pensiiniä.
Täällä itä-suomessa saa tuota venäläistä matalaoktaanista pensiiniä melko edukkaasti, joten meinasin kokeilla sitä uuteen hondan 30 perätuuppariin.
Onkohan mahdollisesti odotettavissa muita ongelmia, kuin pahanhajuiset pakokaasut?
Täällä itä-suomessa saa tuota venäläistä matalaoktaanista pensiiniä melko edukkaasti, joten meinasin kokeilla sitä uuteen hondan 30 perätuuppariin.
Onkohan mahdollisesti odotettavissa muita ongelmia, kuin pahanhajuiset pakokaasut?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä se honda kulkee vaikka suolikaasulla. Meidän polttoaineemme ovat kyllä siihen sopivia. Muista voitelu.
teillä on,kun siellä on omat polttoaineet? Suomesta ei tiettävästi öljyä ennemmälti pumpata. Venäjältä tulee huomattava osa, josta jalostetaan bensiiniä.
jossa sanottiin, että esim. lappeenrannassa on ollut joitakin tapauksia jossa on todettu tuo itäsuomalainen polttoaine vian/häiriön aiheuttajaksi.
Sanoivat, ettei niinkään pensiinin matalat oktaanit kuin se, että pensiiniin liukenee kaikenlaisia lisäaineita kun niitä kuljetellaan kaikenmaailman hinkeissä ja sankoissa ja muvikasseissa, jotka ei ole tarkoitettu pensiinin varastointiin eikä kuljetukseen.
Olivat sitä mieltä, että jos pensa on ostettu vaikkapa viipurin nesteeltä ja kuljetus tapahtuu oikeanlaisilla ja puhtailla astioilla, niin ei ole ongelmia.
Ongelmat tulee sitten kun ruvetaan oikein piheiksi ja ostetaan tuolta tienvarresta vielä sitä vähän halvempaa pensaa, joka saattaa sitten jo olla jatkettu ties millä.
Eivät suoraan kieltäneet käyttämästä, mutteivät kyllä kovin suositelleetkaan.
Rivien välistä kyllä paistoi, että menee omaan piikkiin, jos konerikkoon todetaan syylliseksi polttoaineen itämainen laatu..
Tästä jää sellainen mielikuva, ettei Venäjällä olisi Hondia ollenkaan eikä Bemareita, Mersuja eikä Rolls-Royceja ja sehän ei pidä paikkaansa.
Tuo mitä "erilaisista hinkeistä" mainitaan pitää varmaan paikkansa, mutta muuten bensa on varmasti kunnollista Venäjälläkin. Eihän Suomessakaan bensaa yleensä kaupitella parkkipaikoilla koska samat ongelmat olisivat täällä kuin sielläkin, roskaa ja muuta kaikkialla.
Jotain ongelmaa on.
Kun tankkaa venäjällä, niin suomesta ostetun toyotan takuu loppuu siihen?!!!(maahantuojan ilmoitus -takuu ei pelaa..)
Miten ne venäläiset sitten käyttää toyotia venäjällä... tätät ihmettelen.!!!!