tätä meillä

Paha kuulovamma. Se on tehnyt hänestä äreän, jatkuvasti on kaikki vialla. Ei edes halua kuunnella mitään. Eli mikään ei kiinnosta.

Mihinkään ei kotona osallistu, kuitenkin osaa jatkuvasti moittia. Pinna on tässä kireällä, kuitenkin olen yrittänyt pitää kaiken sisälläni. Ja miettinyt olen paljon, miten mennä eteenpäin. Kun käydään tutkimuksissa, siellä mitataan mittareilla laitteita, mutta sekin tapahtuu täysin hiljaisessa huoneessa, eihän se säätö siten voi mennä oikein.
Koskaan ei oteta huomioon jaksamista, kukaan ei kysy . Minusta jokainen vammainen tarvitsee noiden mittausten lisäksi henkistä huoltoa. Sitä vammainen ei hyväksy kotiväeltään, vaan riehuu ja huutaa heille pahaa oloaan ja alistaa kaikki sellaiseen elämään joka ei ole todellista. Missään ei saa olla ääniä, laitteet vääristävät äänet, tehkää jotain, sillä kohta on perheen jäsenet vietävä kaikki hoitoon, kun jatkuvasti kuulematon moittii, kiroilee ja ei siedä minkäänlaista keskustelua mistään, kaiken pitäisi mennä miten hän haluaa.

Todella väsynyt läheinen
1175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kuulon alenema/vamma... ??
aiheuttaa ärtyytymistä!!
kuulo testiin josvain mahdollista...`??
apua löytyy kuhan seurantaan...???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Paha kuulovamma. Se on tehnyt hänestä äreän, jatkuvasti on kaikki vialla. Ei edes halua kuunnella mitään. Eli mikään ei kiinnosta.

Mihinkään ei kotona osallistu, kuitenkin osaa jatkuvasti moittia. Pinna on tässä kireällä, kuitenkin olen yrittänyt pitää kaiken sisälläni. Ja miettinyt olen paljon, miten mennä eteenpäin. Kun käydään tutkimuksissa, siellä mitataan mittareilla laitteita, mutta sekin tapahtuu täysin hiljaisessa huoneessa, eihän se säätö siten voi mennä oikein.
Koskaan ei oteta huomioon jaksamista, kukaan ei kysy . Minusta jokainen vammainen tarvitsee noiden mittausten lisäksi henkistä huoltoa. Sitä vammainen ei hyväksy kotiväeltään, vaan riehuu ja huutaa heille pahaa oloaan ja alistaa kaikki sellaiseen elämään joka ei ole todellista. Missään ei saa olla ääniä, laitteet vääristävät äänet, tehkää jotain, sillä kohta on perheen jäsenet vietävä kaikki hoitoon, kun jatkuvasti kuulematon moittii, kiroilee ja ei siedä minkäänlaista keskustelua mistään, kaiken pitäisi mennä miten hän haluaa.

Todella väsynyt läheinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu