Onko veikkauksia mitä aiheita kirjat voisi käsitellä?
Mitä luulette, onko koe tänä vuonna soveltava (kuten viime vuonna) vai palataanko samaan vanhaan "opettele kaikki lauseet ulkoa"-tyyliseen kokeeseen?
Pääsykoekirjat, kevät 2020
7
1692
Vastaukset
Tuskin ainakaan entiseen palataan, sillä koko systeemi on muuttunut pääsykokeen ympärillä.
- Anonyymi
Toisaalta hyvä jos ei palata vanhaan. Jos koe on samanlainen kuin viime vuonna niin enää ei vaadita sitä ulkoamuistamista samanlailla eikä näin ollen 10h lukupäiviäkään. En sano etteikö luku-urakka tulis olemaan hurja, mutta viime vuoden kokeeseen olisi ollut turha lukea niin pitkää päivää.
- Anonyymi
Yksi pääsykoekirjoista käsitteelee varmaan taas EU-oikeutta jossain muodossa. Kirjoja tulee todennäköisesti sekä julkis- että yksityisoikeudesta, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Julkisoikeuden kirjaksi on veikattu vero- tai hallinto-oikeutta. Yksityisoikeuden puolella esineoikeus sekä perhe- ja jäämistöoikeus ovat kestosuosikkeja, joita ei ole ollut parina viime keväänä pääsykoekirjoina, joten villi veikkaus, että toinen niistä voisi olla tänä keväänä.
- Anonyymi
Voiskohan olla tietosuojaa ja sit jotain ihan päin vastaista, että menee mahdollisimman sekaisin
- Anonyymi
Pia Letto-Vanamo: Johdatus oikeuteen ja oikeudelliseen ajatteluun. Oikeuden perusteet 1. ISBN 978-951-51-2558-3.
Olli Mäenpää: Julkinen valta ja oikeusvaltio. Oikeuden perusteet 2. ISBN 978-951-51-5817-8.
Janne Kaisto: Johdatus yksityisoikeuteen. Oikeuden perusteet 3. ISBN 978-951-51-5819-2.
Aikas paskat aiheet. Mutta näillä mennään.
Johdatus yksityisoikeuteen kirja vaikkuttaa näin ekalla silmäilyllä aika sekavalta.- Anonyymi
ja jos et raaski ostaa kirjoja, niin tuolta saa ne ilmaiseksi
Pia Letto-Vanamo: Johdatus oikeuteen ja oikeudelliseen ajatteluun. Oikeuden perusteet 1. ISBN 978-951-51-2558-3.
https://edockerfiles.com/f7776ad8-8847-11ea-93ae-00155d64030a/print.html
Olli Mäenpää: Julkinen valta ja oikeusvaltio. Oikeuden perusteet 2. ISBN 978-951-51-5817-8.
https://edockerfiles.com/81ec063a-85f3-11ea-8561-00155d64030a/print.html
Janne Kaisto: Johdatus yksityisoikeuteen. Oikeuden perusteet 3. ISBN 978-951-51-5819-2.
https://edockerfiles.com/8b720144-8848-11ea-93ae-00155d64030a/print.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja jos et raaski ostaa kirjoja, niin tuolta saa ne ilmaiseksi
Pia Letto-Vanamo: Johdatus oikeuteen ja oikeudelliseen ajatteluun. Oikeuden perusteet 1. ISBN 978-951-51-2558-3.
https://edockerfiles.com/f7776ad8-8847-11ea-93ae-00155d64030a/print.html
Olli Mäenpää: Julkinen valta ja oikeusvaltio. Oikeuden perusteet 2. ISBN 978-951-51-5817-8.
https://edockerfiles.com/81ec063a-85f3-11ea-8561-00155d64030a/print.html
Janne Kaisto: Johdatus yksityisoikeuteen. Oikeuden perusteet 3. ISBN 978-951-51-5819-2.
https://edockerfiles.com/8b720144-8848-11ea-93ae-00155d64030a/print.htmlPaljon kiitoksia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949127Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki564809Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414501Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532823Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota411189Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140