Täytyy ensiksi todeta, että minusta vesiliikenteen promilleraja on aivan liian korkea. Tissuttelemalla se ei ylity koskaan, mutta jos tissuttelee lähelle ylärajaa, on sellaisessa kunnossa, että toimintakyky on voimakkaasti alentunut. Minulle promille on jo ihan rehellinen humala.
Oma strategiani on sellainen, että juon kolme annosta nopeasti. Sillä saan mukavan iloisen nousun ilman humalaa tai hankalia jälkiseurauksia. Sitten odotan niin kauan, että promillet ovat laskeneet nollaan. Sen jälkeen juon uudet kolme annosta.
Juomana käytän halvinta olutta, jota saa noin 80 sentillä tölkki.
Kuulostaako siltä, etten arvosta makunautintoa? No, en. Pidän ruoanlaitosta ja joskus harvoin juon viiniä tukemaan ruoan makua, mutta yleensä alkoholin käyttöni tarkoitus on sama kuin kahvinjuonnin tarkoituskin. Haluan keventää mieltäni.
Tiedän olevani juntti, joten olisi mukava kuulla niitä hienostuneempia strategioita. Millaisia ovat omanne?
Oma strategiani on sellainen, että juon kolme annosta nopeasti. Sillä saan mukavan iloisen nousun ilman humalaa tai hankalia jälkiseurauksia. Sitten odotan niin kauan, että promillet ovat laskeneet nollaan. Sen jälkeen juon uudet kolme annosta.
Juomana käytän halvinta olutta, jota saa noin 80 sentillä tölkki.
Kuulostaako siltä, etten arvosta makunautintoa? No, en. Pidän ruoanlaitosta ja joskus harvoin juon viiniä tukemaan ruoan makua, mutta yleensä alkoholin käyttöni tarkoitus on sama kuin kahvinjuonnin tarkoituskin. Haluan keventää mieltäni.
Tiedän olevani juntti, joten olisi mukava kuulla niitä hienostuneempia strategioita. Millaisia ovat omanne?
Vastaukset 59
Vanhimmat
Mie riipasen pullon Kossua ja meen nukkuun veneeseen. Kun siitä herään, maksalaatikkoa kitaan ja lisää Kossua. Tätä jatkaen koko toukokuun ja syyskuun välinen yö.
Kaunissaaressa vissiin?
Keppana on niin laimeata, että pikku jägeri ennen kaljaa, nostaa mukavan nousu kiidon. Itsellä pelkkä keppana aiheuttaa laskuhumalaa, väsymystä ja nuhjuista fiilistä, mutta kyytipojan kera jees.
Tissutellen lähelle rajaa tai nopeasti lähelle rajaa, lopputulos on ajokunnon osalta sama jos kokonaiskulutus on sama. Tottunut tissuttelija voi vetäistä lähelle rajaa ja ajokunto kärsii vähemmän kuin alkoon tottumattoman pikakännit samoihin lukemiin. Nopeakulkuisilla veneillä voisi promillerajan puolittaa mutta hitaille raja on ihan sopiva. Ajokunnolle (vireystila jne) pitäisi olla joku muukin mittari kuin alkopromillet. Jos amerikkalaiset poliisit pistävät kävelemään viivaa ja osoittamaan omaa nenäänsä niin vesillä voisi pistää vaikka kävelemään lankulle.
Onko tämä aloitus ns. mustaa huumoria? Vai johtuuko nuo pohdinnat näistä poikkeusoloista?
Mielestäni jotakin on hyvin pahasti vinksallaan, jos veneilykeskustelussa arvuutellaan minkä verran voi juoda, että pysyy ruorijuoppousrajan alapuolella.
Etenkin tuo sana ”ajokunto” hyppää silmille. Se näyttäisi osoittavan että tässä ollaan oikeasti määrittelemässä sopivaa annoskokoa.
Jos teidän täytyy näitä asioita todella pohtia, niin hoitakaa ne keskustelut oman saunaporukan keskuudessa, eikä täällä julkisella palstalla.
Joku höppänä saattaa ottaa nämä aivan tosissaan ja aiheuttaa suurta vahinkoa.
Terveisin. Turpeenperän raittiusyhdistys
Oliko sinulla muuta sanottavaa höppänä?
Ilmeisesti tämä humalahakuinen kärttyisä kansa ei saa veneilystä selvinpäin riittävästi ns. kicksejä, vaan täytyy maustaa tunnelmaa kemikaaleilla.
Kyllä, mutta en sano
Sama juttu autoilussa
"Kaljanjuontisstrategia"?. Minulle outo kestohumalan hakuinen strategia.
Jos ei pidä oluen mausta niin miksi juoda sitä?. Vodkassa olisi vähemmän vettä raahattavana ja lonkeron alkoholi tulisi halvemmaksi?.
Alkoholin vaikutus liittyy sen käyttöön. Jos on kokonaan käyttämättä kuukausia niin yksi oluttölkki tuntuu ohimenevänä humalatilana. Jos juo 2-3 lonkeroa joka päivä niin yhden vaikutusta ei havaitse.Joskus on ollut mukana alkoholia käyttäviä gasteja, jotka jatkuvasti juodessaan eivät näytä laisinkaan ' vaikutuksen alaisilta" vaikka kulutus on 1/3- 1/2 rakipulloa tai hiukan vähemmän rommia. Veneen ollessa kulussa he ovat vaarallisempia kuin näkyvät humalikot.
Strategiani on ollut: yksinpurjehduksessa ei alkoholia missään muodossa jos vene ei ole laiturissa kiinni. 4h miehistön kanssa 30 vrk:n bunkraus 120 tölkkiä eli noin1/ pv kullekin. Väkeviä 6-7 pulloa ja sama määrä viinejä. Aika usein kulutus on jäänyt paljon vähäisemmäksi. Ja tämä olosuhteissa, joissa ei puhalluteta näytteitä.
seppomattti
Pullo punkkua heti kun purjeet on saatu ylös, sitten matkan varrella muutamia teräviä.
Satamaan tai ankkuriin päästyä sitten taas punkku auki.
Näin mennään joka viikonloppu ja koko heinäkuu lokakuun loppuun asti.
Humalassa kaikki on paremmin!
Tonkka on parempi. Ei mee rikki ku vendassa osuu kiveen.
Onko kikkaa? Kun itseä alkaa juominen väsyttää niin nopeasti. Sitten jostain energiajuomista tulee hirveet vapinat ja sydänoireet ettei niitäkään voi niin paljon juoda.
JA toi edellä kerrottu on niin totta mullakin, se pelkkä keppana vaan tekee vittumaisen olon! Vähän teräpaukkua alle, niin sit lähtee! Muuten vaan väsyy ja vituttaa.
Ajoitus ja annostus on kaiken a ja o. Pitää löytää sopiva balanssi teräpaukkuja ja keppanaa, mutta aina tulee se vittumaine pöhöttyny olo.
Vähän auttaa se että juo semmosen energiajuoman AAMUPÄIVÄLLÄ. Jos myöhästyy niin ei saa nukuttua vaan punkassa vaan saa pyöriä vittuntuneena ja pöhöttyneessä olossa.
Ei tuherreta jurrissa, kovemmin piristein kossua pullokaupalla humaltumatta ja skarppina.
Mulla väjä sama juttu. Vituttaa kattoo ku jengi vetää nii helveti ihanassa hiprakassa ja kaikilla on hauskaa ja maljaa nostetaan Miks mua vaan viina väsyttää ja tekee olon niin saatanan vittumaiseks. Onko kukaan keksiny apuja tähän vittumaisuuteen?
Siis eikö yhtään neuvoa/ kohtalotovereita?
Joo, tuo juominen on taitolaji surffata sopivassa flowssa keppanan kanssa on terävät pakollisia, muuten homma on ikävää.
Viina ei kaikille sovi, toisista tulee agressiivisia ja v mäisiä, toisista hauskoja seuramiehiä/naisia.
En tiiä mistä johtuu.
Aloita snapsukaisella ja jatka kossu vissyllä ja jos alkaa väsyttää tai vitutta jatka raakana, kunnes tilttaat.
Jos alkoholi ei esimerkiksi väsyttämisen ja v-mäisen olon takia voi siirtyä huimausaineisiin. Kokkeli voi toimia.
Ei säily vesi tankissa juomakelpoisena. Pakko juoda kaljaa.
Onko tullut mieleen täyttää se tankki kaljalla? Tuuletusyhde umpeen ja Heinekeniä täyteen.
Säilyy muuten helposti kuukausitolkulla, tosin sata litraa menee niin että heilahtaa.
Suihkua ei voi kyllä samasta tankista käyttää.
Tiskaamiseen kalja käy.
Kalja kannetaan veneeseen tynnyrissä ja kaadetaan hanasta. Heinekenin voisi saman tein kaataa septitankkiin. Valmiiksi kustua.
Legin aikana en ota yleensä mitään alkoholipitoista, varsinkaan helteellä, tulee tokkurainen olo. Joskus kylmällä säällä tulee napsaistua terävä ryyppy tai pari lämmikkeeksi. Ilalla ennen ankkuripaikkaan saapumista voin juoda pari-kolme olutta jos fiilis on kohdillaan, kun vene on parkissa niin kokkailun ohessa ja ruokaillessa saattaa mennä sitten punkkua ja teräviä enemmänkin, joskus.
Kaljaa juodessa joutuu äkkiä "merihätään" ja sepalus auki tilastoihin. Ei ole tapana juoda alkoholia eikä kahvia tai muita kusettavia aineita kulussa. Yksi pieni olut korkeintaan. Heti kun ollaan rantauduttu on tietysti rantaryypyn paikka ja saunoessa menee kalja tai kaksi, ruokaillessa ja illanvietossa puoli pulloa punkkua ja ehkä yömyssy päälle. Puoli litraa vettä ja nukkumaan. Seuraavana päivänä puolilta päivin liikenteeseen.
Ei tippaakaan jos on auto satamassa ja itse kuskina. Ei mikään ota niin päähän kuin se, että pitäisi ajaa rannasta kotiin mutta promilleja on mahtavasti päällä. Monta kertaa silti tulee ajeltua melkosella riskillä sopivia sivuteitä käyttäen ja kotona suoraan talliin josta pääsee suoraan sisäään. Ei edes naapuri aavista mitään niin kauan kun ei autolla kolhi liian äänekkeäästi tallin ovipieliä kuten joskus on käynyt.
Koko purjehtiminen onkin mennyt sen takia ihan veemäiseksi hommaksi.
Kun näitä vuodatuksia lukee, niin väkisin tulee esiin se, että purjehdus tai mikään muukaan harrastus, jossa joudutaan ajamaan tai käyttämään laitteita ei sovi juopotteluun taipuvaiselle henkilölle.
Pahinta tässä on se että nämä ihmiset usein vaarantavat sivullisten hengen ja terveyden.
Pitkäaikaisten kokemusten tuoman tiedon valossa myös yhteiskunta on tullut siihen tulokseen, että juopottelu ei sovi ajoneuvojen kuljettajille.
Lainsäädännöllä pyritään ohjaamaan niitä, joiden omat henkiset ominaisuudet eivät riitä arvioimaan omaa kykyään pidättäytyä tarttumasta erilaisten laitteiden ohjaimiin.
Huolimatta vuosikymmeniä kestäneestä laajasta valistustustyöstä. Alkoholin ja huumaavien aineiden käyttäjät aiheuttavat suurta tuhoa omissa ihmisyhteisöissään.
Selvää päivää!
Totta, joka kesä joku ajaa kännissä purkkarilla jonkun moottoriveneilijän yli tai päin laituria eikä ihmisuhreilta voi välttyä.....
Ei nasse setä ole enää lainkaan vihainen vaan vittuuntunut.
En käytä lainkaan päihteitä. Meillä Seurassa on muitakin kaltaisiani, etenkin katsastajat sekä tietyt päälliköt.
Raittiina kokee asiat voimakkaammin. Veneet tulevat selvinpäin kunnolla hoidetuiksi ja etenkin katsastetuiksi. Retkisaaressa sattuu vähemmän tapaturmia kun joku täysjärkinen on aina läsnä.
Retkisataman saunassa on sallittua nauttia kaksi veroluokka kolmen olutta. Veroluokka neljän oluet sekä muut väkevät päihdejuomat ovat kiellettyjä. Veneissä kukin saa juoda haluamallaan tavalla, mutta juopunut ei saa häiritä toisia eikä käydä veneestään muualla kuin ulkohuoneessa ulosteilla.
Yksin seilatessa en ota mitään kulussaollessa. Jos on porukkaa mukana, niin max yksi oluttölkki silloin tällöin (2-3 tunnin välein) voi mennä. Viiniä ja väkeviä vain laiturissaollessa.
Mutta promilleraja on minusta oikein sopiva. Se on riittävän korkea, ettei kenenkään tarvitse 1-2 oluen takia miettiä laillisuusriskiä vaan pysyy varmasti sekä de jure että de facto toimintakykyisenä. Se vanha 1,5 promillen raja oli sen verran korkea, että "laillisesti turvallisessa" kunnossa olisi oltu vielä jossain promillen seutuvilla ja se olisi jo useimmille toiminta- ja harkintakykyä alentavaa. Siinäkin määrin, että osalle voisi lipsahtaa "ränni päälle" ja unohtua se yrityskin pysyä laillisissa rajoissa.
(Jos jollekin tampiolle ei vielä tästä tullut selväksi, niin väännetään rautalangasta: ajatus ei siis ole, että riittäisi, kun pysyy juuri ja juuri alle sen laillisen rajan vaan että siihen pitää olla selvä marginaali. Normaali terve ihminen voi juoda kaksi olutta tai lasin viiniä eikä ole lähelläkään promillea.)
Alkoholistrategiani on ennen venematkaa olla juomatta pari päivää jotta nelosolut menee hyvin päähän. Tsihautan tölkin auki kun olen ajanut satamasta ulos ja moottori lämmennyt 80 asteeseen ja kaikki teknisesti vaikuttaa olevan ok ja matkustajat istuutuneet ja rauhoittuneet. Siitä sitten musiikit päälle ja hörppimään ihanaa herkullista vihreää perlenbähheriä. Matkalla saatan ottaa vielä yhden lisää jos matka on joku 3 tunnin sahaus hornassa oleviin saariin. Perillä sitten pari kolme lisää.
Kossu menee vielä paremmin päähän ja Stroh 80 potkii sitäkin paremmin. Nelosen jätän kauppaan koska kolmonen maistuu paremmalta ja maun takiahan sitä kaljaakin juodaan.
Meidän veneissä ei edes sellaista laitetta ole jolla musiikkia voisi kuunnella ilman kuulokkeita, ja näin tulee aina olemaan. Merelle mennään melusaastetta pakoon.
Kolmoskalja+maistuu+lähinnä+vappusiman+ja+makean+jouluoluen+perversille+mixtuuralle.+Ehei,+nelosta+minun+aluksella+tarjoillaan.+Väkevissä+pysytellään+alle+40+%+ssa+ja+50+%+laimennuksella+kevytlimsaan.+
Musiikin+suhteen+niin+80+-00+luvun+clubimusiikki+on+parasta+veneilymusiikkia.+Kaiuttimet+on+joka+hytissä+joten+myös+veskissä+tunnelma+säilyy.
Jees, ei mitään hippivesiä lasiin kun vesillä liikutaan.
Käyn+Ruotsissa+joka+kesä+ja+ostan+systembolaketista+herkku+kaljaa+pripsblo+musta+tölkkistä+1/2+litran+tölkkejä+10+"koria".+On+hyvänmakuista+aavistuksen+tummaa+olutta+7.5%+niin+tölkillä+lähtee+kunnon+nousu,+keppana+on+kusivettä+josta+tulee+vaan+pöhnä.
Parasta+vielä,+että+tuo+Ruotsalainen+gerkku+maksaa+vain+1.3€+tölkki+eli+2.6€+litra+7,5%+juomasta+nam.
Ei+vappusimassakaan+mitään+vikaa+ole+mutta+kyllä+tsekkiläiset+lagerit+alle+5%+alkoholilla+vievät+voiton+jostain+prippseistä.
Olet+varmaan+se+50++kaljamahainen+äijä+joka+plössähtäneen+muijansa+kanssa+viime+kesänä+istui+Nauvon+vierasvenesatamassa+kulahtaneessa+HT:ssaan+(Yamarin+575+tjsp,+näytti+siltä+että+oli+paskahuussia+koko+vene+mutta+ei+sentään+haissut)+purjeveneiden+puristuksissa+luukuttamassa+90-luvun+eurodiskoa,+Coronaa+ja+Alphavillea.+Säälittäviä+katseita+kyllä+keräsi+mutta+Forever+Youngin+luukuttaminen+oli+piste+i:n+päällä.+Sai+minut+hymähtämään,+mutta+satamakonttorin+kautta+olisi+kyllä+valitukset+sadelleet+jos+sitä+olisi+pitänyt+jäädä+koko+illaksi+kuuntelemaan.
Käykö jotkut vielä vierassatamisa yöpymässä ? Kylki kyljessä piileksitään rakennetuissa laitureissa pelokkaana ja ostetaan kaikki ylihintaan kioskista, hiki hajuvesi ja pieru leijuu tungoksessa ja viereisen veneen kakaran kiljunnat kaikuu...käsittämätöntä, en kykene käsittämään miksi tuollaisilla ihmisillä edes on vene. Karavaanailuahan tuollainen on pikemminkin, tai coronaalailua tänä kesänä. Ilmankos siellä on kuulunut myös Alfaville, viittaa lähempänä 60 vuotiaisiin harrastajiin
Ei herranjestas, enhän minä siellä yöpynyt. Pitsalla käytiin ja piti käydä vierasvenesataman kärsimysnäytelmää kurkkaamassa.
Kun raja on yksi promille, 85 kiloinen mies voi juoda kahdeksassa tunnissa 11 kaljaa syyllistymättä ruorijuoppouteen.
https://paihdelinkki.fi/fi/testit-ja-laskurit/laskurit/promillelaskuri
Meidän veneessä on 16 litran kanisterillinen kotiviiniä, ja kupariputkitukset hanalle avotilan äärelle jossa viinihana. Juomat eivät lopu, keneltäkään. Polykarbonaattikupit keittiöstä ja kaikki juomaan, perunalastuja ja suolapähkinöitä kulhot täynnä. Minä kuskina koitan pitää jotenkin selvänä itseni edes saareen asti.
Olipa huojentava lukea tuo viimeinen rivi.
Ruotsissa ovat havahtuneet siihen ettei tiukka promilleraja olekaan hyvä.
https://kipparilehti.fi/ruotsissa-haluttaisiin-nostaa-ruorijuopumusrajaa-turvallisuuden-takia/
Tämä linkin uutinen oli aika hauska, laki osaa olla välillä erittäin epälooginen varsinkin tuo kohta jossa venettä oli vain köysistä siirrelty.
Ruotsalaiset ovat taaskin oikeassa. Kukaan ei osaa purjehtia selvinpäin, vähiten nämä, jotka vannovat palstalla raivoraittiuttaan.
Dunkku oli päinvastainen tapaus, hän ei dokannut purjehtiessaan.
Vene jossa ei tarjoilla yöretken aikana matkustajille olutta, viiniä tms. On kaikkien normaalien länsimaalaisten täysi - ikäisten maailmassa mitattuna yksinkertaisesti ikävä, ja iskostuu vieraiden mieliin ikiajoiksi. Jos tarkoitus on aidosti viihtyä ja rentoutua, niitä yksinkertaisesti on löydyttävä aluksesta ja riittävästi.
Vähän niinkuin joulu; minkälainen moukka olisi sukupäivällisen isäntä/emäntäpari, joka tarjoilisi kinkun ja laatikkoruoan sijaan tomaattimehua, proteiinitableteja, kasviskeittoa ja maustamatonta vähärasvaisa jugurttia jouluaattona.
Kauppalaivastossa kaikkein kuivimmastakin aluksesta löytyy aina viinakaappi niitä kaikkein vaativimpien tilanteiden jälkipurkua varten. Joskus täytyy saada jotain rentouttavaa.
Veneen sisällä ei tarvita muuta märkää kuin pillu.
Alkoholi on vanhojen paskamahaisten impotenttien huvi.
taitavaat olla sinun veneessäsi alapäät lähinnä aikuisviihdelehtien kuvien muodossa ja ainoa märkä on punottavat poskesi
Purjeveneen hitautta ei kestä kukaan alle 1 promillen humalassa.
Kun autolla ajaa kännissä täytyy olla tarkempana, kuin ajaisi moottoriveneellä, ettei tulisi onnettomuuksia.
Lentäjien pitää murehtia vielä nousu- ja laskuhumalan oikeasta ajoituksesta.
Itse otan pari terävää ennen nousua. Ylläpidän konjakilla Lakkaan juomasta pari tuntia ennen kuin täytyy hoitaa lasku. Ripaus amfetamiinia terävöittää aistit. Onneksi olen vain matkustaja.
Pilssiin kilju käymään ja pitkin päivää sitä voi imeskellä pillillä, hyvää ja halpaa. Parempaa kuin Alkkohooliliikkeen tuotteet.
Olen aina purjeessa purjehtiessani, Toisaalta en tiedä Olenko kriminaali
Kalja kusettaa liikaa. Pitää olla väkevämpää.
Harvemmin purjeilla liikkuvia puhallutetaan, joten kannattaa pitää ne ylhäällä loppuun asti.
Halveksin juoppoja veneilijöitä joillebvene on vain paikka jossa voi olla kännissä ilman että vaimo näkee. Vesillä olen aina selvin päin.
Pilssikylmä ankkurikalja on kyllä mukava ottaa sitten illalla.
Kaljaa vasta satamassa. Kalja kusettaa sen verran paljon.
Jos on semmoinen avoperävene niin siitä perästä valuu kaikki ylimääräinen ulos.