Hallitus turvapaikanhakijat menevät kaiken edelle

Anonyymi

Riikka Purra kirjoittaa perussuomalaisten virallisella Witter-tilillään.
Siis hallitukselle on tärkeintä hoitaa turvapaikanhakijoita, onko toisena hoitaa korona pandemiaa.
Tavio väitti eilen, hallitus antaa koronaviruksen levitä tahallaan, meneekö tuo edes läpi persujen keskuudessa.
Tavio myös, ei pitäisi kuunnella THL asiantuntijoita vaan kuunnella kiinalaisia ohjeita. Jani Mäkelä kiinalaiset tuntevat suomalaisten terveyden huollon paremmin kuin suomalaiset itse.
Tavio, presitentti Niinistön olisi käveltävä perustuslain ylitse ja otta kriisin johtaminen hallintaansa.

Sitten Tavio huomautti eilen A-talkissa hallitus käy politiikkaa korona pandemian avulla,

Persuilta tulee valituksia hallituksen toimista päivittäin,

47

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tavio on pähkähullu ilmeisesti. Ei ainoa persuissa.

      • Anonyymi

        Onko taas joku vihervassari ryöminyt jostain kivenkolosta tänne kommentoimaan idioottimaisuuksiaan?


    • Anonyymi

      Tavion mielestä Tasavallan Presidentin pitäisi johtaa koko koronakriisiä
      hallituksen ohi.
      Tavio on pölähtänyt ja Sale joka ajaa Kokoomusta parrasvaloihin.
      Pelkäävät Kokoomuksessa suurta vaalitappiota seuraavissa vaaleissa,
      kun nykyhallitus hoitaa kunniakkaasti kriisiä.

    • Anonyymi

      Persut, ym. ääriryhmät, ei havaittua järjen käyttöä.

      • Anonyymi

        Hullupertik veryttelee


    • Anonyymi

      Oppositio jaksaa jankuttaa lentokenttäasiaa
      aina vaan, vaikka on edetty jo uusiin asioihin.
      Hallitus toimi silloin THL:n lausuntojen perusteella.
      Juuri Kokoomus ja Persusuommalaiset heikensi
      THL:n toimintaa Orpo-Sipilän hallituksessa,
      kun THL:ltä leikattiin 400 miljoonaa.
      THL ilmoitti, että heidän on jostain vähennettävä
      henkilökuntaa ja toimintaa,
      ja se "jostain" oli epidemiayksikkö.

      Turha on opposition nyt syyttää hallitusta.

      • Anonyymi

        Niin, mitäpä tuosta lentokenttävirheestä enää, on edetty jo uusiin virheisiin ja mokiin.
        Hallitus toimii,,ikään kuin kokeillen "Mitähän tapahtuu, jos tuosta napista painaa"

        Vaikuttaisi olevan arvailun ja hyvän tuurin kombinaatio,,,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, mitäpä tuosta lentokenttävirheestä enää, on edetty jo uusiin virheisiin ja mokiin.
        Hallitus toimii,,ikään kuin kokeillen "Mitähän tapahtuu, jos tuosta napista painaa"

        Vaikuttaisi olevan arvailun ja hyvän tuurin kombinaatio,,,

        Tunnut olevan oikea besserwisser, sinulla on varmasti takataskussa luettelo taatusti tehokkaista ratkaisuista koronan aiheuttamien ongelmatilanteiden välttämiseksi. Miksi pihtaat tietojasi?


    • Anonyymi

      Oppositio on altavastaaja, ahdingossa ja sekaisin, eilinen A-studio osoitti sen.
      Onneksi se sentään tukee hallituksen toimia,
      vaikka pakkohan sen on, vaikka se oppositiolle on vastenmielistä,
      muuten menisi opposition viimeinenkin uskottavuus.

    • Anonyymi

      Tavion mukaan, luin kirjoituksen äsken olisi pitäny suomi sulkea 12,3,2020 täysin ainoastaan ruuan ja apteekissa käynti olisi ollut sallittua.
      Aivan älytön ajatus, ei tarvitse Hakkaraista viisaampi niin tajuaa mikä olisi lopputulos, ei yksikään maa voi estää epidemiaa, on arveltu 40 % sairastuvuutta, suljettu yhteiskunta voi pitkittää mutta kauhein seurauksin, ei suomi voi olla kiinni koko vuotta.
      Ruotsin tapa käydä epidemia läpi nopeasti kuoleista välittämättä.

      Suomen tapa on ehdottomasti paras, hallittu rajoitus jolloin terveydenhoito kestää, jääkö sairastuvuus 40 % jää arvoitukseksi.

      • Anonyymi

        Toisessa kohtaa Tavio esittää annetaan viruksen levitä valtoimenaan ihan kuin mitään tehtäisi, onko Tavio hullu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisessa kohtaa Tavio esittää annetaan viruksen levitä valtoimenaan ihan kuin mitään tehtäisi, onko Tavio hullu.

        Hullupertik verryttelee


    • Anonyymi

      Tämän sairaan hallituksen toimia ei kannata seurata
      muistakaa äänestää osuuskauppavaaleissa
      Hallitus on kaadettava ennen kuin se alkaa maksattaa matuja suomalaisten kustannuksella kun virus siirtyy Afrikkaan
      Täällä näistä on aika lailla turha puhua, YYA-kauden alistamia vanhuksia
      jotka eivät enää jaksa toimia vaan toivovat että eliitti osaa tehdä kaiken heille oikein

      Eihän nämä ole edes huomanneet sitä että hyvinvontivaltiota on ajettava alas ja on ajettu eläkeikää nostettu hammashoitojono menee tällä hektellä lokakuussa 2020 Espoossa ja muissa kunnissa jos teillä on julkisiin halua jne.

      Eu painaa päälle matujen elättämisessä Ranskalla on suuria sijoituksia Afrikkaan jotka se haluaa turvata mutta ei maksaa matua jne.

      Pitäkää omat finanssit kasassa PS-läiset itse etsin kohtaa jossa siirryn markkinoiden ostolaidalle
      Itse on pian huolehdittava kaikesta tämä meni ihan pieleen kun vasliitto skdl ja sosdem alkoivat ajaa matutusta viherpunaiset olivat aina hulluja taivaanrannan maalareita Soininvaarat jne. fiksummasta päästä anni sinnemäet dorkimmista

      • Anonyymi

        Saiko joku HOK-Elannon vaaleissa äänestämään oikeutettu erikseen vielä tekstiviestimuistutuksen puhelimeen eilen tai oliko toissapäivänä vaikka olitte jo äänestänyt?


    • Anonyymi

      Jokohan piankin lennätetään uusia hoidettavia Suomeen ?

      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006463283.html

      • Anonyymi

        Ne elää ja synnyttelee leirillä suurperheitä


    • Anonyymi

      ei ole mitään virallisia twitter tilejä purra on nuori maisteri joka ei pysty teitä auttamaan
      ottakaa matuaa niin mahan täydeltä maahan ja valittakaa sitten tai kuolkaa alta pois

      täällä on myös maalaisia iso joukko jotka eivät ole matua nähneetkään ja ne jakavat neuvoja täällä

      hullupertikki on se joka sanoo sitä ja tätä ja seuraavana päivänä on unohtantu järjerttömät puheensa ja jatkaa taas että minä sanon totuuden perstentti on hyvä

    • Anonyymi

      Osa porukasta on vuosien hyvnvointivaltiossa lillumisen jälkeen alkanut pitää vaaleja ja politiikka näytelmän jossa on kiva katsella Soinin tai Vennamon lohkaisuja ja sen jälkeen mennä nostmaaan eläkettä ja lomalle Kreikkaan

      Nyt tämä peli on mennyt väestöräjähdyksen takia kovaksi ja tapahtuu peruuttamatomia muutoksia sen takia, että sodan jälkeistä talousnousubuumia ei enää tule ellei tule vastaavaa katastrofia jonka lopputuloksesta ei kukaan tiedä

      Jo tämä lyhyt koronavirus voi aiheuttaa vuosia kestävän piinan niille jotka joutuvat taistelemaan matujen kanssa sosiaalieduista vain sen takia että joku haluaisi hoitaa kehitysmaalaisilla ne työtä joita SAK-duunari ei suostu tekemään vaan on mieluummin työttömyyskortistossa pienellä tulolla mutta työ ei rasita ruumista

    • Anonyymi

      Persut hoitaa maahanmuuton se on heille yksinoikeus niin hoitakoot edeskin päin.

      • Anonyymi

        Hullupertik verryttelee


    • Anonyymi

      Onko tänä vuonna tullut yhtään turvapaikanhakijaa, romanialaiset kerjäläiset häipyivät.
      Ei edes maanviljelijät saa maahanmuuttoapua, tosiasia ilman maahanmuuttajia emme selviä jatkossakaan, rakennusala kaipaa virolaisia, Närpiö puutarhalle. Jne. Suomessa työskentelee satojatuhansia muualta tulleita muuten yhteiskuntamme normaali oloissakaan ei tulisi toimeen

    • Anonyymi

      70 aloittaja on jossain psykoosissa ?

    • Anonyymi

      Halla-Aho esitti eilen eduskunnassa, että nyt lomautetut saisivat pitää tukensa vaikka hakeutuisivat maatalouden töihin ja saisivat tuen päälle maatalouden palkkoja.

      PM kiitti erityisen vuolaasti esitystä ja nyt näyttäisi asia etenevän hallituksessakin. Saa nähdä pääsevätkö siellä sopuun asiasta vai oliko esitys väärältä taholta.

      Vastavoimia on. Eilisillan A-talkissa Annika D keskeytti töykeästi Mykkäsen, joka aikoi kehua persujen esitystä.

    • Anonyymi

      Rakennusalalle on jo raivokkaasti alettu palkkaamaan kantasuomalaisia ja muita Suomessa asuvia.

    • Anonyymi

      Ruotsi
      Sosiaalidemokraatit 27,9 %
      Ruotsidemokraatit 20,8 %

    • Anonyymi

      Eun mädättäjätuomioistuin kansanvastaisista aineksista koottu kolonisteja tukeva elitistijoukko vaatii maita ottamaan takapajuloiden tunketujia veronmaksajien vsivoiksi tekemään tuhoja yhteiskunnissa , koronaviruksessa eun tyhjäjoukko ei pysty mihinkään Polen, Ungern och Tjeckien har underlåtit att uppfylla sina skyldigheter enligt unionsrätten genom att vägra att följa den tillfälliga mekanismen för omplacering av personer som ansöker om internationellt skydd enligt domen

    • Anonyymi

      Kaksi tunkeutujaa kuoli EUn ulkorajalla näiden pyrkiessä laittomasti tunkeutumaan ulos rasistisesta Turkista, joka on muslimien koti ja heille sopivan rasistinen

    • Anonyymi

      Jari Muutos Leino ryyppäämässä tukholmassa kova meno kellään ei suojaa disko jytää naisjako alkanut juuri Stokiksessa. Baaritiskillä. Helvetin kalliit kaljat. Isojako alkaa kohta. Tiedän varmuudella vain sen, että ainoastaan jäätävä setämiesasenne voi pelastaa minut tartunnalta. En ole vielä varma miltä

    • 18,52 Rakennusalalle alettu palkkaamaa kotimaista työvoimaa, ainahan on palkattu mutta suomalasten asenne on työhön muuttnut, ei suomalaisille kelpaa rahvaanomainen työ jossa kädet likaantuu, toista oli ennen.
      Suomessa on satojatuhansia työpaikkoja, jotka vaarassa, metalli ala yksi tärkeimmistä, palveluala jne.
      Purran kirjoitukset aiemminkin, nyt taas suomi hakee halpatyövoimaa ulkoa, onhan se tietysti totta maataloustyö on tunnetusti huonosti kannattavaa, syyt tiedossa mutten en selitä, ruuan omavaraisuus kriisiaikana etenkin on oltava kunnossa, suomalaisten on oltava valmiita maksamaan ruuasta eikä valittaa aina ruuan sen kalleutta.
      Kun tilanne normalisoituu, tulee suomeen 20 000-30 000 työvoimaa ulkoa.

      Tavion puheet vaihtelee samasta asiasta päivittäin, annetaan virusten levitä valtoimenaan tai laitetaan yhteiskunta täysin kiinni, ei tuosta ota selvää erkkikään.

      • Anonyymi

        Tavion dorka olisi antanut kaiken vallan presidentille kriisin hoidossa
        yli koko hallituksen, pääministerinkin.


      • Anonyymi

        Persuja ei kannata kuunnella ollenkaan. Ihan sama mitä ne sanoo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuja ei kannata kuunnella ollenkaan. Ihan sama mitä ne sanoo.

        Natsipertikkiä kannattaa aina kuunnella


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavion dorka olisi antanut kaiken vallan presidentille kriisin hoidossa
        yli koko hallituksen, pääministerinkin.

        Huomautan että pääministeripimu on vahingossa valtaanpäässyt äskettäin valmistunut kokematon hörhö


      • Anonyymi

        Hullupertik höpisee omiaan


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hullupertik höpisee omiaan

        H-44
        En kirjoita omia, kirjoitan yhteenvetona mitä muut kirjoittavat, huom. omaan aloitukseeni kirjoitan niikuin haluan, tee oma aloitus matuista.

        Edelleen aiempiin ketjuihin, haukkuminen ei tee haavaa eli haukkumisesi ei aiheuta mielenterveydellisiä sivuvaikutuksia. Sinun hermosi ei kestä puolue persujen arvostelua, varsinkaan kun esitetään totuutta.

        Trump eroitti korkea-arvoisen tiedusteluviranomaisen joka oli keskeisessä asemassa hänen virkasyytteessään. Virkamies joutui käsittelemään työnsä puolesta syytepapereita, Trumpille tämä oli liikaa vaan eroitti virkamiehen, olisiko pitänyt totuutta piiloitella siis kyse on totuudesta.
        Persujen kanssa totuus on näennäistä, teidän totuus on lähellä valeita, vähintään kiertämistä, Orbanin kaltainen on demokratiaa mielestänne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullupertik höpisee omiaan

        Se on viikonloppuisin vielä pahempi kännissä koko ajan lätisee


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        H-44
        En kirjoita omia, kirjoitan yhteenvetona mitä muut kirjoittavat, huom. omaan aloitukseeni kirjoitan niikuin haluan, tee oma aloitus matuista.

        Edelleen aiempiin ketjuihin, haukkuminen ei tee haavaa eli haukkumisesi ei aiheuta mielenterveydellisiä sivuvaikutuksia. Sinun hermosi ei kestä puolue persujen arvostelua, varsinkaan kun esitetään totuutta.

        Trump eroitti korkea-arvoisen tiedusteluviranomaisen joka oli keskeisessä asemassa hänen virkasyytteessään. Virkamies joutui käsittelemään työnsä puolesta syytepapereita, Trumpille tämä oli liikaa vaan eroitti virkamiehen, olisiko pitänyt totuutta piiloitella siis kyse on totuudesta.
        Persujen kanssa totuus on näennäistä, teidän totuus on lähellä valeita, vähintään kiertämistä, Orbanin kaltainen on demokratiaa mielestänne.

        Valheihmisillä on valeuutiset suomenuutiset ja kaikki muukin on kaksinaamaista kieroilua,
        jolla tyhmiä huijataan, mutta tyhmät on sitä varten, että niitä huijataan.
        Noh, kohta kesä taas koittaa ja perskärpästen ampumaleiri.


      • Anonyymi

        Kannattaa muista millä keinolla demarit ja Sanna on päässyt johtamaan.
        Vappusatanen, jota ei ole köyhät vielä saaneet,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa muista millä keinolla demarit ja Sanna on päässyt johtamaan.
        Vappusatanen, jota ei ole köyhät vielä saaneet,

        Johan sitä on vuoden alusta alettu maksaa, saa nähdä onko varaa loppuosakin,
        tässä tilanteessa.


    • Anonyymi

      Tarkistin tallenteelta. A-Talkissa sanatarkasti Tavio sanoi:

      ""”Päätöksenteko säilyy valtioneuvostolla”""
      ""”Nyrkki antaisi toimintalinjasuosituksen”""

      • Anonyymi

        Marin on koonnut kriisi elimen joka vastaa Nyrkin jonka pitäisi valvoa kokonaistilannetta että tiedon välitys kulkisi eri tahojen välillä, kriisin alussa tieto ei kulkenut niinkuin piti.


      • Anonyymi

        Kuulitko tämän; ''...Hong Kong...sehän on melko harvaan asuttu maa...''


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulitko tämän; ''...Hong Kong...sehän on melko harvaan asuttu maa...''

        Sanoi TAvio.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on koonnut kriisi elimen joka vastaa Nyrkin jonka pitäisi valvoa kokonaistilannetta että tiedon välitys kulkisi eri tahojen välillä, kriisin alussa tieto ei kulkenut niinkuin piti.

        Mikä tieto sinulta jäi saamatta ?


    • Anonyymi

      Purra näyttää kunnolla,kuinka kaukana hän on todellisuudesta, Maahanmuuttoviraston asioista tietää ehkä jotain, hallituksen tehtävistä vain varjokuvia

    • Olen aivan samaa mieltä seuraavista:
      Tavio myös, ei pitäisi kuunnella THL asiantuntijoita vaan kuunnella kiinalaisia ohjeita. Jani Mäkelä kiinalaiset tuntevat suomalaisten terveyden huollon paremmin kuin suomalaiset itse.
      ----- näin on suomalaiset asiantuntijat vain rahastaa , kaikki on menneet kiinalaisten mukaiseen hoitoon koronassa , kun omat neuvot on loppuneet.


      Tavio, presitentti Niinistön olisi käveltävä perustuslain ylitse ja otta kriisin johtaminen hallintaansa.
      ------samaa mieltä. valitettavasti pressakin on vanha, ei hänellä ole tuohon voimia, vaikka järkeä olisikin.

      Vappusatasella demarit ja Sanna on päässyt johtamaan, muistakaa totuus.

    • Anonyymi

      Aina vaan menee pöljemmäksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1782
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1449
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      121
      1226
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1140
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      74
      915
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      240
      891
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      105
      862
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      795
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe