Heti kun covid -pandemia alkoi, Ruotsissa todettiin, että talouden romahtaminen ja ihmisten syökseminen masennukseen ja epätoivoon johtaa vältettävissä oleviin uusiin ongelmiin.
Niinpä Ruotsissa yhteiskunta on auki. Koulut ovat auki ja sitä kautta nuoriso saa levitettyä kokonaa hallitusti ja samalla ihmiset saa tärkeää immuniteettia koronaa vastaan.
Sitä tarvitaan niin kauan kunnes korona on täysin pois.
Mutta Suomi. Ensin eristetään ihmiset ja tapetaan talous. Ilman taloutta ei toimi mikään, ei tärkeä terveydenhoitokaan. Hallituksen toimenpiteillä koronan hoito tulee kestämään tilaston mukaan 28 vuotta. Jos joka päivä kuolee koronaan 50 ihmistä, niin siitä voi laskea vainajien saldon.
Rokote: vastaavan rokotteen kehittämisen maailmanennätys on 5 vuotta.
Ehkä ja ehkä tulee uusi maailmanennätys, vaikkapa kolme vuotta. Siinä sitten eristellään tuo aika vaikka voisi olla toisinkin, kuten Ruotsissa.
Kuolleita tulee valtavasti molemmissa malleissa mutta entäs yhteiskunta ?
Ruotsi pelaa koronaa
15
66
Vastaukset
- Anonyymi
Ruotsissa ennuste vaikuttaa nyt huolestuttavalta. Ennusteen mukaan Tukholman alueella loppuu tehopaikat kesken ensi viikolla.
Suomessa taas ja edelleen rajoitetaan kaikkea.
Totuus taitaa olla jossain noitten välillä, kallistun vahvasti Ruotsin mallia kohti.
Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kertoi, että työttömyyden ei missään tapauksessa saa antaa nousta.
Jep. Siinäpä se. On otettava enemmän huomioon talous. Haloo hallitus!
Toisille ihan selkeä juttu, toiset panikoi. - Anonyymi
Taitaa se lautapeli koronan peluu onnistua ruotsalaisiltakin. Saattaa vaan pelaajat loppua.
- Anonyymi
Mettäläisiä ne on,kun poro kuningas tuli
ruutuun niin sanoi että täytyy pysyä kotona ,
mutta hän on erkaantunut kansasta ja hän ei
tajua että päätökset täytyy tulla hallitukselta,koska kansalainen on lainsuojaton
,Jos rupee itsekseen eristäytyyn.Banaaneita
lisää ruottalaisille ,koska ei ne naamareista mitään tiiä. - Anonyymi
Ruotsi opettaa kansalaisille Corollaa ja
kuningas ei opi ikinä ,koska joskus on hyvä olla
varovainen ,kun näkee ruumispusseja lastattavan
trukilla ,se pitäisi kertoa taudin voiman. - Anonyymi
Ei koronapandemia mikään katastrofi ole. 3000 tartuntaa ja 230 potilasta sen takia Suomen sairaaloissa. Terveydenhuolto ei toimi äärirajoilla. Meillä on 90 000 erilaista hoitsua. Ei ne ylimääräistä palkankorotusta tartte.
- Anonyymi
Vahvistetut tartunnat ja todelliset tartunnat eivät mahdu samaan kansioon.
Hyvän ennusteen mukaan Suomessa on 90.000 tartunnan saanutta, joista suurin osa on sairastanut koronan tietämättään ja on siis tietämättään immuuni ehkä vuosia.
Tartunnan saaneista on oireettomia 80% , ehkä vähemmän, ehkä enemmän.
Koronan kulkemista voisi nyt nopeuttaa reilusti. Pullonkaula on vanhukset/ tehohoito.
Vanhusten turvaamiseksi on tehtävä vielä paljon enemmän suojausta jo siitä syystäkin, että sairastuessaan he tukkivat terveydenhuollon ja myös siksi, että turvaaminen on tehokkain, halvin ja helpoin tapa välttää kuolemia.
Jos sairaalat voisivat toimia ilman tuota tukosta, niin koronan voisi laskea kulkemaan vapaasti koko Suomeen.
Miksi siis koronaa pitää jarrutella ? Kuka siitä hyötyy ?
Hyvät viranomaiset ja muut, joita asia koskee: kolme asiaa a,b,c.
a) Turvatkaa vanhusten elämä koronalta todella, todella huolella
b) Vapauttakaa korona kulkemaan poistamalla määräyksiä
c) Ja korona on Suomen osalta ohi kesällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

c) Ja korona on Suomen osalta ohi kesällä.Kuulostaa itsekkäältä kirjoitukselta. Minä minä minä tärkeintä. Koronarajoituksia pitää tiukentaa ehdottomasti. Kaikki ihmiset ovat tärkeitä ja tasa-arvoisia. Sivistysvaltiot suojelevat heikompiaan eli mm. vanhuksia. Suomi on onneksi sivistysvaltio ja suurin osa kansalaisista myös sivistyneitä. Heikompien suojelun takia rajoituksia tiukennettava. Tauti on myös vaarallinen kenelle tahansa. Yleisvaarallinen tartuntatauti. Paluuta entiseen elämänmenoon ei muutenkaan enää ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa itsekkäältä kirjoitukselta. Minä minä minä tärkeintä. Koronarajoituksia pitää tiukentaa ehdottomasti. Kaikki ihmiset ovat tärkeitä ja tasa-arvoisia. Sivistysvaltiot suojelevat heikompiaan eli mm. vanhuksia. Suomi on onneksi sivistysvaltio ja suurin osa kansalaisista myös sivistyneitä. Heikompien suojelun takia rajoituksia tiukennettava. Tauti on myös vaarallinen kenelle tahansa. Yleisvaarallinen tartuntatauti. Paluuta entiseen elämänmenoon ei muutenkaan enää ole.
Mitä pitempään koronaa venytetään, niin sitä useampi vanhus saa koronan ja kuolee.
Onko se tasa-arvoa ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä pitempään koronaa venytetään, niin sitä useampi vanhus saa koronan ja kuolee.
Onko se tasa-arvoa ?Ei saa koska rajoitukset pidetään niin kauan voimassa kun rokote saadaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa itsekkäältä kirjoitukselta. Minä minä minä tärkeintä. Koronarajoituksia pitää tiukentaa ehdottomasti. Kaikki ihmiset ovat tärkeitä ja tasa-arvoisia. Sivistysvaltiot suojelevat heikompiaan eli mm. vanhuksia. Suomi on onneksi sivistysvaltio ja suurin osa kansalaisista myös sivistyneitä. Heikompien suojelun takia rajoituksia tiukennettava. Tauti on myös vaarallinen kenelle tahansa. Yleisvaarallinen tartuntatauti. Paluuta entiseen elämänmenoon ei muutenkaan enää ole.
"Kuulostaa itsekkäältä kirjoitukselta. Minä minä minä tärkeintä."
Kuinka monta minä-sanaa tai viittausta siihen löysit kirjoituksesta ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei saa koska rajoitukset pidetään niin kauan voimassa kun rokote saadaan.
Tulee aika harmaa kaksi vuotta tai enemmän. Paitsi ei tule, vaan kohta tulee kapina.
Vastaavan rokotteen kehittämisen maailmanennätys on 5 vuotta.
Kela puolittaa tukien maksamisen ja sossu on kiinni jo ennen sitä. Se lisää joidenkin ymmärrystä maan taloutta kohtaan kummasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuulostaa itsekkäältä kirjoitukselta. Minä minä minä tärkeintä."
Kuinka monta minä-sanaa tai viittausta siihen löysit kirjoituksesta ?Hoitoalalla olen nähnyt mikä tilanne on. Tautia ei pidä päästää leviämään. Se leviää kaikkialla missä ihmisiä kokoontuu yhteen . Ei edes kahden metrin suojaetäisyys riitä. Oireettomat levittävät tautia myös. Siksi tärkeää purkaa rajoitukset vasta rokotteen tultua. Onneksi netin kautta voidaan jatkossa kokoontua yhteen. Tässä on nuoretkin oppineet arvostamaan esim.sitä kuinka omat ruoanlaittotaidot ovat tärkeitä. Ei lähdetä hakemaan ruokaa pitkin kaupunkia ja joka päivä käydä kaupassa. Opettaa säästäväisyyttä ja huolehtimaan läheisistään ja omasta kodista. Kotoilu on noussut suureen arvoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoitoalalla olen nähnyt mikä tilanne on. Tautia ei pidä päästää leviämään. Se leviää kaikkialla missä ihmisiä kokoontuu yhteen . Ei edes kahden metrin suojaetäisyys riitä. Oireettomat levittävät tautia myös. Siksi tärkeää purkaa rajoitukset vasta rokotteen tultua. Onneksi netin kautta voidaan jatkossa kokoontua yhteen. Tässä on nuoretkin oppineet arvostamaan esim.sitä kuinka omat ruoanlaittotaidot ovat tärkeitä. Ei lähdetä hakemaan ruokaa pitkin kaupunkia ja joka päivä käydä kaupassa. Opettaa säästäväisyyttä ja huolehtimaan läheisistään ja omasta kodista. Kotoilu on noussut suureen arvoon.
Saattaapi olla pitkä aika tuo 2-3 vuotta rokotetta odotellessa. Ilmoittele marraskuussa miltä odottelun alku maistuu, jos olet silloin vielä kirjoittelukunnossa ja rahaa maksaa sähkö- ja nettimaksut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saattaapi olla pitkä aika tuo 2-3 vuotta rokotetta odotellessa. Ilmoittele marraskuussa miltä odottelun alku maistuu, jos olet silloin vielä kirjoittelukunnossa ja rahaa maksaa sähkö- ja nettimaksut.
Sossusta rahaa, sossusta rahaa. Ei huolia kellään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070