Hei,
Kyselisin seuraavaa jos täällä sattuisi olemaan infektiolääkäri paikalla.
Minulla on ollut 20 vuotta sitten todellinen riskitilanne, josta olisin voinut saada Hivin tms.
Luonnollisesti olen testannut hivin ja myös muut sukupuolitaudit. Kaikki paitsi HPV ovat negatiivisia.
Miksi kirjoitan tänne. Minulla on todella huono terveys. Keväisin allergiani on todella kova. Edes allergialääket eivät auta. Minulla on jatkuvia valkoisia läiskiä kielen reunoilla. Tulen todella helposti sairaaksi. Lisäksi minulla on jo vuosia vaivannut hermosärky.
Tiedän, että vain testi kertoo totuuden ja please säästäkää kommentit kuten, sinut on testattu, mene psykologille tai, että oma vika. Tämän tiedän aivan varmasti, että itse olen tämän aiheuttanut kun mokasin.
Olin jo unohtanut pelkoni, koska minut on testattu, mutta koska terveyteni vain pahenee ja miehelläni ja lapsillani on erittäin alhainen vastustuskyky, olen erittäin huolissani.
Olen myös testauttanut auttajasoluni. Ne olivat viimeksi noin 600 paikkeilla.
Oireini taustalla voisi olla myös borrelioosi, mutta oireeni eivät ole sille tyypillisiä.
Siksi haluaisinkin kysyä, että mikäli ihmisellä olisi niin huono puolustusjärjestelmä, että vasta-aineita ei olisi kehittynyt, eikö silloin HIV etenisi AIDS-vaiheeseen nopeasti?
Olisin jo rauhoittunut, mutta koska kaikilla perheessäni on näitä samoja oireita, pelkään yhä, että tietämättäni olisin heidät tartuttanut.
Sattuisiko täällä olemaan infektiolääkäriä tai oletko vielä täällä nimimerkki Mikko?
Mikäli keho ei pystyisi tuottamaan vasta-aineita, olisiko virusmäärä tällöin korkea ja löytyisi PCR-testillä? Olen testauttanut mielenrauhan vuoksi myös hiv 1 ja 2 PCR:n. Molemmat olivat negatiiviset. Teetin ne tosin vasta monen vuoden jälkeen, kun huolestuin oireista.
Sen, että itse on kipeä nyt kestää, mutta pelkään lapsieni puolesta.
Ja miksi yleisesti sanotaan, että PCR ei ole täysin luotettava, mutta sitä silti käytetään esimerkiksi vastasyntyneen HIV-infektion toteamisessa? Löytääkö PCR viruksen riippumatta siitä onko kyseessä infektion alku-, keski vai loppuvaihe?
Kiitos todella paljon jo etukäteen
Hiv tai muu tarttuva tauti, testien luotettavuus
Anonyymi
0
55
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360