Koronavirus kuokki hautajaisissa Tukholmassa – saattoväki sairastui, yksi kuollut
torstai 26.03.2020 klo 9:23
Ruotsi on ollut paljon muita Pohjoismaita hitaampi rajaamaan ihmisten kokoontumisia.
torstai 26.03.2020 klo 9:23
Ruotsi on ollut paljon muita Pohjoismaita hitaampi rajaamaan ihmisten kokoontumisia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
202
Ruotsin linja ihmetyttää maailmalla
"– Tämä on hullu kokeilu 10 miljoonalla ihmisellä. Kertokaa edes, miksi teemme tämän.
Minusta tuntuu tällä hetkellä, että meitä johdetaan kuin lammaslaumaa kohti katastrofia, Carlsson sanoo Guardianin noteeraamalla YouTube-videollaan."
"Ruotsin valtavirrasta poikkeava reagointi koronavirukseen on noussut viime päivinä puheenaiheeksi medioissa eri puolilla maailmaa.
Länsinaapuri on virallisesti kiistänyt pyrkivänsä laumaimmuniteetin ripeään rakentamiseen, mutta toimet viittaavat vastaavan kaltaiseen taktiikkaan: maan kouluja tai ravintoloita ei ole suljettu, ja julkisiin kokoontumisiinkin saa kerääntyä edelleen korkeintaan 50 ihmistä. Myöskään alueellisiin eristämisiin ei ole Ruotsissa ryhdytty."
"Kenties pisimmälle kritiikissään menee ranskalaislehti Le Monde, joka kuvailee juttunsa otsikossa Ruotsin toimia ”mitättömiksi” tai ”surkeiksi” [dérisoire] muihin maihin verrattuna. Artikkeli on viime viikolta, mutta Ruotsin linja on pysynyt sen julkaisunkin jälkeen pitkälti muuttumattomana.
– Eikö Ruotsi ota koronakriisiä vakavasti? kysyi puolestaan tanskalainen Politiken niin ikään viime viikolla.
– Meillä Pohjoismaissa on pitkältä ajalta paljon tietoa eristys- ja karanteenitoimien käytöstä tartuntatauteja vastaan. On todella outoa, että ruotsalaiset toimivat tämän tiedon vastaisesti, kummastelee norjalainen infektiolääkäri Bjørg Marit Andersen norjalaisen Aftenpostenin siteeraamassa Aftonbladetin jutussa."
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/6670e80f-a946-4558-8bab-6e0a0784842c
x
Ollaan aina oltu hiukan Ruotsia jäljessä. Takavuosina vertailtiin joka asiassa, mitä Ruotsi tekee ja tekisi.
Nyt kyllä hämmästyy todella. Ihmisten sallitaan levittää virusta vapaasti. Annetaan luonnon tehdä tehtävänsä. Jokaisen tulee itse huolehtia itsestään, mutta miten sen voi tehdä normaaleissa yhteiskunnan toimissa,. Ei voi eristäytyä, jos on yhteiskunnassa mukana.
Amerikkakin on pahassa jamassa, vaikka siellä on joitakin toimia tehty. Italia ja Espanja ovat hyvä esimerkki liian myöhäisestä heräämisestä.
Miten mahtaa Ruotsissa lopulta käydä?
- Mkr. -
Ruotsin toiminnan seuraukset nähdään vuosien kuluttua,
oliko onnistunut tradekia, vai ei,
usein ruotsilla on ollut parempi näkemys tulevaisuudesta
kuin suomen päättäjillä,
saapas nähdä nyt kumman tradekia oli parempi,
sen näkee se joka jää kaikesta huolimatta henkiin
korona pandemian jälkeen
rakentamaan edelleen parempaa yhteiskuntaa,
jännityksellä odotan mitä lähitulevaisuus tuo meille vanhuksille,
katoammeko maailman kartalta pianki,