Rainbow-kukkamulta

Onko muilla kyseisestä mullasta kokemuksia. Vaihdoin kukkiin mullat ja menee ihan kovaksi koppuraksi ruukun pinnalla ja ruukun ja mullan väliin jää rako, niinkuin multa ja koko kukka olisi kuiva. Kastelen kyllä, mutta muuttuu aika nopeesti kovaksi. Olen käyttänyt tuota ennenkin, mutta en ole tuommosta huomannut. Vai kastelenko liian vähän, en mielestäni.
43384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Multa ei ole multaa, vaan lähestulkoon turvetta ja hieman savea seassa.
Parempaa tulee, kun laitat puolet mustaa multaa sekaan.
Mutta ei ole itse lehdistä, ruohosta ym. puutarhajätteestä kompostoidun veroista olemassakaan. Ja siihen tarvitessa hieman hienoa hiekkaa ja tuhkaa sekaan, käytön mukaan.

Äänestä

Minä vaihdoin kukille mullat ja tulos sama kuin aloittajalla. Sekoitin kolmesta eri nimisestä jokaista yhtä paljon ja ne olivat Kekkilän kukkamulta, Biolanin altakastelumulta sekä Musta multa. Tuo altakastelumulta oli erittäin epämiellyttävän hajuista, liekö vanhaa vaikka ostin yhtä aikaa kuin nuo muut.

Sekoittelen sen takia eri multia, kun olen aijemmin huomannut, että Musta multa niin humuspitoista, että kovettuu kuin sementti.

Äänestä
  • Sementti kovettuu vain kuivuessaan, niin että josko se multakin on sellaista vain kuivuttuaan? Pitäisikö kastella enemmän?
    Humus on juuri sitä ravinnetta, jota kasvit kuitenkin tarvitsevat.

    Äänestä

Rainbowin kukkamullasta ei ole kokemuksia, mutta rainbowin viherkasvimullasta on. Kyseisellä viherkasvimullalla multa on hirveän kuivaa ja kun katselee kasvit vesi jää lilli maan pintaan eikä imeydy. Kyseisen mullan käytön aikana kasvini eivät ole kasvaneet ollenkaan, enemmän kuivahtanut. Sama ilmiö on tuolla kasvimullalla ja kukkamullalla se, että multa muuttuu hirveän kovaksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko muilla kyseisestä mullasta kokemuksia. Vaihdoin kukkiin mullat ja menee ihan kovaksi koppuraksi ruukun pinnalla ja ruukun ja mullan väliin jää rako, niinkuin multa ja koko kukka olisi kuiva. Kastelen kyllä, mutta muuttuu aika nopeesti kovaksi. Olen käyttänyt tuota ennenkin, mutta en ole tuommosta huomannut. Vai kastelenko liian vähän, en mielestäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu