Tammikuun alussa tuli mokailtua sen verran, että sen jälkeen olen ollut vain muutamissa "sosiaalisesti pakollisissa" juomingeissa mukana. Kontrolli on pysynyt siis hyvin, kun olen vaan muistellut kuinka lähellä se putkareissu silloin oli. Olen tarpeeksi kauan näitä mokia tehnyt kännipäissäni, kuten hyvin monet täällä kirjoittavista - eli tiedetään mistä puhutaan.
No nyt kuitenkin tuntuu, että olen "henkisesti kypsynyt" ja minulla on sisäinen(vaikea selittää) tunne ettei todellakaan pidä vetää aina pleksejä. Nyt siis melkein kolme kuukautta olen ottanut vain sen verran, että järki on ollut tallella ja olen seurannut sivusta muiden törttöilyjä. Olo on jotenkin aikuisempi, vaikka ikää on kuitenkin karvan vaille kolmekymmentä.
Onko se edes mahdollista, että tallaista henkistä heräämistä tapahtuu? Onko alkoholiongelma henkinen vai fyysinen sairaus? Vai käykö tässä taas niin, että vähän aikaa menee hyvin ja puolen vuoden kuluttua olen taas hankkiutunut vaikeuksiin. Kysymyksen kaiketi voisi myös muotoilla sellaseen malliin, että voiko alkoholiongelmainen koskaan oppia kohtuukäyttäjäksi?
No nyt kuitenkin tuntuu, että olen "henkisesti kypsynyt" ja minulla on sisäinen(vaikea selittää) tunne ettei todellakaan pidä vetää aina pleksejä. Nyt siis melkein kolme kuukautta olen ottanut vain sen verran, että järki on ollut tallella ja olen seurannut sivusta muiden törttöilyjä. Olo on jotenkin aikuisempi, vaikka ikää on kuitenkin karvan vaille kolmekymmentä.
Onko se edes mahdollista, että tallaista henkistä heräämistä tapahtuu? Onko alkoholiongelma henkinen vai fyysinen sairaus? Vai käykö tässä taas niin, että vähän aikaa menee hyvin ja puolen vuoden kuluttua olen taas hankkiutunut vaikeuksiin. Kysymyksen kaiketi voisi myös muotoilla sellaseen malliin, että voiko alkoholiongelmainen koskaan oppia kohtuukäyttäjäksi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
voiko alkoholiongelmainen koskaan oppia kohtuukäyttäjäksi? Kysyit viestissäsi. Olen sitä mieltä että juomisessa ei ole kysymys siitä miten sitä opimme käyttämään vaan miksi me sitä käytämme.
Pidemmän päälle ihminen jolla on taipumusta juoda liikaa tulee aina ottamaan viunaa ylenpalttisesti.
Se korvaa meillä jotakin sielä aivoissa.
Poikkeukset vahvistavat säännöt eli varmasti on niitä jotka kykenevät oppimaan uuden ja paremman tavan juoda mutta pääsääntöisesti en usko näin olevan.
Tee niinkuin tykkäät ja anna ajan kulua. Tulevaisuudessa huomaat minne asiat ovat johtaneet. Jos sulle putkareissu on tarpeeksi kova herätys niin luulen sun tajuavan ajoissa milloin mennään mäkeen.
T:viimeisen putkareissun jälkeen herännyt elämään selvää elämää
Tiedän kyllä mitä tarkoitat ja itse olen monasti yrittänyt parantaa tavat ja luvannut olla juomatta liikaa ja liian kauan putkeen. Mutta nyt, tunnen jotain sisälläni, mitä en ennen tuntunut - hyvin vaikea selittää kuten kerroin. Oliskohan pojasta kasvanut aikuinen, toivottavasti.
Alkoholismi nimisestä sairaudesta niin siitä ei parane koskaan..se vain pahenee ellei sitä hoida
säännöllisesti.
No en kyllä alkoholistiksi luokittelisi itseäni. Mutta alkoholi on kyllä minulle ongelma, eli sanoisin, että minulla on siis alkoholiongelma. Miten nämä termit nyt sitten määritelläänkin. Meeneekö pilkun nussimiseks? Mikä on alkoholiongelman ja alkoholistin ero, vai onko sellaista? Riippuu kai keltä kysyy.
Alkoholistiksi itseään ei voi luokitella kukaan muu kuin sinä itse. Alkoholisti ei tarkoita pelkästään sitä siltojen alla lymyilevää korvikealkoholia juovaa miestä tai naista. Meitä alkoholisteja on ihmiskunnan koko kirjo.
Itse olen määritellyt itseni alkoholistiksi siksi, että en enää kyennyt hallitsemaan alkoholin käyttöä. A-klinikalla minut määriteltiin virallisesti suurkuluttajaksi. Perusteluna oli se, että minulla oli vielä työpaikka, asunto ja perhe tallella. Joka tapauksessa jouduin viimeisen selviämiseni hakemaan katkolta. Kun silloin aikoinaan mietin omaa alkoholin käyttöäni, tulin siihen tulokseen, ettei se ollut ”normaalia” seurustelujuomista. Silloin totesin, ettei alkoholi sovi minulle ja lähdin hakemaan apua, sillä yksin tuskin olisin voinut juomistani lopettaa.
Siis itse tein päätöksen, että alkoholi on ongelma minulle. Olen onneksi löytänyt hyviä ystäviä, jotka ovat tukeneet päätöstäni, läheisteni lisäksi. Olen löytänyt ”uuden elämän”, ilman päihteitä. Mutta olenhan toki joutunut tekemään työtä sen eteen. Ehdotan, että sinäkin istahtaisit hetkeksi asiasi kanssa miettimään ja punnitsemaan, mikä siinä mättää, vai mättääkö mikään. Oletko tyytyväinen elämääsi? Sen olen kuullut pitkänkin raittiuden jälkeen juomaan lähteneiltä kohtalotoverilta, että se juominen kuulemma jatkuu siitä mihin edellisellä kerralla loppui ja pahenee koko ajan, eli taantumaa ei ole.
Jos pystyt jatkamaan ns. kohtuukäyttäjänä, niin onnittelut siitä. Elämäsi ratkaisut teet vain sinä itse. Tässä yhden alkoholistin mielipide, joka on saanut nauttia elämästä päihteittä jo yli neljän vuoden ajan.
Eipä noilla nimikkeillä ole oikeastaan merkistä. Sinä määrittelet jokatapauksessa itse mikä olet.
Omasta mielestä alkoholiongelmainen ja alkoholisti on aivan sama asia. Ei kannata vähätellä jos on jokin ongelma.
Ymmärrän ehkä mitä ajat tällä takaa mutta muista ettei se viina ole sullekaan sopinut eikä tule sopimaan.
Muista mistä tulet tän ongelman kanssa ja minne haluat sen menevän. Yksikin muistin menetys on liikaa.
Viina ei ole tarpeellista vaikkei ole ongelmaa.
Jos alkoholi on sinulle ongelma, etkä myönnä olevasi alkoholisti, niin sellainen valitettavasti olet!
Minusta järki voi voittaa viinan, minulta se tosin vei parivuotta, mutta nyt en enää halua humaltua.
Pääsiäisenä kokolla uskaltauduin juomaan, vaan miten kävikään? Pelkäsin, inhosin, vihasin ajatusta että päihtyisin, joten joka ryypyn välikin kasvoi kymmeniksi minuuteiksi. Ei tehnyt mieli päihtyä...
Miksi hitossa sitten juon?
Luultavasti kyse on nyt siitä että haluan ilkkua viinapirulle olevani vahvempi. Haluan juoda jotten tunne oloani ulkopuoliseksi, en katkeroidu... kuvittele selvänä toisten juodessa että heillä on hauskempaa..
Tympeä oluen maku suussa tuo tieto on paljon helpompi muistaa.
Kun en ole juomatta kokonaan, himoa juoda jonkun syyn takia ei ole. On vain tieto että voin juoda jos haluan, muttei se tunnu enää kivalta, se ei tunnu miltään.
Luultavasti joskus voin olla täysin juomatta, nyt juon enää pari keskikaljaa viikossa, joten ongelmaa ei ole. Mutta tahtoisin mielummin noistakin irti, itseni vuoksi.. parikin kaljaa saa mielen alakuloiseksi.
Ehkä tuossa on jotain että kun aikanaan joi paljon, ja masennus tuli juomisesta, vähäkin juominen aivoissa laukaisee jonkun masennuskeskuksen.
NO oli miten oli, viinasta voi mielestäni päästä järjellä irti, eli meitä holisteja on monenlaisia.
Ainut asia jota pidän kohdallasi tärkeänä on että myönnät reilusti ihan vain itsellesi että ongelma on. Noin et enää koskaan sulje siltä ihan kokonaan silmiäsi.
Vastaan kysymyksiisi:
- Alkoholismi on sekä fyysinen että henkinen sairaus.
- Henkinen ja hengellinen herääminen on toipumisen ydin. Tarkoittaa psyykkistä muutoskokemusta, jonka olet nähtävästi jo kokenut.
- Alkoholisti ei voi koskaan oppia kohtuukäyttäjäksi eli alkoholismista ei voi koskaan parantua, mutta toipuminen on mahdollista.
- Tarvitsee muistaa vain tuo ensimmäisen ryypyn tuhoisa vaikutus. Alkoholismia tuntevat lääkärit pitävät tautia eräänlaisena allergiana eli vääränlaisena reaktiona aineeseen.
- Normaali alkoholinkäyttäjä voi lopettaa juomisen oman halunsa voimin, mutta taudin kohtalokseen saanut on menettänyt tämän mahdollisuuden.
- Sinun kannattaa tarkkailla omaa suhdettasi alkoholiin eikä unohtaa, että alkoholismi on salakavala, etenevä sairaus, joka lopulta tuhoaa uhrinsa.