Koronan merkeissä kotosalla aikaisempaakin tiiviimmin elely on antanut hyvän sauman ottaa hyllystä esille kirjoja, joita ei ole tullut erityisemmin lueskeltua viime aikoina. Omalla kohdallani yksi entisaikojen ja jo nuoruusvuosien juttu on ollut nojatuolimatkailu. Silloin 1950-luvulla ja vielä seuraavallakin vuosikymmenellä julkaistiin melkoinen määrä matkailukirjallisuutta ja ulkomaita kuvaava kirjallisuus oli ylipäätään varsin suosittua. Netti tarjoaa nykyään sen sijaan suorastaan runsauden sarven, kun ulkomaita käsittelevää tietoa tarvitaan. Näin nojatuolimatkustelun muoto vaihtelee. Silti mukavaa on niitä noita vanhoja matkakirjojakin lueskella.
Nojatuolimatkailua ennen ja nykyisin
9
103
Vastaukset
Olen nyt joutanut matkailemaan kirjahyllyissäni,
alkujaan kyse oli vain siivouksesta.
mutta se kääntynyt kirjojen selailuksi ja ihmettelyksi,
että ai mulla on tämmöinenkin.
Niin monta olin jo unohtanut.
Yksi kirjahylly on ikivanhaa lundiaa ja siellä on omani,
yksi hylly käsityökirjoille, toinen hylly runoille ja kolmas puutarhakirjoille, neljäs keittokirjoille, muu sitten sekalaista, josta en malta luopua.
Ne olen eritoten käynyt näitä läpi ja usein uppoutunut unohdettuun.
Yksi kirjahylly seinän mittainen on vanhempieni peruja ja sisältää sotakirjoista taidekirjoihin, ja kaikenkarvaista kotimaista. Sitä hyllyä olen mielessäni kuvitellut joskus arkistoivani, sen jälkeen olisi helppoa mennä antikvariaattiin tyrkyttämään.
Jos tämä pitkään jatkuu, ehkä senkin saan aikaiseksi.Aika lailla järjestelemistä on minunkin kirjoissani. Viime aikoina (jokunen vuosikymmen) sekä kirjakaupan alennusmyynnit että kirpputoreilla käymiset ovat johtaneet hankkimaan edullisesti kirjoja, joitten löytöjen lukeminenkin on osittain jäänyt keskeneräiseksi. Kyllä siinä joukossa on myös muuta kuin matkakirjallisuutta. Ulkomaiseen historiaan liittyy samalla myös maantietoa. Varsin kiinnostavaa on syventyä esim. Kaakkois-Aasian vanhojen kulttuurien vaiheisiin ja aikaansaannoksiin. Sama pätee yleisemminkin.
Meillä Suomessakin on "kaukomaihin" liittyneissä käsityksissä paljon siirtomaavaltojen kolonialistista näkökulmaa. Siitä irtaantuminen avaa ovia ja ikkunoita globaaliin ymmärtämiseen. Eri kulttuurien nykyisyys on parhaimmillaan rakentunut niitten omalle pohjalle kuten on tapahtunut mm. juuri tuolla Kaakkois- ja Itä-Aasiassa.
Runsaasti löytyy lukemista ihan omasta kirjavalikoimasta ylipäätään. On dekkareita ja muuta kaunokirjallisuutta. Kotimaisia hengentuotteita riittää ja ulkomaisia klassikkoja löytyy siinä kuin kevyemmän sorttistakin tuotantoa. Nyt näinä koronan aikoina omasta valikoimastani osui eteen Albert Camus ja hänen Rutto-teoksensa, mikä kuvaa tuhoisaa epidemiaa Algeriassa. Historian puolella taas kuvataan 1600-luvun puolivälissä käytyä Ruptuurisotaa, jota Ruotsi kävi Venäjää vastaan ja samalla "puhdisti" Käkisalmen lääniä ortodokseista. Sen sotimisen päättymiseen vaikutti merkittävästi ruton leviäminen Turussa ja Viipurissa, jotka kaupungit olivat siihen aikaan Suomen keskeisimpiä kaupunkeja.
- Anonyymi
Minä olen myöskin kotioloissa, kun sehän on nuoremmillekin suositeltua että on kotona, ainoastaan ruokaa pitäisi nyt käydä ostamassa, harrasteita:
Voi katsella elokuvia, sarjoja tai sellaisia... Orion Stardust Travels LLC, voisi olla hyvä ja hauska lenkkeilyjuttu sisätiloissakin.
Blackwater Operatives.... jännittävämpi seikkailu oikeassa elämässä. Google Earth Pro
Tuolla minä ulkoilen.
Siihen voi hakuun laittaa osoitteenkin.
Pääsee kävelemään vaikkapa omalle koti-kadulleen.
-
Microsoft Flight Simulator X
Tämä on toinen tapani ulkoilla.
-
Helppo tutustua Ohjelmiin?
Kirjoittakaa nimi You-Tubeen.
H.En jankuta yhtään.
Enkä tietenkään mainosta.
Minä harrastan.
Olen kiinnostunut tietämään, onkohan kukaan edes vilkaissut näitä tuubista?
Saati sitten ihan asentanut.
H.huruksz kirjoitti:
En jankuta yhtään.
Enkä tietenkään mainosta.
Minä harrastan.
Olen kiinnostunut tietämään, onkohan kukaan edes vilkaissut näitä tuubista?
Saati sitten ihan asentanut.
H.Kokeilin molempia, kumpikin ilmoitti
että käyttämäni järjestelmä ei tue vai oliko se että yksinkertaiset järjestelmäni eivät
vastaa heidän vaatimuksiaan.
Joten parasta odotella nuorempia, jotka avustavat...
Olisi jännää kurkistella paikkoihin ,joissa on joskus käynyt tai asunut...maissii kirjoitti:
Kokeilin molempia, kumpikin ilmoitti
että käyttämäni järjestelmä ei tue vai oliko se että yksinkertaiset järjestelmäni eivät
vastaa heidän vaatimuksiaan.
Joten parasta odotella nuorempia, jotka avustavat...
Olisi jännää kurkistella paikkoihin ,joissa on joskus käynyt tai asunut...Youtubesta pääsee pitemmälle,
pitää vain hioa työkaluja.maissii kirjoitti:
Youtubesta pääsee pitemmälle,
pitää vain hioa työkaluja."maissii"
https://www.youtube.com/watch?v=dcM_HDlYqes
https://www.youtube.com/watch?v=gBTTkBqctcI
Ohjelmalla pääsee liikkumaan kaduillakin jalkaisin.
Youtubella et.
H.
Nojatuoli matkailu on muuttunut...
Ennen istuin alas, etsin ideani käsitöihin kirjoista,
mutta nyt menen Pinterestiin,
tai oikeammin PInterest tulee suoraan sähköpostiini
ja mitä ihmeellisin ja rikkain ideoiden maailma aukeaa eteeni.
Siellä kun yhdestä innostuu ja klikkaa taas avautuu uusia uusia ketjuha...
Helposti menee pitkälle yöhön vaikka siellä vain pikkasen Pinterestissä on aikonut piipahtaa.
Lopulta voi vain todeta, että kyllä ihmiset maailman eri kolkilla osaa käsillään tehdä mitä ihanampia ja taidokkaimpia töitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372736Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891174Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127979Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.60950- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos76868Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta99812Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684