Olla olematta

Tuntuu siltä kuin olisi jumissa.
Jumissa omassa mielessään, jossain
syvimmässä kolkassa. Joka paikkaa
kolottaa, ja liikkuminen tuntuu
mahdottomalta. Tuleva pelottaa.
Elämä pelottaa. Ahdistaa.

Se tuntuu siltä kuin sut ahdistettais
nurkkaan, etkä pääse liikkumaan.
Mutta ehkä pikemminkin siltä, että
Ilma puristaa sut kasaan. Haluat mennä
yhdeksi pieneksi mytyksi, sulkea silmät
ja kadota hetkeksi. Edes muutamaksi
minuutiksi.

Lähteä pois. Unohtaa kaiken. Olla
hetken rauhassa. Olla olematta.
Ei olisi mitään, eikä ketään.
Olisit yksin. Omassa rauhassasi.
Omassa yksinäisyydessäsi.
Omassa maailmassasi.

Saisi olla hetken miettimättä. Koko
Ympyröivä maailma unohtuisi.
Ei ihmisiä. Ei aikaa. Mä tarvitsen aina
omia mietiskely taukoja. Silloin kun
ahdistaa, haluan kääriytyä peittoon
ja tunnustella omia tuntemuksiani.
Miettiä miten tästä edetään. Miettiä
kuinka kulkea. Mitä tehdä, mitä
ajatella. Yrittää ajatella parempia
asioita.

Unohtaa kaikki tunteet, jotka velloo
sisällä ja ravistelee. Tuntuu siltä että
repeät pian tuhansiksi kappaleiksi,
kun et ole tietoinen siitä miten täytyy
toimia.

Välillä tulee pohdiskelua olenko
normaali? Tiedän että en ole. Eihän
kukaan ole. Jos jotain oon näiden
vuosien aikana oppinut niin sen että,
joko kaikki on normaalia tai sitten
mikään ei ole.

Mutta voisinko silti joskus olla
tuntematta?
Mutta mitä mä sitäkään hyötyisin?
Tunteet vie meitä eteenpäin. Pelon
edessä teet sen mikä on pakko. Ilman
tunteita et voi elää. Tässä maailmassa ei
ole tunteettomia ihmisiä, ne jotka eivät
välttämättä tunne nyt, ovat kuitenkin
joskus tunteneet.

Ehkä nää puistattavat tunteet
kasvattaa.
Välillä on vaikea uskoa, mutta se mikä
Ei tapa. Vahvistaa.