Mitä eroa on harhaluuloisuudella ja epäluuloisuudella? Opiskeluissani tulivat nämä käsitteet eteeni ja en oikein näe mitään eroa näiden välillä, mutta varmaan joku ero on.
Harhaluuloisuus ja epäluuloisuus...
Fylska
81248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kumpaisessakin asiassa kun on kyse luulosta, niin asiasta ei voida olla täysin varmoja. Siten vaikuttaneekin, että käsitteillä ei ole eroa, mutta epäluuloinen ihminen varmastikkin on epäilevä ja harhaluuloinen ihminen perustaa luulonsa olemassaolemattomaan harhaan.
Esim. minun psykiatrinen hoito perustui siihen, että lähimmäiseni väitti minun irtisanoutuneen työstäni ja asiaa käsiteltiin jopa lääkärissä faktana. Todellisuudessa minut irtisanottiin, jolloin väitteen esittänyt ja asiaa faktana käsitellyt lääkäri olivat harhaluuloisia. Mikäli lääkäri olisi kysynyt, että olenko minä irtisanoutunut työstäni ja jos olen, niin miksi? Lääkäri olisi ollut epäluuloinen.
Kun olin sairaalassa, potilaista aika moni oli sitä mieltä, että heidän psykiatrinen hoitonsa perustuu siihen, että lääkäri/omainen/naapuri on harhainen tai muuten pöpi. Joopa joo...
Ja nyt minä olen epäluuloinen, kun kirjoitan tätä.
;-)
Minulla on mustaa valkoisella siitä, että työsuhde on loppunut taludellisista ja tuotannollisista syistä ja jonkin aikaa hoidon jälkeen koko "kioski" lakkautettiin. Oliko lääkärin ja lähimmäisen väite oikea va väärä?
Kuule, olen nyt törmännyt sinuun lähes joka keskustelussa ja sivusta seuranneena, huolestuin. Sinulla on varmasti kaikki syy olla katkeroitunut, mutta oletko ajatellut kertovasti tästä jollekin? Kuulostaa nyt siltä, että sinulle ei ole riittävän tarkasti selitetty asioita ja purat turhautumisesi täällä koko mt-henkilökuntaa ja hoitoa vastaan. Toivottavsti painolastisi helpottaa.
Kuskusteluun osallistuneena et ole sivusta seuraaja. Olet väärässä myös siinä, että kokisin jotakin painolastia taikka katkeroitumista. Olet myös väärässä siinä, että olisin jollakin tavalla jumiittunut tälle palstalle. En edes lue kaikkia keskustelun avauksia saati vastaa kaikkiin kommentteihin.
Olen sunitelmallisesti ja tarkoituksenmukaisesti tullut jäädäkseni tälle palstalle vähintäänkin siihen asti, että pakkohoitojen leväperäsyys tulee yleisön tietoisuuteen ja että kaikki pakkohoidot saadaan asianmukaisesti oikeuden tutkittavaksi sääntöjen mukaisesti.
Olen joutunut asian kanssa tosi vääntöön: psykopaatittien aivoissa moni asia kääntyy päälaelleen, siis vastakohdiksi:
Kun minä esitän oman näkemykseni, hän kääntää sen aivan väärinpäin. Kannattaa ollal varuillaan. Varsinkin sen huomaa, kun kysyy psykopaatilta jotain, hän ei vastaa. On myös kovin ärhäkkä torjumaan kaikenlaiset huomautukset syytöksinä.
Olettaisin, että harhaluulo ei koskaan perustu faktaan - epäluulolle voi olla tosiasiallinen syy.
mitä tehdä, jos kaveri ei tule käymään kun harvoin, mutta minun pitää käydä hänellä joka ikinen viikonloppu, silloin kun hän tarvitsee minua, sitten kun ei tarvitse, ja minä otan asian puheeksi, että miksi et tule minun tyköni, hän tiuskasee kysymykseen ja loukkaantuu.
Alan kohta olla kypsä tähän hommaan, ja ropleema ei ole aina siinä, vaan minulla kun rahat on vähissä, hän lainaa uhalla, ja tottakai siinä automaattisesti käy, että toki maksan takaisin, summat ei ole kuitenkaan pikkusummia, vaan isoja, ja se on toistunut tosi kauan, ja sekään ei auta, kun koitan joskus jättää hänet, ja vaikka kuinka sanon, et maksa yhtään junalippua, hän ei tottele, ja eikä suostu juttelemaan asiasta.
Onko jollain kokemusta, onko hänellä joku mielisairaus tai psyykkinen sairaus, sen tiedän, että hän kärsii paniikkihäiriöistä ja muutamista harhaluuloista.