Kysymys islamiin "palanneille":

Mitä HYVÄÄ Islam on elämääsi tuonut?

Onko elämäsi islamilaisena parempaa kuin oli aiemmin?

10

504

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se hyvä, minkä takia islamiin käännytään, on se, että uskomme, että se on totta. Kun ihminen uskoo johonkin, niin jos hän olisi olevinaan kuin sitä ei olisikaan, hän tuntisi teeskentelevänsä. Kokemus siitä, että teeskentelee, eikä toteuta omassa elämässään omaa itseään, ei ainakaan paranna omaa elämää. Toisaalta sillä saattaa säilyttää joitain ihmissuhteita. Henkilökohtaisesti minulta ei katkennut yhtään ihmissuhdetta islamiin kääntymisen seurauksena. (Ja sitten toisaalta ne ihmissuhteetkin saattavat katketa vaikka ties mistä syistä joka tapauksessa.)

      Aika samanlaista perusarkea elän kuin ennenkin, aamupuuroinen, harrastuksineen ja kavereineen. Jo ennen islamia hain opiskelemaan heikosti työllistyvään ammattiin ja sitten lähdin opiskelemaan taidetta, jota rakastin ennen islamiakin. Mitä hyvää islam on sitten tuonut, niin sen totuuden. Suhteen Jumalaan. Rakastan Jumalaa ja tiedän, että voin aina turvautua Häneen.

      Luin joskus jonkin esittelytekstin omaelämäkerrasta, jonka kirjoittaja oli kristityksi kääntynyt ex-buddhalainen. Siitä tekstistä minulle tuli olo, että hän piti entistä elämäänsä buddhalaisluostarissa jotenkin turhana ja arvottomana. Minä en ajattele omasta ateistiajan elämästäni noin. Se oli vain elämää, johon on nyt tullut lisää ymmärrys Jumalasta ja rakkaus Jumalaan, jota ylläpidän esimerkiksi rukouksin.

      • Summa summarum, ajattelen, että uskonto ei hirveästi muuta elämää tai elämän perusraameja. Ehkä minun on helppo sanoa näin, kun en ollut koskaan mikään baarikärpänen tai jotain, mutta toisaalta elämäntapojen muutoskaan ei muuta ihmisen perusluonnetta ja "baarikärpäselläkin" on elämässään paljon muutakin kuin se.
        Tuttuni kääntyi intialaiseen uskontoon, jossa alkoholi on kielletty siinä missä islamissakin, mutta ei lopettanut juomista. Pelkkä uskonto ei itsessään tule ja vie vodkalasia kädestä, vaan siihen pitää olla itsellä selkärankaa. Sitä suhde Jumalaan vahvistaa, mutta ei sormia napauttamalla tuo. Koraanissa sanotaan, jotain sen suuntaista että Jumala ei muuta ihmistä ennen kuin hän muuttaa itse itseään.

        Muslimi saattaa jossain kohtaa ajatella islamin tehneen hänen elämänsä vaikeammaksi, jos kääntymisestä vaikka on seurannut avioero, mutta tuskinpa hän ajattelisi sen tehneen elämää huonoksi, koska hänhän rakastaa Jumalaa.

      • Yusraaa kirjoitti:

        Summa summarum, ajattelen, että uskonto ei hirveästi muuta elämää tai elämän perusraameja. Ehkä minun on helppo sanoa näin, kun en ollut koskaan mikään baarikärpänen tai jotain, mutta toisaalta elämäntapojen muutoskaan ei muuta ihmisen perusluonnetta ja "baarikärpäselläkin" on elämässään paljon muutakin kuin se.
        Tuttuni kääntyi intialaiseen uskontoon, jossa alkoholi on kielletty siinä missä islamissakin, mutta ei lopettanut juomista. Pelkkä uskonto ei itsessään tule ja vie vodkalasia kädestä, vaan siihen pitää olla itsellä selkärankaa. Sitä suhde Jumalaan vahvistaa, mutta ei sormia napauttamalla tuo. Koraanissa sanotaan, jotain sen suuntaista että Jumala ei muuta ihmistä ennen kuin hän muuttaa itse itseään.

        Muslimi saattaa jossain kohtaa ajatella islamin tehneen hänen elämänsä vaikeammaksi, jos kääntymisestä vaikka on seurannut avioero, mutta tuskinpa hän ajattelisi sen tehneen elämää huonoksi, koska hänhän rakastaa Jumalaa.

        Mitä hyvää islam on vielä minun elämääni tuonut, niin se on tehnyt minusta avarakatseisemman, kun on pitänyt kyseenalaistaa aiemmin itsestäänselvinä pitämiään asioita (kuten ettei Jumalaa ole) ja esim. kohdata myös muslimiyhteisössä näkemyksiä, joita ei ymmärrä, mutta silti he ovat siskojani ja veljiäni ja kuullessani kaikkea negatiivista islamista ja Profeetasta (rh) olen joutunut tekemään sen työn, että olen joutunut pohtimaan, mitä tämä tarkoittaa ja mikä on totuus ja mikä on oikein ja mihin minä uskon ja mihin en, ja se on tehnyt minusta armollisemman ja positiivisemman muita kohtaan ja tuonut entistä enemmän halua päästä vain nopeasti yli kaikista loukatuksi tulemisen kokemuksista sekä tahtoa olla empaattinen silloinkin kun ei ole helppoa olla sitä, koska Profeetan (rh) tavoin haluan olettaa muista hyvää, antaa anteeksi ja sietää ihmisten virheitä ja puutteita, ja samoin positiivisemman elämää kohtaan, kun on luottamus siihen, että mitä vaikeuksia ikinä kohtaakin, ei koskaan jää aivan avutta ja turvatta niiden kanssa ja on kaunis odotus kuolemanjälkeisestä elämästä, ja rehellisemmän, koska rehellisyyden merkitys on korostunut, kun on käytöstapojen ja ihmisten luottamuksen ansaitsemisen lisäksi muitakin syitä puhua totta sekä vastuuntuntoisemman, kun on vielä jonain päivänä tilivelvollinen jollekin suuremmalle kuin mitä mikään maallisessa elämässä voi olla - mikä kaikki ei tarkoita, että nämä ominaisuudet olisivat minulta aivan puuttuneet ennen islamia.

        Mielenkiintoisia näkemyksiä.

        Oletko varma, että kaikki nuo asiat ovat mahdollisia vain islamin vuoksi?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Mielenkiintoisia näkemyksiä.

        Oletko varma, että kaikki nuo asiat ovat mahdollisia vain islamin vuoksi?

        Paha mennä sanomaan, miten elämä olisi toisenlaista, jos islam ei olisi tullut elämääni tai jos muuten ei olisi sitä tai tätä. Tietysti silloin ei olisi tällaista suhdetta Jumalaan ja kaikkea moninaista siihen liittyvää.

      • Anonyymi
        Yusraaa kirjoitti:

        Kristillisesti ajattelevat voisivat allekirjoittaa nuo samat asiat :)

      • Anonyymi

        Itse haluasin kysyä Profeetta mohamadista.
        Sitä me emme ymmärrä,että tappamalla loi tappoi kylän miehet ja ryösti naiset.
        Sieltä otti Aishan 6v ja yhtyi häneen kun oli 9v.
        Tämä edellinen tuottaa minulle pahaa,tappaminen ja lapsi ja pedo.
        Tuottaakko se teille ongelmia?
        Entä koraanin Rakkaus,sitä ei ole?

    • Anonyymi

      Meille Kritityille tämä on totta,mutta miksi Islam tekee toisin?

      Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä !

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Päivän Sana
        12.12.24

        Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen. Gal. 5:1

        Käärmen pyrkimys on päästä alistamaan ihmisen ryömien laahautua maata pitkin

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2088
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1705
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1460
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1206
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1014
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      76
      958
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      835
    8. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    9. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      31
      772
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      100
      717
    Aihe