On mulla ollut ikävä ollut, vaikka en ole yhteyttä pitänytkään. En oikein voi, korrektisti. 😞 Olit aamulla aika huonotuulisen oloinen ja vältit edes katsomasta minuun päin.
Olisi tehnyt mieli kysyä miten voit. Et näyttänyt siltä, että elämä hymyilee. Toivottavasti ei työ eikä henkilökohtainen elämäkään käy likaa hermoon. Olet kyllä joskus maininnut, että parisuhteessa oli aiemmin haastetta ja se on voinut näkyä myös naamasta. Välitän sinusta myös ihmisenä ja toivon onnellisuutta, vaikka en itse saisikaan jakaa sitä kanssasi. Huono tuulisenakin aiheutat minussa hellyyden tunteita. Tekisi mieli lohduttaa ja halata. Sitä en tietenkään voi tehdä, mutta mieli tekisi. Ja olen nähnyt useammin miten pieni juttelu saa sinutkin hyvälle tuulelle. Saisinpa antaa edes sen verran.
En tiedä pitäisikö mun vaan antaa sun olla? Ehkä halut juuri sitä? Omat voimani ei taida riittää kaikkeen: oman elämäni menneen p*skan siivoamiseen, lasten auttamiseen haastavassa vaiheessa, arjen pyörittämiseen ja omista vanhemmista huolta kantamiseen ja rakkauden tunteiden vuoristorataan saman aikaan. Siksi olen jumissa omassa elämässäni. En tiedä, ehkä sinäkin olet, omalla tavallasi.
Pitäs vaan astua valoon ja hengittää syvään raitista ilmaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Uskotko ap, että asioiden jakaminen voisi auttaa eikä rakkausasoat aina aiheuta ylimääräistä kuormaa. Rankkaa on nyt monelta taholta.
Jos olet hän, olen sinulle läsnä kun haluat ja tarvitset. Tule huomenna juttelemaan tai pyydä drive-in lounaalle tms. Me molemmat saamme voimaa toisistamme, kun hymy kohtaa hymyn ja katse katseen.
Kauniita unia!