Korona. Työ vai työtön

Anonyymi

Ruotsissa ennuste vaikuttaa nyt huolestuttavalta. Ennusteen mukaan Tukholman alueella loppuu tehopaikat kesken ensi viikolla.
Suomessa taas ja edelleen rajoitetaan kaikkea.
Totuus taitaa olla jossain noitten välillä, kallistun vahvasti Ruotsin mallia kohti.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kertoi juuri TV:ssä, että työttömyyden ei missään tapauksessa saa antaa nousta.
Jep. Siinäpä se. On otettava enemmän huomioon talous. Haloo hallitus!
Toisille ihan selkeä juttu, toiset panikoi.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Viruksen etenemistä on mielenstäni mahdoton pysäyttää, koska tietyt yhteiskunnan toiminnot pitää olla toimimassa ja sen takia on veneen pohjassa aina reikä. Esim. kaupan myyjät ovat töissä, kunnes laitetaan lappu oveen että kauppa suljettu koronan aiheuttaman työvoimapulan takia. Joillakin ei tule koronasta mitään havaittavia oireita, mutta levittävät silti tietämättään sitä.

      Suomen maalta löytyy monia pajoja ja tehtaita joilla on varmasti resursseja apuvälineiden ja suojaimien tekoon, mutta odottavat vain että ne käskettäisiin toimimaan.

      Kiinasta oli eilisten iltasanomien mukaan tilattu hengityssuojaimia 10 kertaiseen hintaan, mutta toivottavasti se oli vain aprillipila, koska voisi olettaa että puolet niistä ei toimi.

    • Anonyymi

      Ruotsis mennään samaan tuhoon kuin italiassa ja espanjassa...ruumiita alakaa kohta tulla satoja päivässä.Ruotsissa ei uskallettu ottaa kovaa kontrollia koska pelkäävät mamuja...ois alkanu mellakat,kauppojen ryöstöt ym mukava.

      • Anonyymi

        Ruotsi yrittää päästä eroon mamuista... heidän yhteisöissä tartunta runsasta


    • Anonyymi

      Ruotsissa jo 30 vanhushoitolaitoksessa koronaa, svt uutiset kertoo,lääkäripalveluja tarjoova yritys kierrätäny lääkäreitä näissä hoitolaitoksissa ja levittänyt .Tämä on tapahtunut tukholman alueella 250 saanut tartunna ja näistä on kuollut jo 50. Onkoha muualla ruotsissa samatilanne? Kiertävät lääkärit tartuttajina,kyllä on tyhmää toimintaa.

      • Anonyymi

        Italia emme ole. Olemme parempia.
        Onneksi Suomi tai Ruotsi ei ole Italia. Olemme harvaan asutut maat ja sukupolvet elävät erillään.
        Isot taajamat on täälläkin ongelma, niissä korona voi ryöpsähtää. Koronaseurannan on oltava ajantasaista ja viiveetöntä kuten mahdolliset toimenpiteetkin. Tarvittaessa tiukat rajoitteet paikkakunnittain mutta vain paikkakunnittain ja tarvittaessa.

        Fanitan täysillä Ruotsin mallia vaikka siellä olisi jo pitänyt korostaa enemmän riskiryhmien suojelua. Silti se on maailman paras malli Ruotsin ja Suomen oloihin tällä hetkellä.

        Kuolemia tulee joka tapauksessa teki mitä tahansa ja niitä tulee hyvin paljon.
        Kuolemien määrän vertailu ja kauhistelu on vain osa totuutta ja tekosyy tyhmille ja lyhytnäköisille päätöksille. Vasta bileitten jälkeen tuodaan lasku, ei alkupalojen jälkeen.

        Ruotsissa korona on ohi juhannuksen jälkeen, kun Suomessa vasta aletaan sairastamaan ja masentumaan todella. Normaalista elämästä täällä ei silloinkaan ole tietoa. Ruotsissa on toisin.

        Kriisin tärkein potilas on talous. Talous on siitä merkittävä, että se ruokkii, vaatettaa, turvaa, kouluttaa, työllistää ja pitää yllä elintasoa. Se mahdollistaa myös terveydenhoidon, joka on kohta koetuksella.
        Mielestäni täällä Suomessa on kohdistettava kaikki liikenevät voimavarat riskiryhmien suojeluun ja poistettava kaikki rajoitukset. Voimaan jäävät ohjeet, jotka muutenkin vähentävät tautien leviämistä. Nuo ohjeet lienee jokaisella tiedossa.
        Nyt on peloteltu tarpeeksi.

        Lainaus:
        Jukka Vakkilan mukaan Ruotsin tapa hoitaa COVID-19-epidemiaa voi hyvin merkitä, että epidemia on maassa ohitse muutamassa kuukaudessa.
        Ruotsin mallissa epidemian leviäminen on alkuun nopeaa ja kuolleiden määrä kasvaa vauhdikkaasti. Epidemian jääminen lyhytaikaiseksi voi kuitenkin lopullisessa laskelmassa merkitä Ruotsissa suhteessa väestön määrään vähemmän kuolleita kuin Suomessa. Varmuutta tästä ei tietenkään vielä ole.
        Lyhyen epidemian vaikutukset ihmisten arkeen ja yhteiskuntaan jäisivät muutenkin pienemmiksi.


    • Anonyymi

      Näilläkö se Suomi lähtee nousuun?
      2015-vuonna tuli 32 000 "marjanpoimijaa",missä marjat?
      Jokainen jos (jos)keräisi vaikka:10-kg,niin marjoja olisi:320 000 kg !
      Tiedoksi marjan välittäjille!

      Ohisalolle tiedoksi!
      Näillekkö vielä antaa sitä:Kannabista,niin on marjat hetkessä kerätty!

    • Anonyymi

      Niin ja suvakit vois järjestää pikkutyttöjä kans kerään,oulussahan siitä onjo kokemusta,että mitenkä asiat järjestyy ja kun ovat päiväkodit ja koululuokat jo kiertäneen ni vanhoi tuttuja jo ovat.Karanteenissaki olleet ni innostuskin ois kovana??

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eikö töitä saa palkatta tehdä vai tahan takiako sitä töissä nyt oollaankin?
      Kyllä minä voin ilmaiseksi töitä tehdä tai 9€ päivä palkalla jos saan työttömyyskorvauksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1947
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1649
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1599
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1517
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1465
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1357
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1266
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1203
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1138
    Aihe