Hei! Olen kolmekymppinen yksineläjä, ja ostin ensimmäisen asuntoni tammikuuss. Tarjouksen tein jo loppuvuodessa. Kiersin näytöissä vuoden ja tein pohjatyön. Löydin tämän unelmieni asunnon, joka oli vielä sopivan hintainen suhteessa maksukykyyni. Tutkin taloyhtiön taloudellisen ja teknisen kunnon, kyselin ihmisiltä. Ja sitten päätin lopettaa empisen ja tein tarjouksen.
Tykkään asunnosta hirveästi, mutta koronatilanne ahdistaa. Normaalin ostokrapulan päälle tulee vuelä tämä. Pelkään asunnon arvon laskua ja korkojen nousua. Vaikka oma talous kestäisi työttömyydenkin, on silti epävarma olo. Säästin kymmenrn vuotta omaa asuntoa varten, kuinka paljon tuosta nyt menetän? Ei olisi voinut huonompi ajoitus olla.
En pysty kunnolla nauttimaan tästä kodista, joka kuitenkin on itsessään haaveideni täyttymys. Onko vinkkejä, miten voisi heittää huolet harteilta?
Ostin tammikuussa - verataistukea?
6
112
Vastaukset
Menetit jo. Menetit rahat sen kymmenen vuotta kun asuit vuokralla ja "säästit".
Nyt olet tehnyt sijoituksen ja sen arvo elää omaa elämäänsä. Eiköhän sen arvokin ole noussut siinä vaiheessa kun tarvetta myynnille tulee. Siis joskus 5-10 vuoden kuluttua. Olettaen että onnistut esimerkiksi perhettä hankkimaan.- Anonyymi
hyvä kun et ostanut vielä, syksyllä on ostajan markkinat ja tämän päivän hinnoista sulanut - 70%.
- Anonyymi
Mustan pekan ostit nyt.
- Anonyymi
Jos vuoden teit pohjatyötä, tuskin ostit myydäksesi sen hetimiten? Asunnon rahallisella arvolla ei ole mitään merkitystä niin kauan kuin sitä ei ole myymässä. Unohda siis se ja nauti asunnon muusta arvosta täysin rinnoin!
- Anonyymi
Jos vuoden teit pohjatyötä, tuskin ostit myydäksesi sen hetimiten? Asunnon rahallisella arvolla ei ole mitään merkitystä niin kauan kuin sitä ei ole myymässä. Unohda siis se ja nauti asunnon muusta arvosta täysin rinnoin!
Tuo oli asiallinen ja järkevä kommentti.
Usein ihmisillä on ihme mieliteko pyrkiä rikastumaan asunnon hinnalla.
Se että kykenee oikeasti rikastumaan, vaatii asuntojen ostoja ja myymisiä enemmän kuin yhden.
Itsellä menossa asunto n:o 34.
Joistakin on tullut hyvä voitto, joistakin ei.
Se että olen ostanut talon jossa asun, ei ole mitään tekemistä sillä minkä arvoinen se on jollekin muulle.
Minulle kodillani on arvo jota en mittaa rahassa.
Taloni on kotini. Täällä on kaikki mistä olen aikanaan unelmoinut. Jokunen on halunnut ostaa kotini mutta ei ole halua myydä. Vaikka omaan ostohintaan nähden on laitettu 25 kertainen ostotarjous. En silti myy kotiani vaikka tarjoukset ovat olleetkin tuota luokkaa.
Muita taloja ja asuntoja kyllä myyn mielelläni. Jäin pois työelämästä jo jokunen vuosi sitten ja teen asuntokauppoja jos siltä tuntuu. Pääosin kuitenkin olen vuokraillut niitä ja vuokralaiset ovat maksaneet asuntoja velattomaksi vuosien mittaan.
Muutin itse "maalle" 2010 vuosikymmenen kestäneen, sopivan kodin etsinnän jälkeen.
Itselleni koti on koti ja bisnes on bisnes.
Sellainen koti jossa ihminen läheisineen viihtyy ja tuntee olevansa oikeassa paikassa, sille en itse osaa hinnoitella arvoa. Vaikka muut kertovat arvoksi mitä tahansa nollan ja miljoonan välillä.
- Anonyymi
asuntos kohta - 70%
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334169Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122634Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412382Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436- 481179
- 781087
- 59963
- 45946
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921