Korona ja raskauden yrittäminen

Anonyymi

Olen yrittänyt löytää keskustelua aiheesta onnistumatta siinä, joten aloitan nyt oman. Toivottavasti saadaan keskustelua aikaiseksi!

Meillä on miehen kanssa ollut suunnitelmissa jättää ehkäisy pois niin että en enää jatka pillereitä nykyisen liuskan jälkeen.

Nyt kuitenkin korona-tilanne on hyvin auki ja se mietityttää. Emme haluaisi enää odottaa, mutta onko liian riskialtista juuri nyt tosissaan yrittää? Tiedän että raskaana ollessa ei erityisesti ole riskiryhmää, mutta toisaalta koronan vaikutuksista kehittyvään lapseen ei vielä tiedetä. Toisaalta tilanne voi kestää vielä pitkään.

Onko muilla korona vaikuttanut jotenkin perhesuunnitteluun?

10

1373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse lopetin ehkäisyn vuoden alussa ja vaikka ei tästä tilanteesta silloin osannut edes kuvitella, niin tuskinpa se olisi ainakaan omalla kohdallani mitään muuttanut.
      Alkuun eka kuukausi oli tiputteluvuotoa viikoittain ennen varsinaisia kunnon kuukautisia.

      Nyt on parit normi kuukautiset olleet ja kierto vakiintunut.
      Kalenterista olen laskeskellut päiviä ja vähän seuraillut valkovuotojani ja koettanut ajoittaa sänkypuuhia miehen kanssa niille. Vielä meillä ei ole tärpännyt.

      Meillä on ennestään 5 v. esikoinen jolle nyt siis sisarusta toivotaan.
      Kovasti paljon hiljaisemmalta tämä palsta nykyisin vaikuttaa, kuin mitä oli silloin, kun meidän esikoista odotin.
      Jospa meitä löytyisi nyt taas kuitenkin muitakin ja saataisiin lisää naisia keskusteluun ja tähän ketjuun.

      • Anonyymi

        Kiitos vastauksestasi! Tosiaan samaan olemme miehen kanssa päätyneet, että emme anna poikkeutilanteen vaikuttaa päätökseemme kun kuitenkin on niin tärkeä asia molemmille.

        Voi olla että itselläkin menee tässä hetki että kierto tasaantuu, olen kuitenkin huimat lähes 20 vuotta syönyt pillereitä! Kohta vasta pääsen ensimmäistä kertaa testailemaan ovista eli jännät paikat tiedossa :)

        Tsemppiä teille sinne yritykseen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei meillä on tulossa lapsi 25v puoliso raskaana 3kk nyt toiselle miehelle mut ei se tärkeietä kuka alulle laittaa isäpuoli tärkeä lapselle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi! Tosiaan samaan olemme miehen kanssa päätyneet, että emme anna poikkeutilanteen vaikuttaa päätökseemme kun kuitenkin on niin tärkeä asia molemmille.

        Voi olla että itselläkin menee tässä hetki että kierto tasaantuu, olen kuitenkin huimat lähes 20 vuotta syönyt pillereitä! Kohta vasta pääsen ensimmäistä kertaa testailemaan ovista eli jännät paikat tiedossa :)

        Tsemppiä teille sinne yritykseen!

        Hei ja kiitos tsemppauksesta!
        Tosin meillä ei ole vaan vieläkään tärpännyt vaikka viime kierrossakin ajoitus sattui laskujeni ja ovulaatio oireitteni mukaan juuri kohdilleen.
        Kohta kait pitäisi minunkin alkaa testailla ja varmistamaan ovikseni, vaikka toisaalta pelkään, että se tekee touhusta miehelleni hänet tuntien jotenkin pakonomaista ja suorituspaineista.

        Hyvää on kuitenkin se, että kiertoni on nyt vakiintunut ja kuukautiset alkaneet joka kerta puolen päivän tarkkuudella ja tietenkin aina töissä, kuinkas muuten:)

        Joko kiertosi on huiman pilleriputken jälkeen vakiintunut ja olette päässeet tositoimiin yrittämään? Toivottavasti meillä molemmilla tärppäisi jo pian.

        Eipä täällä paljon kuumeilijoita tunnu käyvän. Mutta kiva jos vielä olet kuulolla! :) miten teillä nyt menee?

        Itse täällä tuskailen "hukassa" olevien menkkojen kanssa. Nyt on tosiaan pillerien jättämisen jälkeen vielä ensimmäinen kierto menossa eli kp 39 eikä mitään tapahdu suuntaan tai toiseen. En uskonut koskaan sanovani näin mutta ilahtuisin kuukautisista nyt tosissani :D
        Malttamattomana haaveilin ettei kauan tarvitsisi odottaa kierron tasaantumista mutta nyt ei ainakaan alku näytä lupaavalta.

        Joo kuulolla ollaan ja anteeksi kun en ole aiemmin huomannut palstavierailuasi.
        Miten sun menkkojen kanssa, joko ne on löytyneet? Jos ei, niin oletko harkinnut gynellä käyntiä?

        Eipä mullakaan ole vielä tärpännyt vaikka kierto on mielestäni ollut ihan normaali ja olen ainakin kuukautisista päiviä laskemalla ja niiden mukaan oikeaan kierron kohtaan tunnistamistani oireista mielestäni tiennyt milloin ovuloin, Lopusta mies on puolestaan pitänyt huolen siitä, että siimahäntiä on ollut tarjolla odottamassa:)
        Raastavaa tämä epävarmuus ja odottelu, mutta kohta pääsen taas testailemaan - tai sitte yöllä herään taas siihen, kun vuoto alkaa ja edessä taas sama epävarmuuden ja jännäilyn putki edessä.
        Tsemppiä meille:)

        Vielä odottelen niitä menkkoja eli nyt on mennyt jo pian kaksi kuukautta ilman. Ajattelin katsoa nyt vielä tämän juhannuksen yli ja täytyy sitten varmaan ensi viikolla varata gyneaikaa jos mitään ei tapahdu.

        Katselin telkkarista keväällä sitä lapsi tuntemattoman kanssa -sarjaa ja kyllä siitäkin huomasi, että aikalailla täytyy kyllä tähtien olla kohdillaan että osuu kun yhdellä osallistujalla tärppäsi ensimmäisellä yrittämällä ja osalla ei sitten millään. Minulla on äiti puhunut että hän on aina raskautunut melkein pelkästä katseesta mutta sitten taas vanhemmalla siskollani oli paljonkin ongelmia ja kävivät jopa hoidoissa vaikka sitten tärppäsikin lopulta luomusti. Tottakai kaiken tämän piinailun keskellä miettii sitäkin että kumminpäin itsellä käy.

        Minkä ikäisiä te muuten olette? :) Me olemme molemmat 33.

        Oletko jotenkin muuttanut ruokailutottumuksia, laihduttanut, tai lisännyt kuntoilua tai liikuntaa, vai mikä niitä sinun menkkoja nyt pidättelee?
        Kannatta varmaan käydä gynellä jos niitä ei ala kohta kuulua.
        Muutoinkin menkkojen odottelussa on aina jotain piinaavaa saati silloin jos haaveissa on vauva.

        Ei minullakaan vielä tärpännyt. Menkat alkoivat viikonloppuna ja nyt ne oli jopa pari päivää etuajassa.
        Yritin lohduttaa itseäni sillä, että nyt vuoto kerkeää sopivasti päättyä jo ennen juhannus aattoa ja mökkireissua, eikä ainakaan tarvitse siellä alkeellisissa peseytymisoloissa ja perus puuceessä tuskailla tampooneitten ja siteiden kanssa. Muutoinkin on mökillä mukavampi saunoa ja uida ilman menkkoja.

        Meidän ikää kun kysyit, niin minä täytän tässä kuussa 35 vuotta ja mies on reilun vuoden vanhempi, eli täyttänyt 36 vuotta.

        Pahoittelut, etten ole käynyt vastaamassa, olen ollut vähän alamaissa tämän tuskastuttavan tilanteen kanssa. Soittelin silloin Juhannuksen jälkeen neuvolaterveydenhoitajalle, joka sanoi että voi mennä jopa neljä kuukautta että menkat palaavat pillereiden jäljiltä. Gyneä ei vielä varattu kun mitään erityistä syytä ei keksitty poissaololle. Ei tosiaan ole painossa tai muuten elämäntavoissa ollut muutoksia, mitä nyt hieman olen yrittänyt syödä terveellisemmin juurikin tämän vauvaprojektin takia. Työstressiä on ollut koko kevään ja alkukesän, joten sillä voi olla vaikutusta.

        Nyt kuitenkin alkoi viikko valoisammissa merkeissä, sillä viikonloppuna ne menkat sitten alkoivat! :) Taas saa alkaa jännittää että saisiko nyt sitä ovulaatiota kiinni tikuilla. Jään kesälomalle viikon päästä, joten toivottavasti stressikin hieman ehtisi laskea ovikseen mennessä kun ei pyöri työasiat mielessä koko ajan.

    • Anonyymi

      raskaus on ihan ok mutta nyt on pidettävä etäisyyttä ainakin 2 metriä joten
      ei seksiä vielä moneen kuukauteen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan

      Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus
      Oulainen
      16
      6768
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      197
      2500
    3. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      100
      1928
    4. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      76
      1507
    5. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      191
      1059
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      41
      980
    7. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      46
      949
    8. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      77
      843
    9. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      45
      719
    10. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      7
      708
    Aihe