkii ja toinen vanhempi on etätyössä hoitamassa tätä kaikkea , kun toinen ei pääse vanhemmista etätyöhön. On aamupalaa, läksyjen tekoa ja ohjaamista, ulkoilua, ruokaa laitetaan, välipalaa, läksyjen tarkastamista, iltaruokaa, iltapalaa ja kaikkia harrastetaan kotipihassa, mitä pystytään. Siinä välissä etätyötä tekevä vanhempi on videopalaverissa, yhteydessä sidosryhmiin, tekee päivän työt ja toimii monitoimiohjaajana jne.
Oletteko kuulleet, että vastuulliset vanhemmat pyrkisivät antamaan opettajalle etätyöohjeita, eli siirtymään opetuksen johtoon, kun epäilevät, että ope ei osaa hommaansa? Ja oletteko kuulleet vastuullisten vanhempien valittavan ja riehuvan iltapäivälehtien kommentointipalstoilla?
On melko raukkamaista hyökätä hallitusta vastaan, kun asiat on hoitunut ihan hyvin. Näyttääkin, että itsekeskeiseksi kasvaneet "minäminä" -ihmiset vaativat, että heidän ei tarvitse itse tehdä mitään ja nenätkin tullaan kotiin pyyhkimään ja kerrotaan, miten se tapahtuu.
Meille Suomeen on yhtä äkkiä putkahtanut UUSAVUTTOMIEN kansalaisten joukko, joka sitten syyttää hallitusta, kun itse ei viitsitä muuta kuin kaljaa kotona ryystää ja haukkua hallitusta tai joka ei matkalta tultuaan, suomenkielisiä selviä ohjeita lukemalla ymmärrä miten pitää toimia.
Ottakaapa yhteyttä 1-3 luokkalaisiin ja kyselkää, miten he ovat selvinneet kotona läksyjen kanssa, omatoimisesti! - Anonyymi

Ottakaapa yhteyttä 1-3 luokkalaisiin ja kyselkää, miten he ovat selvinneet kotona läksyjen kanssa, omatoimisesti!eli pitäisikö tätä asiaa kans kysyä 1-3 luokkalaisilta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinistö aiheutti valtiosääntö- ja uskottavuuskriisin aikana, jolloin kaikki energia pitäisi kohdistaa koronan voittamiseen ja yhteen hiileen puhaltamiseen. Osansa sopassa oli tietysti vuotajilla ja sensaatiohakuisella lehdistöllä. Ja ehdotus oli kaikin puolin huono ja hajauttaisi aikana, jolloin pitäisi kaikki kriisinhoitotoimet keskittää.
Sauli Niinistön olemus on kylläkin kankea,
ei hänelle voi käsiä taputtamalla hurrata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sauli ei ole oman kertomuksensa mukaan edes ehdottanut, että päätösvaltaa siirrettäisiin hallitukselta. Kyseessä olisi hallituksen työrukkanen, ja hallitus tekisi päätökset, kuten tähänkin asti.
Eihän missään töissä tarvita päällekkäisiä rukkasia vai mitä? No ehkä talvella kun ollaan verkkoja nostamassa, mutta kun Suomen hallituksella jo on työrukkaset, niin mihin niitä toisia tarvitaan?
- Anonyymi
Vanhemman ja viisaamman neuvoja kannattaa nuorien naistenkin kuunnella , varsinkin jos omat taidot eivät riitä . Viisautta on kuunnella neuvoja vaikka ottaa kunnian päälle .
- Anonyymi
Ei tässä nyt ole lähinnä jäkäläpäisestä sovinismista "kunnioineen" kuule kyse.
- Anonyymi
Heh, 1980- ja 90-luvulla syntyneet naiset muka
elävät 1900-50 -luvun naisten tapaista kunniallista
elämää. Sopii epäillä että elävät yhtään näin.
Sikailu on ottanut yliotteen tämän päivän nuorista
aikuisista miehistä ja naisista, ei mitään häpyä eikä
tapoja. Ja totta kai tuo 1900-50 -luvun sukupolvi
on nykynuorten aikuisten mielestä ollut perin
niuhoa porukkaa. I don't care young ones, kuitenkin
ennen vanhaan oli hyvät tavat kunniassa. - Anonyymi
Mitä erikoista viisautta Saulilla on tähän kriisiin?
- Anonyymi
Huhtivallanvaihto tulossa?
- Anonyymi
Tulevana vuonna 2021 käydään kunnallisvaalit Suomessa,
vasta vuonna 2023 käydään seuraavat eduskuntavaalit
Suomessa, ja presidentinvaalit sekä eurovaalit seuraavana
vuonna 2024.
- Anonyymi
Eikös ole aika itsekästä toimintaa, jos ei halua kuunella edes presidenttiä? Onko THL ainoa ja oikea joka toimii oikein?
- Anonyymi
Saulillako tietämys koronasta, virologiasta ja epidemiologiasta?
- Anonyymi
Ei ylimääräisiä toimikuntia tai asiantuntijaelimiä!!!
Meillä on THL jollei löydy asiantuntijoita sieltä nii miehiä vaihtoon!!!!! - Anonyymi
Hallituslähde MTV:lle: ”Istuva presidentti on vähän väliä ehdottanut jonkinlaisen turvallisuusneuvoston perustamista”
Tp-utvan sijaan Niinistö on esitellyt kriisiryhmäideaansa hallitukselle ja pääministeri Sanna Marinille (sd.) sekä sähköpostitse että suullisesti, Iltalehti kertoo.- Anonyymi
Kriisi on aika suuri ja suurempia kriisejä varten presidentillä pitäisi olla isompi valta,tosin vaarana on jos presidentiksi pääsee joku vihervasemmistokommunisti,niin silloin se ei palvelisi suomen kansan etuja. Demokratian mukaanhan nykyinen hallituskaan ei vastaa kansan antamaa äänestystulosta,vaan monien maitten lakien mukaanhan 3 suurinta,eli sdp,peruss. Ja kok tulisi istua hallituksessa. Kepun jatko edellisen vaalin mukaan ihmetyttää ,joten kansa tietää että kieroilua ja lahjontaa on suomessakin

Persut ovat yhteistyökyvytön puolue, joka flirttailee fascismin kanssa. Se puolue ei pääse ikinä hallitukseen nykyisellä politiikalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kriisi on aika suuri ja suurempia kriisejä varten presidentillä pitäisi olla isompi valta,tosin vaarana on jos presidentiksi pääsee joku vihervasemmistokommunisti,niin silloin se ei palvelisi suomen kansan etuja. Demokratian mukaanhan nykyinen hallituskaan ei vastaa kansan antamaa äänestystulosta,vaan monien maitten lakien mukaanhan 3 suurinta,eli sdp,peruss. Ja kok tulisi istua hallituksessa. Kepun jatko edellisen vaalin mukaan ihmetyttää ,joten kansa tietää että kieroilua ja lahjontaa on suomessakin
Suomessa on Suomen oma järjestelmä, jota persujenkin olisi ehkä syytä arvostaa eri tilanteissakin - eikä selittää kansalle sen olevan jotain "kieroilua ja lahjontaa"...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kriisi on aika suuri ja suurempia kriisejä varten presidentillä pitäisi olla isompi valta,tosin vaarana on jos presidentiksi pääsee joku vihervasemmistokommunisti,niin silloin se ei palvelisi suomen kansan etuja. Demokratian mukaanhan nykyinen hallituskaan ei vastaa kansan antamaa äänestystulosta,vaan monien maitten lakien mukaanhan 3 suurinta,eli sdp,peruss. Ja kok tulisi istua hallituksessa. Kepun jatko edellisen vaalin mukaan ihmetyttää ,joten kansa tietää että kieroilua ja lahjontaa on suomessakin
Stalinistit pysyköön poissa presidentin ja ministerin virasta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kriisi on aika suuri ja suurempia kriisejä varten presidentillä pitäisi olla isompi valta,tosin vaarana on jos presidentiksi pääsee joku vihervasemmistokommunisti,niin silloin se ei palvelisi suomen kansan etuja. Demokratian mukaanhan nykyinen hallituskaan ei vastaa kansan antamaa äänestystulosta,vaan monien maitten lakien mukaanhan 3 suurinta,eli sdp,peruss. Ja kok tulisi istua hallituksessa. Kepun jatko edellisen vaalin mukaan ihmetyttää ,joten kansa tietää että kieroilua ja lahjontaa on suomessakin
Ei missään maassa ole tällaista lakia, jota kuvaat. Miten voisi laittaa yhteen puolueet, jolla on niinkin eroavat näkemykset vaikkapa EU:sta? Onneksi sinuun kaltaiset eivät ole päättämässä valtiosäännöstä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei missään maassa ole tällaista lakia, jota kuvaat. Miten voisi laittaa yhteen puolueet, jolla on niinkin eroavat näkemykset vaikkapa EU:sta? Onneksi sinuun kaltaiset eivät ole päättämässä valtiosäännöstä
Mitäs Unkarissa tapahtui?
EU muuttaa muotoa. Olikohan maahanmuuton syy?
- Anonyymi
Niin, että päätöksenteko nopeutuu, kun perustetaan tyhjästä joku komitea siihen säätämään?
- Anonyymi
Kyllä Marinilla on jämäkkä ote hallitustyöstä eikä nyt ole aika muutella organisaatioita ja ottaa nyrkkiporukkaa kehiin. Hallitus keskittyy hoitamaan "palon sammutusta" niillä resursseilla mitä on eikä hötkyile sinne-tänne vaikka sivustahuutelijat sitä vaativat kurkku punaisena!
Marin aloitti kertomalla, että hallitus tekee parhaansa mutta tarvitsee ”työrauhaa”, jotta voi onnistua työssään hyvin. Sitten hän tarkensi, mitä erityisesti ei pitäisi tehdä.”Kriisiaika ei ole se hetki, jolloin kyseenalaistetaan toimivaltaisten viranomaisten osaaminen ja kyky, tai uudistetaan johtamisen rakenteen. Kriisissä tehdään päätöksiä ja toimitaan sen tiedon pohjalta, joka on käytettävissä. Hallinnon tehtävä on toimeenpanna linjaukset”, Marin kirjoitti.”Yhtälailla on tärkeää pitää yllä mutkatonta vuoropuhelua instituutioiden välillä. Nähdäkseni keskusteluyhteys valtioneuvoston, eduskunnan ja presidentin välillä on ollut suora ja toimiva.”
- Anonyymi
Kunnon persuhenkinen Sturmfaustgruppen olisi poikaa. Siinä jäisi Unkarikin toieksi.
- Anonyymi
Äläs muuta sano!
- Anonyymi
Eipä salen esitykselle hirveesti lämmetty, heti takapakki.
"Luoma on ilmoittanut tasavallan presidentin kansliaan, että hän ei ole käytettävissä erillisen ”nyrkin” johtotehtävään. Luoma on IL:n tietojen mukaan auttanut pääministeri Marinia koronakriisissä kuluneen viikon aikana, vaikka Luomalla ei ole ollut muodollista asemaa Marinin hallituksessa."- Anonyymi
Näin presidentti Niinistö esitti ministereille "nyrkin" perustamista ja näin pääministeri Marin vastasi – ehdotus ei saanut hallitukselta vastakaikua
Pääministeri Marin kiitti Niinistöä viestissään ja lupasi, että hallitus käsittelee ehdotuksen.
Koronavirus30.3.2020 klo 17.06
Sanna Marin ja Sauli Niinistö.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) lupasi ottavansa tasavallan presidentti Sauli Niinistön ehdotuksen "nyrkistä" harkintaansa.Kalevi Rytkölä, Juha Kivioja / Yle
Jaa artikkeli Facebookissa
1206
Jaa artikkeli Twitterissä
Tasavallan presidentin kanslia(siirryt toiseen palveluun) julkaisi tänään maanantaina presidentti Sauli Niinistön viestin, jossa hän ehdotti hallitukselle niin kutsutun "nyrkin" perustamista.
Viesti on lähetetty torstaina 26. maaliskuuta iltapäivällä ennen perjantaista presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan eli tp-utvan kokousta.
Ylen tietojen mukaan viesti on toimitettu kaikille ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenille eli pääministeri Sanna Marinille (sd.), ulkoministeri Pekka Haavistolle (vihr.), kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarille (sd.), oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r.), puolustusministeri Antti Kaikkoselle (kesk.), valtiovarainministeri Katri Kulmunille (kesk.), opetusministeri Li Anderssonille (vas.) ja sisäministeri Maria Ohisalolle (vihr.).
Näin viesti kuului kokonaisuudessaan:
Arvoisa pääministeri, hyvät ministerit
Pahoittelen, että vaivaan teitä jälleen. Toivon, että aikaa riittäisi lukaista tämä ennen huomista tputvaa.
Paha on vasta edessä ja pahin seuraa sitä. Teiltä vaaditaan kovia päätöksiä ja niitä on myös tehty. Kovat päätökset eivät kuitenkaan yksin riitä, on johdettava myös operatiivisesti ja huolehdittava, että kokonaistilanne on vähintään tiedossa, mieluiten hallittavissa.
Toteamus, että viranomaiset virkavastuulla hoitavat päätösten tavoitteet toteen, ei riitä. Operatiivinen puoli vaatii ennakkotyötä, jotta jo päätöstä tehtäessä tiedetään mihin käytännön toimiin koneisto ryhtyy.
Toistan moneen kertaan esitetyn ajatuksen operatiivisen ”nyrkin” käyttämisestä. Hyvin koottu kriisiryhmä kartoittaa ongelmat, hankkii tiedot, kerää julkisen ja yksityisen osaamisen ja esittää sitten maan hallitukselle tilannekuvaa ja ehdottaa toimenpiteitä. Ryhmä siis omistautuisi kokonaan koronan käsittelyyn. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin presidentti Niinistö esitti ministereille "nyrkin" perustamista ja näin pääministeri Marin vastasi – ehdotus ei saanut hallitukselta vastakaikua
Pääministeri Marin kiitti Niinistöä viestissään ja lupasi, että hallitus käsittelee ehdotuksen.
Koronavirus30.3.2020 klo 17.06
Sanna Marin ja Sauli Niinistö.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) lupasi ottavansa tasavallan presidentti Sauli Niinistön ehdotuksen "nyrkistä" harkintaansa.Kalevi Rytkölä, Juha Kivioja / Yle
Jaa artikkeli Facebookissa
1206
Jaa artikkeli Twitterissä
Tasavallan presidentin kanslia(siirryt toiseen palveluun) julkaisi tänään maanantaina presidentti Sauli Niinistön viestin, jossa hän ehdotti hallitukselle niin kutsutun "nyrkin" perustamista.
Viesti on lähetetty torstaina 26. maaliskuuta iltapäivällä ennen perjantaista presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan eli tp-utvan kokousta.
Ylen tietojen mukaan viesti on toimitettu kaikille ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenille eli pääministeri Sanna Marinille (sd.), ulkoministeri Pekka Haavistolle (vihr.), kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarille (sd.), oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r.), puolustusministeri Antti Kaikkoselle (kesk.), valtiovarainministeri Katri Kulmunille (kesk.), opetusministeri Li Anderssonille (vas.) ja sisäministeri Maria Ohisalolle (vihr.).
Näin viesti kuului kokonaisuudessaan:
Arvoisa pääministeri, hyvät ministerit
Pahoittelen, että vaivaan teitä jälleen. Toivon, että aikaa riittäisi lukaista tämä ennen huomista tputvaa.
Paha on vasta edessä ja pahin seuraa sitä. Teiltä vaaditaan kovia päätöksiä ja niitä on myös tehty. Kovat päätökset eivät kuitenkaan yksin riitä, on johdettava myös operatiivisesti ja huolehdittava, että kokonaistilanne on vähintään tiedossa, mieluiten hallittavissa.
Toteamus, että viranomaiset virkavastuulla hoitavat päätösten tavoitteet toteen, ei riitä. Operatiivinen puoli vaatii ennakkotyötä, jotta jo päätöstä tehtäessä tiedetään mihin käytännön toimiin koneisto ryhtyy.
Toistan moneen kertaan esitetyn ajatuksen operatiivisen ”nyrkin” käyttämisestä. Hyvin koottu kriisiryhmä kartoittaa ongelmat, hankkii tiedot, kerää julkisen ja yksityisen osaamisen ja esittää sitten maan hallitukselle tilannekuvaa ja ehdottaa toimenpiteitä. Ryhmä siis omistautuisi kokonaan koronan käsittelyyn.Jatkuu.
Tämä ajattelu ei ole mitenkään hallitukselta pois, vaan lisää. Operatiiviset toimet etenevät nopeasti ja hallitusti sitten kun hallitus on linjannut saamistaan punnituista vaihtoehdoista.
Tilanteen kehittyminen tuo tullessaan varmasti haasteita, joita emme osaa ennakoida. Hallituksella on valtavasti töitä lainsäädännön ja yleisten määräysten kehittelyssä. Tiiviisti käytännön asioissa työskentelevä ryhmä takaisi, että rattaat pyörivät säädettyyn tahtiin.
Sauli Niinistö
Marin vastasi ottavansa esityksen harkintaansa
Pääministeri Marin vastasi Niinistölle vielä samana iltana. Hän kiitti presidenttiä viestistä ja lupasi ottaa esityksen harkintaansa.
Yle pyysi ja sai nähtäväkseen myös pääministerin vastauksen. Näin viesti kuului kokonaisuudessaan:
Arvoisa Tasavallan presidentti,
Kiitän teitä viestistänne ja tähän mennessä tehdystä yhteistyöstä korona-virusepidemian hillitsemiseksi. Kiitän teitä myös siitä, että olette omalla toiminnallanne ja puheenvuoroillanne kansalaisten suuntaan tukenut työtä kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Olette oikeassa siinä, että tarvitsemme ennakoivaa valmistelua. Päätösten on tärkeä perustua virkavastuulla valmistelluille esityksille, joiden tukena on kattava tilannekuva ja operatiivinen ennakointikyky. Samalla vastuusuhteiden tulee säilyä selkeinä, niin valtioneuvoston vastuun kuin yksittäisen valmistelijan virkavastuunkin. Vastuiden selkeys on oleellista myös ulospäin kun kriisi korostaa tarvetta viestiä suomalaisille tilanteesta. Otan hallituksen puolesta harkintaani tekemänne ehdotuksen kriisiryhmästä. Keskustelemme asiasta valtioneuvoston jäsenten kesken.
Sanna Marin
Pääministeri
Hallitus ei nähnyt erilliselle ryhmälle tarvetta
Ylen tietojen mukaan hallituksen viisikko eli pääministeri ja muiden hallituspuolueiden johtajat keskustelivat tasavallan presidentin ehdotuksesta, ja myöhemmin asiasta keskusteli myös koko hallitus. Erillistä kriisiryhmää ei kuitenkaan päätetty hallituksessa perustaa.
Koronakriisin käytännön johtamista on tähän asti tehty kansliapäälliköiden ja valmiuspäälliköiden ryhmässä, jota johtaa pääministerin valtiosihteeri. Mukana on ollut osa kansliapäälliköistä.
Yle kertoi eilen, että hallitus on päättänyt laajentaa ryhmää ja ottaa mukaan kaikkien ministeriöiden päälliköt. Sen työrukkaseksi ollaan perustamassa ministeriöiden valmiuspäälliköiden ryhmä, joka kartoittaa mahdollisia ongelmia ja riskejä.
Lue myös: Hallitus panee lisää paukkuja koronakriisin johtamiseen – presidentti esitti toiveen, josta hallitus ei innostunut
Ylen tietojen mukaan hallituksen johdossa tulkittiin presidentin viestiä niin, että "nyrkki" olisi hoitanut asiaa ohi hallituksen ja toimivaltaisten viranomaisten. Tätä hallituksen johdossa ei haluttu.
Eilen sunnuntaina presidentti Niinistö tarkensi Ilta-Sanomien haastattelussa(siirryt toiseen palveluun), ettei hänen kaavailuissaan "nyrkillä" tulisi olla varsinaista päätäntävaltaa.
Hallitus on perustamassa myös ryhmää, joka suunnittelee, miten kriisin taloudelliset ja sosiaaliset vauriot korjataan. Ylen tietojen mukaan hallitus ja presidentti ovat samaa mieltä tällaisesta "kriisistä ulos" -ryhmästä ja sen tarpeellisuudesta.
Torstaisesta kirjeenvaihdosta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat(siirryt toiseen palveluun).
Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta.
Aiheesta voi keskustella tiistaihin 31. maaliskuuta kello 23.00:een asti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkuu.

Aiheesta voi keskustella tiistaihin 31. maaliskuuta kello 23.00:een asti.Kumma kun tähän kirjoitukseen ei ole tullut yhtään kommenttia. Oma selitykseni sille on, että mölisijät jaksa/kykene lukea näin pitkiä tekstejä. Tai sitten he eivät ymmärrä lukemaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumma kun tähän kirjoitukseen ei ole tullut yhtään kommenttia. Oma selitykseni sille on, että mölisijät jaksa/kykene lukea näin pitkiä tekstejä. Tai sitten he eivät ymmärrä lukemaansa.
Eikö teitä PVL:n vastarantakääkkiä ole vieläkään saatu lakkautettua ?
Mitä tekee Sauli Niinistö ? Mitä tekee Jussi Halla-Aho ? Mitä tekee Vladimir Putin ? Miten reagoi valtamedia ? Miten reagoi MV-lehti ? Vaan kaikista tärkein ihmetyksen aihe kuuluu: kuinka itse taivaan herra Aton salli fascismiatteen ?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1722940
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.642556- 2032210
- 731839
- 1021773
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91641- 1021442
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2171151- 811120
- 951069