Moi!
voiko kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa voimakasta lihoamista, jota ei saa edes laihduttamalla pois?
Onko muilla tällaisia kokemuksia?
voiko kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa voimakasta lihoamista, jota ei saa edes laihduttamalla pois?
Onko muilla tällaisia kokemuksia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
kyllä nimenomaan.
Mitä se lihoaminen on?
Kyllä vajaatoiminta aiheuttaa lihoamista, olkoon vajaatoiminnan syy sitten tulehdus tai muu vika.
Tämä lihoaminen ei ole "tavallista", tarkoitan sitä, että yleensä kun ihminen syö enemmän kuin kuluttaa paino nousee.
Tässä, vaikka söisit vähemmän kuin ennen ja liikkuisit yhtäpaljon kuin ennenkin, painosi nousee, koska elimistösi käy koko aineenvaihdunnan osalta liian hitaalla.
Tähän auttaa se kun saa oikean tyroksiini lääkityksen ja siltikin painon putoaminen on aikatavalla hidasta, jos ei ala liikkua enempää kuin aikaisemmin. Yleensä ainakin hoidon alkuvaiheessa se tuntuu kovinkin raskaalta, mutta kun elämäninto alkaa uudelleen jyllätä, niin tipuu ne kilotkin, jos ei ole haksahtanut epätavalliseen rohmuamiseen ruan suhteen.
Itse aina ensimmäisinä oireina on väsymyksen lisäksi tuo painon nousu, josta huomaan lääkityksen olevan liian pienellä.
Iloista kevätmieltä sinulle, kyllä ne kilot karisee, kunhan kerkiävät:)
Tuulia kertoi jo aika lailla tyhjentävästi.
Omasta kokemuksesta voin kertoa vielä että painon putoaminen normaalitasolle voi viedä ainakin pari vuotta.
Voihan se viedä, mutta jos on arvot kohdallaan, niin kyllä kai se on omasta tahdonvoimasta ja motivaatiosta kiinni niin kuin muillakin ihmisillä. Ja siitä paljonko niitä kiloja on.
Syksystä jouluun meni miulla -12 kg. No siihen stoppasi. Taisi olla henkinen stoppi, kun olin sen asettanut tavoitteeksi. Lisää ei ole lähtenyt vaikka vielä voisin vähän tiputtaa. Normaalipaino kuitenkin on saavutettu.
Mulla on vajis, jota on hoidettu viimeiset pari vuotta. Oma toiminta on pikku hiljaa hiipunut ja annostusta vastaavasti nostettu. Välillä olen ollut myös jo reippaasti liikatoiminnallakin. Liikun säännöllisesti (rankkaa salitreeniä 3-5 kertaa viikossa) ja syön kevyttä kasvisruokaa (noin 1200 kcal/päivä). Paino nousee. Eli ehdotatko lisää liikuntaa vai anorexia-dieettiä? Ei se kuule aina ole ihan vain tahdosta kiinni, joillakin vain kroppa ei tahdo päästä normaaliin toimintaan kiinni, vaikka hormonivajaus korvattaisiin.
Ilmeisesti arvosi eivät ole kohdallaan, jos tuolla liikuntamäärällä ja tuolla kalorimäärällä (rehellinen?) et laihdu. Voi olla että elimistön sopeutuminen lääkitykseen vie hyvin pitkään.
Minulla ovat kilpirauhasarvot nyt suunnilleen näin: TSH 1 ja T4V 18. Tosin vuosittainen mittaus on edessä taas runsaan kuukauden kuluttua. Olen ollut lääkityksellä toistakymmentä vuotta, eikä annostusta ole nyt muutamana viime vuotena juuri tarvinnut muuttaa.
En minä kehu itseäni laihduttajana, paino on heilahdellut elämäntilanteiden mukaan. Äkkiä viime kesänä vain motivaatio löytyi. Mistä? Kukapa sen tietää. Panin ruokavalion remonttiin. Olin ollut aiemmin vegetaristi, sitten laktovegetaristi, myöhemmin lisäsin ruokavalioon vielä kalan. Pikkuhiljaa minusta kehittyi pullavegetaristi. Sen huomaaminen ja myöntäminen oli tuskien tie. Pullat siis pois. Kaikki makea pois. Valkoinen/ vaalea leipä pois.
Tässä se mitä normaalioloissa syön: ruisleipää, juustoa, raejuustoa, kalaa, pakastevihanneksia, tuoreita vihanneksia, porkkanaa, porkkanaa, porkkanaa. Kaurapuuroakin viime aikoina. Ei hedelmiä, sillä niiden makeus jotenkin horjuttaa tasapainoa. Suon poikkeuksia tästä ruokavaliosta itselleni vain jos se liittyy sosiaaliseen elämään. Ja ne poikkeukset ovat tosiaan poikkeuksia. En anna itselleni lupaa palkinto- ja lohtusyömiseen. En syö illalla kuuden jälkeen kuin enintään porkkanan. Tosin nukun hyvin vähän, eli sitä syömisaikaa olisi ilman tätä rajoitusta aika paljon.
Huomaan että elimistö kaipaa valkuaista enemmän kuin olin aiemmin käsittänyt. Siksi syön vähälaktoosista, vähärasvaista raejuustoa 400 g:n purkin 1-2 päivässä. Mutta toisaalta en juo maitoa enkä piimää, en syö jugurttia.
Ajoittain harrastan kävelyä, mutta syysflunssa keskeytti sen harrastuksen, ja tuntuu etten siitä flunssasta ole vieläkään kunnolla toipunut. Mikä lie virus ollut. No ison omakotitalon ja kotieläinten hoitamisessa saa päivittäin hyötyliikuntaa ihan väkisin. Kun päivittäin kantaa heinäpaaleja ja vesiämpäreitä, siitä tulee pientä punttiharjoitusta. Salia en siis kaipaa. Mutta venyttelen ja vanuttelen kyllä kotioloissa.
Ikää on vajaat 60. Ja olen siis nainen.
Tässä minun ohjelmani. Jos siitä saat jotakin vinkkiä, niin käytä hyväksesi.
että syön lisäksi vitamiinivalmisteita. Eiväthän ne tietysti laihtumiseen vaikuta, mutta yleiseen hyvinvointiin kylläkin.
Monivitamiinien lisäksi ikääntyvälle on hyväksi ubikinon. Kalkkitabletin nautin myös sekä kaksi kalaöljykapselia. Lisäksi nautin 1-2 tl rypsiöljyä joko sellaisenaan tai salaatin joukossa joka päivä, sillä liian vähä rasva haittaa elimistön toimintaa, ja rypsiöljyssä on kuten kalaöljyssäkin niitä terveellisiä omegahappoja.
Muistathan riittävän valkuaisen, kun harrastat salitreeniä. Pelkistä kasviksistakin saa kun osaa ne oikein koota, mutta aika vaikeaa se on. Minulle itselleni tuli jossain vaiheessa oikein kalahimo. Ajattelin, että kyllä elimistö tietää mitä se tarvitsee. (Tosin wienereiden kohdalla siihen ei pidä luottaa;)
Voin vakuuttaa, että nuo ruokavalioon ja liikuntaan liittyvät asiat mulla on enemmän kuin hanskassa. Olen itse lääkintäalan ammattilainen. Kilpirauhasarvoni puolestaan ovat reilusti 'paremmat' eli lähempänä liikatoimintaa kuin sinulla. Oleellinen ero varmaan on tuo, minkä nyt sanoit, että iselläsi on annostus ollut jo vuosia oleellisesti sama. Täällä suurin osa kyselijöistä on kuitenkin käsitykseni mukaan suhteellisen uusia kilpikonnia, joten tuntuu vähän ylimieliseltä mennä väittämään, että tahdonlujuudesta tms vain on kiinni laihtuminen. Useilla nimittäin nimenomaan kestää kauan, että elimistö sopeutuu lääkitykseen ja löydetään sellainen taso, mikä on yksilöllisesti sopiva.
ei käydä nyt riitelemään:)
Olen käsittänyt että lääkintäalan koulutuksiin ei liity ravitsemuskoulutusta. Lääkäreilläkin se kurssi on vapaaehtoinen. Tietysti jos on ravitsemusterapeutti, niin tietää meikäläistä enemmän. Mutta näen päivittäin esim. tupakoivia sairaanhoitajia.
Kun puhuin tahdonvoimasta, en tietenkään tunne sinua eikä se ole siis kohdistettu mitenkään erityisesti sinulle. Puhun omasta kokemuksesta, elämänkokemuksesta sekä myös tietämyksestä jota olen saanut seurailtuani laihdutuspalstojen keskustelua. Se motivaatio ja tahdonvoima ovat usein suurimmat ongelmat.
Ensimmäiseen viestiini kirjoitin niistä kohdallaan olevista arvoista käsittämättä että yhdessä nettipalstaviestissä pitäisi ottaa heti huomioon kaikki eri vaihtoehdot. Hei suhteellisuudentajua mukaan!
Halusin omalla esimerkilläni antaa myönteistä mallia. Olin vuosikaudet vajaatoimintainen ilman lääkitystä, nyt on siis toistakymmentä vuotta ollut lääkitys, ja pikku hiljaa tuntuu että elämä alkaa olla mallillaan, kun painonkin saan (ehkä) kuriin. Kenenkään laihdutusyrityksiä ei ole tarkoitus väheksyä, kun tiedän miten vaikeaa se on.
Ollaan ystävällisiä toisillemme, samassa veneessä tässä soudetaan
toivoo nimim. 20 vuotta painonsa kanssa kamppaillut
Tarkoitan sitä mitä sanoinkin. Paino putoaa kun lääkitys on optimaalisessa tilassa.
Vie aikaa ennenkuin kroppa taas tajuaa aineenvaihdunnan vilkastuneen. Niinhän se on kaikessa lihoamisessa, että tulee nopeasti, lähtee hitaasti ja tässä tapauksessa paljon hitaammin siis edellyttäen, että lääkitys on koko ajan kohdallaan.
Itselläni ainakin kun arvot heittelevät ja lääkitys on yleensä alakantissa, tuon painon kanssa saa olla tarkkana.
Olen erikoissairaanhoitaja ja meillä ainakin opetukseen kuului aikalailla iso tuntimäärä ravitsemusoppia, koska sehän on osa potilaan hoitoa! Joten ainakin itse luulisin tietäväni tämän ravintopuolen asian. Itse syön tavallista sekaruokaa kohtuudella ja herkut kuuluu erityishetkiin. Liikun säännöllisesti, silloin kun jaksan ja pystyn. Teen reippaita kävelylenkkejä metsässä koirani kanssa. Jos siihen en pysty poljen kuntopyörää ja käyn viikottain vesijumpassa. Lisäksi teen fysioterapeutin laatimaa kotivoimisteluohjelmaa, joten luulen, että saan liikuntaa riittävästi. Ainakin lihaskuntotestien mukaan kuntoni on hyvä. Tosin tuon liikunnan kanssa aina välillä on ongelmia toisen sairauden vuoksi, mutta joka päivä jotakin.
Ymmärrän hyvin, että vasta hiljattain sairastunut, ehkäpä nuorikin ihminen joka on ollut normaalipainoinen ja nyt joutuu taistelemaan laihdutuksensa kanssa on epätoivoinen. Älä kuitenkaan ole, asiat voisivat olla vielä pahemmin. On vain syytä oppia hyväksymään uusi kroppa ja tehdä mitä voi sen kanssa. Ei laihtumisesta kannata stressiä ottaa, kyllä se aikanaan siitä lähtee.
Lohduttelee nainen joka on kolmen lapsen jälkeen painanut 47kg ja nyt numerot ovat toisinpäin, mutta olenpahan mummuksi tulossa. Siitä nautin kovasti ja katson sen ilon elämässäni olevan tällä hetkellä paljon suuremman kuin jos painoni olisi vaikka 55kg, joka olisi kai ihanne minulle.
Tämä viimeinen 13kg:a tuli nyt syksyn aikana kun arvoni olivat liian matalat. Vaikka sen heti kun tajusin, sain lääkityksellä korjatuksi, niin eipä tuo paino vaan ole vielä pudonnut kuin pari kiloa. En tiedä miten ottaisin itseäni niskasta kiinni ja "tosissani" laihduttaisin. Voisi käydä kuin entislle hevoselle: juuri kun oli oppinut olemaan syömättä, otti mokoma ja kuoli. Ai niin, ratsastanhan minä aina välillä..se on kivaa!
Älkää antako ihmiset kilojenne teitä kauheasti surettaa, syödään terveellisesti ja ollaan iloisia ja liikutaan minkä päästään ja nautitaan kaikin ihanasta kevätauringosta :)