Uusi koronapiikko ja ennätys pääsiäisen jälkeen

Höpöröt suomalaiset taa sankoin joukoin ryntää etelästä maakuntiin pääsiäisen. viettoon levittämään koronaa..

Huomaan että kaupat alkaa muistuttamaan jo basaaria täällä maakunnissa
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pääsiäinen tulee ensi vuonnakin. Kyllä jokainen kestää sen vitun yhden vuoden odottaa pääsiäistä. Ei tarvii viettää pääsiäistä juuri tänä vuonna ja tulevana viikonloppuna.

Äänestä

Uudellamaalla asuu 1,7 miljoonaa ihmistä, eikä heistä kaikki ehtinyt mökeilleen ennen maakunnan rajojen sulkemista. Kyllä tänne jäi varmaan 1,5 miljoonaa ihmistä, jotka viettää Pääsiäistä kotonaan Uudellamaalla. Sulku jatkuu Pääsiäisen yli seuraavaan sunnuntaihin saakka, joten ei tarvitse pelätä maakuntiin ryntääviä ihmisiä. Uudenmaan ulkopuolella Etelä-Suomessa on suhteellisen vähän ihmisiä eivätkä hekään lähteneet hakemaan koronaa maakunnista joissa sitä voi esiintyä jopa enemmän kuin kotipaikkakunnalla. Tänään on ollut hiljaista valtateillä.

Kohta alkaa jo mökkikuntien kauppiaat oikein odottamaan uusmaalaisten tuloa mökeilleen ettei tarvitse sulkea putiikkia.

Äänestä
  • Aivan! Viime kesänäkin huomasin kuinka Hirvensalmella ruokakauppa pyöri vauhdilla ja kauppias valitteli kun jokin tuote ehti loppumaan kesken päivän kun mökkiläiset kävi ostoksilla. Kesän mökkiläiset elättää monen mökkikunnan kauppiaat, paikallisten asukkaiden ostosten voimin ei kauppaa pidetä auki läpi vuoden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan! Viime kesänäkin huomasin kuinka Hirvensalmella ruokakauppa pyöri vauhdilla ja kauppias valitteli kun jokin tuote ehti loppumaan kesken päivän kun mökkiläiset kävi ostoksilla. Kesän mökkiläiset elättää monen mökkikunnan kauppiaat, paikallisten asukkaiden ostosten voimin ei kauppaa pidetä auki läpi vuoden.

    Valittaja on tämä maa täynnä.....mutta kun sinne mökille pitää mennä niin aika monessa paikassa joutuu asioimaan jotta saa mökkitarpeet taas kasaan ja kenties sanalla reissulla käydä tapaamassa mummia hoivakotiin on ja muita sukulaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Höpöröt suomalaiset taa sankoin joukoin ryntää etelästä maakuntiin pääsiäisen. viettoon levittämään koronaa..

Huomaan että kaupat alkaa muistuttamaan jo basaaria täällä maakunnissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu