Olen töissä väärällä alalla, olen tiennyt sen jo pitkään, mutta miten irrottautua ja vaihtaa alaa keski-ikäisenä? Nykyiset työt ja elämäntapa ahdistavat niin paljon, että asialle on tehtävä jotain. Mutta minulla on jo perhe, lapsia ja avovaimo, ja meidän taloudellinen tilanne vähän huolestuttaa, jos irtisanoudun. Haluaisin löytää ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa, tai ehkä jo kokeneet saman.
Nykyinen työni on teknisellä alalla, mutta olen aina tuntenut taiteet ja käsityön enemmän omakseni. Lisäksi tykkään nykyään harrastaa ja kulkea luonnossa, mutta pääsen sitä harmittavan vähän tekemään töiltäni. Nykyisellä alallani palkkaa maksetaan kohtalaisesti, ainakin jos verrataan sitä moniin muihin aloihin, ja tämä tekee tietenkin alanvaihdon vaikeammaksi. Mutta kun mietin mitä palkallani saan ja kuinka paljon sen eteen uhraan, ja mitä työni itsessään antaa minulle (ei mitään), niin on oikeastaan selvää, että alanvaihto ei ole hullumpi ajatus. Tämän hetkisessä elämäntilanteessani en esimerkiksi voi ostaa uutta autoa, tai venettä, vaikka teen paljon töitä joista en pidä. Ja tässä uudella en tarkoita pakasta vedettyä, vaan käytettyä minulle uutta. Täysin uudesta en voi edes unelmoida. Kokonaan toinen keskustelun aihe on pitääkö kaikkien työssäkäyvien pystyä ostamaan autoja ja veneitä, ja ovatko sellaiset asiat unelmoinnin arvoisia. Mutta niinhän maailman sanotaan pyörivän, että ihmiset kuluttavat. Työn tekemisen, varsinkin kun se ei ole mieluisaa, vain tekee älyttömäksi se, että et saa itsellesi mitään materiaa, etkä myöskään henkistä pääomaa. Olen kyllä urani aikana ollut innostunutkin työstäni, tällöin olen kokenut olevani siinä hyvä, ja olen jopa ajatellut että en lopettaisi vaikka saisin lottovoiton, mutta se ei ollut itse työn tai siitä tulevan lopputuloksen ansiota, vaan työn sisäisten pienten "voittojen" ansiota. Sanotaan nyt esimerkkinä tarjouskilpailun voitto. Se tekeminen mitä tästä voitosta seurasi ei kuitenkaan ole koskaan antanut minulle mitään.
Taide ja käsityö ala, esim artesaanin, teollisen muotoilijan tai mainosalan ammatti, tai jokin näitä vastaava kiehtoo minua, ja niissä oma yritystoiminta. Mutta tiedän niistä lopulta aika vähän, ja jos lähden alalle voi olla että en koskaan saavuta nykyistä palkkatasoani. Mutta onko sillä merkitystä? Työ vie elämästäni melkein suurimman osan aikaa, miksi en siis tavoittelisi ammattia jonka parissa viihdyn? Tämä merkitsisi, että unohdan kaikki haaveet joihin liittyy materiaa. Ongelma vain on että nykyään ei voi mitään tehdä ilman rahaa, ja olen aina tykännyt olla aktiivinen, harrastaa ja matkustaakin vähän. Moni matalapalkkainen ala ei mahdollista edes sellaisia harrasteita joihin nyt jotenkin pystyn.
Nämä asiat pyörivät päässäni. Haluaisin kuulla ajatuksia ihmisiltä jotka ovat tämän tehneet/tekemässä tai harkitsevat sitä kuten minä. Kaipaan myös keskustelukumppania, oma avovaimoni ei siihen nyt ole hyvä, koska häntä tämä lähinnä naurattaa. Haluan tehdä jotain todella rohkeaa kerran elämässäni, irtiotto olisi sitä. Mutta miten uskallan?
Nykyinen työni on teknisellä alalla, mutta olen aina tuntenut taiteet ja käsityön enemmän omakseni. Lisäksi tykkään nykyään harrastaa ja kulkea luonnossa, mutta pääsen sitä harmittavan vähän tekemään töiltäni. Nykyisellä alallani palkkaa maksetaan kohtalaisesti, ainakin jos verrataan sitä moniin muihin aloihin, ja tämä tekee tietenkin alanvaihdon vaikeammaksi. Mutta kun mietin mitä palkallani saan ja kuinka paljon sen eteen uhraan, ja mitä työni itsessään antaa minulle (ei mitään), niin on oikeastaan selvää, että alanvaihto ei ole hullumpi ajatus. Tämän hetkisessä elämäntilanteessani en esimerkiksi voi ostaa uutta autoa, tai venettä, vaikka teen paljon töitä joista en pidä. Ja tässä uudella en tarkoita pakasta vedettyä, vaan käytettyä minulle uutta. Täysin uudesta en voi edes unelmoida. Kokonaan toinen keskustelun aihe on pitääkö kaikkien työssäkäyvien pystyä ostamaan autoja ja veneitä, ja ovatko sellaiset asiat unelmoinnin arvoisia. Mutta niinhän maailman sanotaan pyörivän, että ihmiset kuluttavat. Työn tekemisen, varsinkin kun se ei ole mieluisaa, vain tekee älyttömäksi se, että et saa itsellesi mitään materiaa, etkä myöskään henkistä pääomaa. Olen kyllä urani aikana ollut innostunutkin työstäni, tällöin olen kokenut olevani siinä hyvä, ja olen jopa ajatellut että en lopettaisi vaikka saisin lottovoiton, mutta se ei ollut itse työn tai siitä tulevan lopputuloksen ansiota, vaan työn sisäisten pienten "voittojen" ansiota. Sanotaan nyt esimerkkinä tarjouskilpailun voitto. Se tekeminen mitä tästä voitosta seurasi ei kuitenkaan ole koskaan antanut minulle mitään.
Taide ja käsityö ala, esim artesaanin, teollisen muotoilijan tai mainosalan ammatti, tai jokin näitä vastaava kiehtoo minua, ja niissä oma yritystoiminta. Mutta tiedän niistä lopulta aika vähän, ja jos lähden alalle voi olla että en koskaan saavuta nykyistä palkkatasoani. Mutta onko sillä merkitystä? Työ vie elämästäni melkein suurimman osan aikaa, miksi en siis tavoittelisi ammattia jonka parissa viihdyn? Tämä merkitsisi, että unohdan kaikki haaveet joihin liittyy materiaa. Ongelma vain on että nykyään ei voi mitään tehdä ilman rahaa, ja olen aina tykännyt olla aktiivinen, harrastaa ja matkustaakin vähän. Moni matalapalkkainen ala ei mahdollista edes sellaisia harrasteita joihin nyt jotenkin pystyn.
Nämä asiat pyörivät päässäni. Haluaisin kuulla ajatuksia ihmisiltä jotka ovat tämän tehneet/tekemässä tai harkitsevat sitä kuten minä. Kaipaan myös keskustelukumppania, oma avovaimoni ei siihen nyt ole hyvä, koska häntä tämä lähinnä naurattaa. Haluan tehdä jotain todella rohkeaa kerran elämässäni, irtiotto olisi sitä. Mutta miten uskallan?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pieni välispiikki tuohon hyvään juttuun.
Suomi muuttui koronan myötä ja ennen koronaakin oli oikea työttömyys 500 000 työtöntä (TEM tilastot), joten on epärealistista saada toiselta alalta töitä ellei ole kokemusta eikä suhteita joilla pääsisi oikotietä toiselle alalle.
Suomi on oikeasti duunari vihamielinen maa YT:t ja irtisanomiset teollisuuden puolellakin on muutaman vuoden välein, säästöä, säästöä ja leikkauksia.
Toivottavasti silmäsi aukenevat viimeistään nyt!
Mille silmieni pitäisi aueta? Itse ajattelen että ne ovat nyt enemmän auki kuin aiemmin. Tiedän työttömyyden määrän ja että korona on tehnyt paljon työttömiä lisää. En halunnut tässä kuitenkaan keskustella koronasta. Maailma ja Suomi tulee ennemmin tai myöhemmin palautumaan koronasta. En itse ajattele asioita niin lyhytnäköisesti, että kun nyt on korona niin en voi suunnitella omaa tulevaisuuttani ollenkaan.
Työttömyys on tietysti huono juttu, enkä sitä halua omalle kohdalleni, mutta onko parempi tehdä töitä joista ei nauti tippaakaan pelkän rahan takia jota ei kuitenkaan paljon ole.
Vihjaatko että minun pitää avata silmät ja olla kiitollinen siitä että saan tehdä töitä? Kyllä olenkin tavallaan, jatkuvasti takaraivossa vaan huutaa ääni tekemään jotain muuta, työtä josta voisin nauttia. Tiedän että sellaisiakin töitä on.
Alistuisin tähän työhön ja tilanteeseen paljon mieluummin jos saisin niin paljon rahaa käteen että olisi rahaa tehdä ja ostaa asioita.
Ei ruoho ole yhtään sen vihreämpää aidan toisella puolen. Niinkuin edellinen kommentoija vastasikin, suomi on muuttumassa äärikapitalistiseen suuntaan. Joka alalla työolosuhteet on muuttuneet ihan sietämättömäksi. Aina pitää tehdä halvemmalla ja tehokkaammin hyvinvoinnin kustannuksella.
Itse olen asian ratkaissut sillä että jätin vakituiset työt ja teen nykyään vain keikkatöitä oman jaksamisen verran. Muun ajan ansiosidonnaisella. Downshiftaamalla omaa elämää pärjää ihan hyvin vähemmälläkin. Kannattaa tätäkin vaihtoehtoa miettiä.
Tsemppiä aloittajalle. Nimim. itse samassa tilanteessa ollut.
Kiitos, tuo on varmasti hyvä ratkaisu sinulle. En tiedä onko se meidän alalla ihan mahdollista, sitäkin olen miettinyt, että vähentäisi työaikaa reilusti, jos se olisi mahdollista, ja tekisi vapaa ajalla jotain muuta.
Minun mielestä suomi on hyvä maa elää ja olla. Enkä syytä kapitalismia omasta tilanteestani, itse olen itseni nykyiseen työhöni ajanut.
Mutta ihminen ei varmasti todella tarvitse kaikkea sitä mitä nykyään pidetään hyvän elämän oletuksena, varsinkaan jos sen hankkimiseen menee suurin osa elämästä.
Palkkasi ei ole kohtalainen, jos se ei edes auton päivitykseen riitä.
Et tiedä minun muita menojani. Palkkani on vähintään kohtalainen.
Se on lähdettävä sille alalle joka oikealta tuntuu, myöhemmin kaduttaa. Haaveestasi luin, laittaisin harrastuspohjalta firman pystyyn ansiotyön ohelle.
Sitä voisi harkita, kunhan keksin minkä firman.