Nyt päästään uuteen ja mielenkiintoiseen keskusteluun case Kittilässä. Kumpi on lähempänä totuutta, kirjan teksti vai oikeuden päätös. Kittilän poliitikkojen, luottojen ja ym. vaikuttajien toiminnasta on kirjoitettu kirja jossa kuvataan kokolailla aukottomasti asiakirjoihin viitaten millainen toimintakulttuuri Kittiläs-sä on ollut. Ja lienee osin edelleenkin. Kumpi kertoo totuuden, kirja vaiko tulevat oikeuden päätök-set.
Kirjan kirjoittajien on pitänyt pysyä totuudessa. He tietävät että juristilauma on niskassa jos kirjoitetaan ”pehmeitä”. Kirjan kustantaja kantaa vastuun teoksesta siitä hetkestä kun se päättää julkaista sen. Varmuudella kustantaja myös tarkistuttaa sisällön kustannustoimittajalla ja asiantuntijoilla.
Oikeusprosessi on toisen tyyppinen. Viranomainen (poliisi) tekee puolueettoman tut-kinnan. Ennen tutkinnan aloittamista viranomainen on harkinnut onko syytä epäillä rikoksia tapahtuneen. Tämän jälkeen syytäjä on harkinnut onko rikoksia tapahtunut. Mikäli näyttöä rikollisesta toiminasta on, syytäjä syytää. Eri asia on ovatko syytäjän näytöt riittävät tuomioihin. Jos eivät ole tuomioita ei tule vaikka esimerkiksi kiusaa-mista olisikin tapahtunut.
Syytetyt voivat valehdella omassa asiassaan koko ajan. Myös oikeuden päätös voi olla virheellinen, kuten se ainakin joiltain osin käräjäoikeuden päätöksenä Kittilä ca-sessa oli. Siksi on hyvä että prosessi jatkuu hovi- ja tarvittaessa korkeimpaan oikeu-teen kuten Kittilän casessa tulee käymään.
Summa summarum:
- kirjassa kirjoittajien ja tuottajien pitää pysyä factoissa
- oikeudessa syytetyt voivat valehdella
- oikeudessa syytäjän näytöt eivät aina riitä tuomioon
- oikeudessakin voidaan tehdä virheellisiä päätöksiä joita ylemmissä oikeusas-teissa korjaillaan suuntaan jos toiseen
Kitilän totuutta haetaan kirjassa ja oikeudessa, kummassa se saadaan?
4
159
Vastaukset
- Anonyymi
Oikeudessa sentään kuultiin kaikkia osapuolia tasapuolisesti ja esitetyn nojalla oikeus teki päätöksensä. Kirja on täysin yksipuolinen selvitys tapahtumista.
Katsotaan rauhassa mitä mieltä hovioikeus on asiasta. Sitten vasta on johtopäätösten aika.- Anonyymi
Vai yksipuolinen! Kirjan perustuu hyvin pitkälti kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen, lautakuntien ym. pöytäkirjoihin. Nekö yksipuolisia? Niistä löytyvät faktat siitä, miten mafia on kuntaa hoitanut. Vai ovatko näiden pöytäkirjojen sisällöt vääristeltyjä? Onko "vastapuolella" jotakin lisättävää pöytäkirjoihin?
Pöytäkirjoista löytyvät asiat ovat totta, vaikka oikeuden päätös olisi millainen tahansa.
- Anonyymi
Tätähän tässä pyöritetään. 85§ jossa käsitellään virheelistä menetelyä luottamustoimessa.
Kirjassa pyritään kyseenalaistamaan se että Kittilässä ei ole toimittu 85§ mukaisesti. Jokainen voi ihan itse päätellä lukien kirjan ja pöytäkirjat.
Oikeuteen on jouduttu sen takia että syytäjän näkemys on että rikoksia on tapahtunut. Se, tuleeko tuomiot jää nähtäväksi, mutta päätöksen teko ei ole minun mielestäni tapahtunut 85§ hengessä. Erilaisiakin näkemyksiä on koska muutenhan Kittilän sutkit eivät olisi näin liemessä kun nyt ovat.
Ohessa kyseinen pykälä. Kannataa lukaista ja pohtia ihan itse.
85 §. Virheellinen menettely luottamustoimessa.
Luottamushenkilö hoitaa tointaan virkavastuulla, ja häneen sovelletaan rikoslain (39/1889) virkarikoksia koskevia säännöksiä.
Jos on syytä epäillä, että luottamushenkilö on toimessaan syyllistynyt virkarikokseen tai muuten menetellyt siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, kunnanhallituksen on vaadittava asianomaiselta selitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta valtuustolle. Asiasta on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos.
Valtuusto voi tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan, jollei hän ole itse ilmoittanut vetäytyvänsä luottamustoimesta. Ennen valtuuston kokousta voi pidättämisestä väliaikaisesti päättää valtuuston puheenjohtaja. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti.
Valtuuston on luottamushenkilön toimessaan tekemäksi epäiltyä virkarikosta koskevan esitutkinnan tai oikeudenkäynnin ajaksi pidätettävä luottamushenkilö toimestaan, jos se on kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi välttämätöntä ottaen huomioon epäillyn rikoksen vakavuus, mahdollinen toistuvuus ja muut seikat. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti. - Anonyymi
Tulis korona ja korjais!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 285440
- 1671919
Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1591561Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais141314Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon
Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike271225- 941145
En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.701114viekää miehet naiset kunnon treffeille
Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.2101053Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan461042- 38895