Räpellys vihkon syövereistä....

Istun pilven reunalla ja katselen
kyyneleideni virtaa.
Nousen ja hyppään alas.
Näen sinut, ja näen ilosi.
Seuraan sinua huoneeseesi.
Hymyilen.

Näen kaikki lääkkeesi...näen kuinka
masentunut olet. Hymyni hyytyy,
istahdat sängyllesi ja puristat kuvaani
itseäsi vasten. Alat itkemään.
Istuudun viereesi ja kosketan kättäsi.
Tunnen lisää jäisiä kyyneleitä
poskillani.

Silitän päätäsi ja kuiskaan korvaasi,
vaikka tiedän sen olevan turhaa.
Käännät suruiset kasvosi minuun päin.
Hymyilen hiukan.
Halaat minua, vaikka olenkin henki...
Silitän päätäsi, kunnes nukahdat.
Lasken sinut sängyllesi ja asetan peiton
päällesi.

Nousen ja kävelen keittiöön.
Katselen vanhoja kuviasi.
Löydän lääkärin lausunnon ja
näen kaikki sairaudet,
joita sairastat.
Painan pääni surullisena ja katselen
lääkepurkkia, jonka otin käteeni.
Tajuan lääkkeiden olevan ne samat,
joita itse käytin.

Vilkaisen lausuntoa ja näen kaksi sanaa:
paha masennus.

Järkyttyneenä kaadun ja jään istumaan
lattialle. Nousen ja kävelen huoneesi
ovelle. Käännyn ja menen ulko-ovelle.
Avaan sen.
Nousen siivilleni katuen, että tein
elämästäni lopun.