kerrottuna jaksa enää yhtään "kertomista" keneltäkään. Aivan liian paljon ihmisiä on yhä mukana tässä "jutussa". Mitä kauemmin se jatkuu sitä hauraammaksi muutun. Hiljaisuus hoitaa. Ehkä on parempi että pidän yhä tärkeimmän haaveeni voimassa, liittyen jo tuttuun työpaikkaan. Taloudellisen tilanteen epävarmuus aiheuttaa paljon stressiä ja on aiheuttanut jo vuosia. Jossain se raja tulee vastaan ettei jaksa kohta mitään. Kohtelu ei ole ollut oikeudenmukaista, kun kaikesta tehtiin niin massiivista. Kukaan ei tunnu ymmärtävän sitä, kuinka paljon pahaa oloa on joutunut kestämään täysin tuntemattomien ihmisten taholta.
En rehellisesti
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun on tiedossa että paikka on tulossa auki, niin työsopimuksen voisi hoitaa jo nyt sähköisesti. Saisi osan stressiä pois ja stressioireita.
Että ihan linkedin on samalla tämä trollien tekstaripalsta. Ehkä sitä sopparia ei ole tulossa, oiskohan näin.
Aiempien kirjoitustesi perusteella olet joutunut pois tuosta työpaikasta (saanut potkut?) jo vuonna 2014. Eiköhän olisi aika haaveilla jostakin muusta. Voisit vaikka kouluttautua uudelleen.
Pelkäät jotain?
Voita pelkosi, niin pääset voitolle.
Näin juuri, jos työelämä ei ala sopeutumaan niin pistä se sopeutumaan, aina on paikka auki huippuosaajille. Kitinät pois.