Ketä kaipaatte nyt?

En kaipaa yhtään mitään sillä olen järjestänyt elämä sellaiseen pisteeseen jo ajat sitten. Olen jo viimeiset kaksikymmentä vuotta aavistanut että joku kriisi tulee niin ettei tämänlainen ihmisten saastuttaminen ja juhlinta voi olla loputonta. Joku sen pysäyttää. Muuten maapallo menisi nopeammin tuhoon mutta nyt tauti vähän hidstaa ja ihmisiä on ihan liikaa täällä.

Erikoista että etukäteen aavistaminen auttaa siihen että on lapsiaan ikävä. Ei kai siihen ikävään voi mitenkään varautua. Mutta kukin tavallaan. Lähden tästä kohta ja vien pääsiäistervehdypaketin yhden lapsen rappusille. Kukkaa, suklaata ja ehkä lauantain lottokuponki, pientä yllätystä. Puhelinkeskustelut riittävät muuten.
Minulla korostuu nyt määrätty yksinäisyyden tunne. Eri kaupungissa asuva miesystäväni on sairastunut, joten viimeiset tapaamiset ovat olleet enemmän hoitosessioita kuin seurustelua. Oikein minnekään ei enää voi mennä yhdessä, hän on kotona hoitojen varassa ja minä turhaudun katsomalla televisiota. Tuskin kauan on enää kotonaan. Haluan käydä tervehtimässä häntä lopun elämäämme, hyvä on yhdessä ollut.
Haluaisin lähempää miesystävän menoseuraksi lenkille, elokuviin, teatteriin, marjanpoimintaan. Mistä ihmeestä lähtee liikkeelle ettei jää vain kaipaamaan ja unelmoimaan. Kysäisin jo yhtä lenkkipolulla jutellessa, mutta hänellä oli ollut niin rankka ero muutama vuosi sitten että halusi olla vain lastensa kanssa huttua keittäen, ei vielä jaksa ketään naista.
Seksiä voi olla jos miehen mielestä seksi ilman muuta kuuluu suhteeseen, mutta voisi olla myös kykenemätön tai haluton kunhan on muuten elävä eikä mikään raato. Erilaisten puuhien järjestäminen yhdessä olisi se Juttu. Moraalitonta, vai onko, loistaisiko sädekehäni jos yksin nynnäisin.