suomi on saanut

tyri, tyri hallituksen. suojaimia tilataan 2kk liian myöhään. viiden vuoden kuluessa valtion velka nousee 30%. kyllä pitäisi jättää eroanomus, kun kokemus, ja taidot ei riitä.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kallis hallitus. suojaimet tilattiin myöhässä kiinasta asti, hallitus meni halpaan maskit eivät kelpaa sairaalakäyttöön.

Äänestä

Näin siinä käy kun oma tuotanto tuhotaan ja ostetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan!
Nyt saatiin paskaa 10 kertaisella hinnalla!
Eläköön hintakilpailutus!!!!

Äänestä

Aloittajan olisi pitänyt ymmärtää ohjeistaa hallitusta jo viime kesänä tilaamaan varusteita niin olisi ehtineet ajoissa. Miksi et niin tehnyt.
Onneksi nyt alkaa Suomessa tuotanto aika suurella kapasiteetilla.
Nyt kun vielä pidettäisiin Uudenmaan rajat ainakin huhtikuun loppuun suljettuna.
Näin olisi hyvä mahdollisuus päästä koronasta ainakin vähäksi aikaa.
Uutta aaltoa emme kaipaa, mutta saa nähdä vältytäänkö siltä kun rajat aukeaa.

Äänestä
  • Suomessa ei valitettavasti osata menetelmiä, joilla kansamme valioyksilöt, synnynnäiset lahjakkuudet, löydettäisiin ja saataisiin yhteisen hyvän asialle. Kuten ketjussa todettiin, olisi säästetty sekä rahaa että ihmishenkiä, kun aloittaja olisi informoinut hallitusta ja terveysviranomaisia jo viime kesänä Koronasta. Ja vauhtiin päästyään hän olisi voinut samalla keksiä vaikkapa yleispätevän hoitokeinon syöpäsairauksiin.

    Samaten aloittaja voisi luetella ne maat, joilla oli valmiina tarvittavat suojavälineet? Lahjottu valtamedia kun antaa ymmärtää Suomen hoitaneen Koronatilanteen varsin hyvin.

    Äänestä

Jahans, jälleen nämä ääripuolueiden kannattajat trollaamassa täällä. Teikäläiset yrittää lietsoa lisää hysteriaa vaikeina aikoina. Hävetkää

Äänestä

Ei hallitus niitä hengityssuojaimia ole velvollinen tilaamaan. Huoltovarmuuskeskus on TEMin alainen laitos.
Kunnilla on itsellään velvollisuus pitää huolta oman terveydenhuoltonsa tarvikkeiden riittävyydestä. Huoltovarmuuskeskus hoitaa kriisitilanteissa tarvikkeiden jakelua. Näin asian ymmärtäisin.

Kuntien ja yksityisten toimijoiden oma vastuu tarvikkeiden riittävyydestä.

Äänestä

hallitus vastaa viime kädessä suomen hankinnoista. ministereitä, ja virkamiehiä on enemmän kuin koskaan, silti asia on hoidettu lievästi sanoen surkeasti. helmikuussa oli jo tiedossa kuinka virus leviää , ja nopeasti. mitä teki hallitus, aivan oikein ei mitään. thl johtaja sanoi telkkarissa, että suomessa tuskin monikaan sairastuu, ja pääministeri toisteli, päivästä päivää, että tähän luotetaan. kaikki toiminpiteet on tehty pahasti myöhässä, puhumattakaan lentokenttä farssista. nyt tilataan jotain kelpaamattomia suojaimia hirveillä hinnoilla. järkyttävä velanotto olisi ollut huomattavasti pienempi, jos olisi toimittu heti. ei jatkoon.

Äänestä
  • Saanko+arvata:+Mestarin+miehiä:+Et+päässyt+kunnolla+edes+alkuun,+kun+jo+tuli+tyypillinen+mutu-väite.+Virkamiesten+määrä:+Suomessa+on+väkilukuun+suhteutettuna+EU:n+pienin.++4,5%+koko+työvoimasta+ja+tässä+luvussa+on+Suomen+tapauksessa+myös+sisäisen+(poliisi)+ja+ulkoisen+(puolustusvoimat)+turvallisuuden+tehtävissä+olevat.Eli+ytimekkäästi:+Oletko+vain+tyhmä+ja+laiska,+joka+nielee+keskikaljakuppilan+tietotoimiston+jakaman+informaation+sellaisenaan+yrittämättäkään+selvittää+mitään+itsenäisesti?+Vai+riittääkö+jo+jompikumpi+em+adjektiiveista.Olisin+muuten+utelias+kuulemaan+näkemyksiäsi+muiden+maiden+virustoimista.+Osaisitko+esimerkiksi+kertoa,+mikä+maa+on+hoitanut+homman+parhaiten?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saanko+arvata:+Mestarin+miehiä:+Et+päässyt+kunnolla+edes+alkuun,+kun+jo+tuli+tyypillinen+mutu-väite.+Virkamiesten+määrä:+Suomessa+on+väkilukuun+suhteutettuna+EU:n+pienin.++4,5%+koko+työvoimasta+ja+tässä+luvussa+on+Suomen+tapauksessa+myös+sisäisen+(poliisi)+ja+ulkoisen+(puolustusvoimat)+turvallisuuden+tehtävissä+olevat.Eli+ytimekkäästi:+Oletko+vain+tyhmä+ja+laiska,+joka+nielee+keskikaljakuppilan+tietotoimiston+jakaman+informaation+sellaisenaan+yrittämättäkään+selvittää+mitään+itsenäisesti?+Vai+riittääkö+jo+jompikumpi+em+adjektiiveista.Olisin+muuten+utelias+kuulemaan+näkemyksiäsi+muiden+maiden+virustoimista.+Osaisitko+esimerkiksi+kertoa,+mikä+maa+on+hoitanut+homman+parhaiten?

    nykyisellä hallituksella on ministereitä, avustajia,ja virkamiehiä ennemmän kuin yhdelläkään aiemmalla hallituksella. sanonta kuuluu, mitä useampi kokki, sitä suurempi soppa. nuori, ja kaunis, ei ole sama kuin vanhempi, ja viisas. onneksi pressa antoi nootin saamattomalle hallitukselle, niin selvitään ehkä vain muutaman vuoden taantumalla. totuus on, että tyritty on ja pahasti, eikä sitä mitkään kirjoitukset muuksi muuta.

    Äänestä

Suomi sai sukkahousuhallituksen. Saisikos kansa sitten vaikkapa sukkahousuista tehtyjä hengityssuojia jos ei varmuusvarastoja päivitetä kuin 50 vuoden välein ja kiinasta tilatut on vuodeharsoista nidottuja huijaustuotteita

Äänestä

Omaa etua tavoittelevia urpoja koko sakki. Nyky ajan volvo Markkasia.

Äänestä

huoltovarmuudesta vastaa loppupeleisså, vain ja ainoastaan valtio. valtiota johtaa hallitus,joka on vastuussa päätöksistä. arvosanaksi hallitukselle voi antaa korkeintaan välttävän.

Äänestä

No nythän seillä on akkaa, että päät kolkkaa, niin eiku ompelukoneet laulamaan ja naamarin tekoon. Saisivathan jotain positiivistä aikaseksi.

Äänestä

Hallitus maksoi tusinamaskeista kymmenkertaisen ylihinnan Jylhän kuminaamalle, Uotin liipalle ja pikavippikuninkaalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

tyri, tyri hallituksen. suojaimia tilataan 2kk liian myöhään. viiden vuoden kuluessa valtion velka nousee 30%. kyllä pitäisi jättää eroanomus, kun kokemus, ja taidot ei riitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu