Olen katsellut että joihinkin autoihin on tehty jakohihnaremppaa vaikka kilometrit olisivatkin vasta kaukana edessä.
Kysyisinkin nyt että pitääkö siis hihnaremppa tehdä tietyn vuosien välein vaikkei kilometrit olisi vielä täynnä? Eli jos hihna alkaa olla 6-7 vuotta vanha mutta kilometrejä olisi vaikkapa 40 000 jäljellä ennenkuin huoltokirjan mukaan vaihto pitäisi tehdä.
Jakohihnan ikä vs. kilometrit
38
17115
Vastaukset
- aikaan
Otetaan ääriesimerkki, auto seisoo 1000 vuotta ajamattomana. Hihnassa 0km mutta se häviää pölynä ilmaan kun siihen koskee.
Eli, kyllä se aikakin haperruttaa, useimmilla merkeillä on aika JA km-rajat noille hihnoille. - l-200
No niin.
Ihan mennään valmistajan ohjeiden mukaan, hihna vaihtoon joko kilometrien täytyttyä tai vuosirajan tullessa vastaan, ensi täyttyvä määrää vaihdon.
Jos edessä on hihnan vaihto vaikka kilometriraja olisi kaukana edessä niin siitä huolimatta remmi uusiksi.
Mainitsemassasi tapauksessa tuo remmi kannattaa vaihtaa kiireesti uuteen.
Yleensä nykykoneet eivät ole ns. "vapaasti pyörivää" mallia(vap.pyörivä malli=venttiili ei ota männän lakeen männän ollessa YKK:ssa) jolloin jakohihnan katkeaminen johtaa venttiilikoneiston vaurioitumiseen tai pahimmillaan koko sylinterin kannen tuhoon.
Jakohihnan vaihto on halpa henkivakuutus koneelle, ainakin remmi on halvempi kuin uusia venttiilikoneisto.
Terveisin.
L-200.- jokke
AUDI A4 -96 VAIHTOVÄLI 90000KM TAI 6 VUOTTA,LUULTAVASTI KAIKILLE VEHKEILLE SAMA SOPII
- Nimetön
jokke kirjoitti:
AUDI A4 -96 VAIHTOVÄLI 90000KM TAI 6 VUOTTA,LUULTAVASTI KAIKILLE VEHKEILLE SAMA SOPII
Tossa Toyotassani (-99) on vaihtoväli 105 000 km, ja jos huoltovälejä laskee eli 15 000 km välein niin 105 000 km tulisi 7 vuoden kohdalla. Eli sen mukaan se olisi ensi vuoden hommia.
Tosin auto on seissyt useana talvena täysin käyttämättämömänä. Ajettu vain kesäisin. Tiedä sitten miten nuo takuut menee tuon asian suhteen jos jakohihna laukee. Olettaisin että että joko 7v tai 105 000 oli seissyt tai ei?
- ei pure
Ei se aika sitä hihnaa syö. Jos autolla ajaa vähän on turha vaihtaa hihnaa. Vaihdatko renkaatkin ajan vai kilometrien mukaan.
- jokke
tämä 6 vuoden vaihtoväli ei ole minun tietoni,vaan miehen,joka oli Audin myyntipäällikkönä,joku voi tietää,onko tieto oikea
- kumiukko
Niin kun kumi pahainen menee kovaksi yms. tässä oli erään papan auto huollossa jossa oli pinnaltaan täydelliset nastarenkaat jokin testivoittajamalli mutta vuodelta 2010 haloo ne oli niin kovat että ei mitään pitoa.
Papalle siihen siten kitkat alle ettei tarvi vaihtaa jatkuvasti renkaita kun ajelee 4000km vuodessa ja pappa tuli vielä kehumaan jälkeenpäin kun oli vuoden ajellut että mainioimmat renkaat hänellä ikinä eikä olisi kitkarenkaista uskonut jne... - jhefbkjhfkjhdf
kumiukko kirjoitti:
Niin kun kumi pahainen menee kovaksi yms. tässä oli erään papan auto huollossa jossa oli pinnaltaan täydelliset nastarenkaat jokin testivoittajamalli mutta vuodelta 2010 haloo ne oli niin kovat että ei mitään pitoa.
Papalle siihen siten kitkat alle ettei tarvi vaihtaa jatkuvasti renkaita kun ajelee 4000km vuodessa ja pappa tuli vielä kehumaan jälkeenpäin kun oli vuoden ajellut että mainioimmat renkaat hänellä ikinä eikä olisi kitkarenkaista uskonut jne...Ihan samalla tavalla ne kitkatkin kovettuvat ja kitkojen pidossa vaikutus on vielä dramaattisempi koska ei ole edes nastoja auttamassa.
- INCE3T
Tämä kysymys, johon tuskin saa oikeaa vastausta merkkikorjaamon huoltopäälliköltä, askarruttaa monia. Huollon tehtävä on hankkia korjaus- ja huoltotöitä liikkeen asentajille, ja siksi se tietenkin kehottaa vaihdattamaan hihnan mahdollisimman usein ja muistaa pelotella hihnan katkeamisesta seuraavasta moottorivauriosta.
Teoriassa vaihtovälin ei pitäisi juurikaan riippua auton merkistä tai mallista. Hihnan täytyy tehdä tietty työ pyörittäessään nokka-akseleiden hihnapyöriä ja mahdollisesti vesipumppua tai muuta vastaavaa. Venttiilijouset aiheuttavat suurimman vastuksen ja siksi on selvää, että mitä suurempi on moottorin käyntinopeus, sitä suurempi on hihnaan kohdistuva rasitus.
Normaaliajossa hihna kestää sille luvatun ajomatkan. Tämä normaaliajo on tavallisesti kaupunkiajoa, jossa moottorin käyntinopeus muuttuu lähes jatkuvasti ja joka sisältää paljon ajoa pienillä vaihteilla eli moottorin käyntiaika on suuri suhteessa edettyyn matkaan. Toinen ääripää on tietenkin matka-ajo, jossa edetty matka on suuri suhteessa moottorin käyntiaikaan, esim. 100 km tunnissa. Kaupunkiruuhkassa eteneminen tunnissa voi pahimmillaan olla vain muutamia km:jä.
Rauhallisella ajolla sallitun vaihtovälin voi ajaa täyteen ajasta riippumatta, ja jos vuosittainen ajomäärä on kohtuullinen, vaihtovälin voi jopa ylittää, mikä edellyttää hihnan ja kiristyspyörän kunnon tarkkailua. Ehjä hihna ei katkea, eikä kiristyspyörän kunnossa oleva laakerointi riko hihnaa.- Toijota
Löysin netistä asiallisen artikkelin missä todetaan seuraavaa:
Toinen huomioitava seikka on hihnan ikä. Moottorin seistessä paikallaan hihnaan kohdistuu koko ajan kiristimen aiheuttama jännitys, joka välittyy myös rullien laakerointeihin.
Laakereiden osien pintaan tulee rasitusvaurioita, “makuuhaavoja”, kun niihin kohdistuu jatkuva rasitus. Seisonnan aikana tapahtuva käyttö olisi siis hyväksi myös hihnajakopäälle. Ja vaikka määrätty kilometrimäärä ei tulisikaan täyteen, on vuosikohtaisia vaihtovälejä syytä noudattaa. Viiden vuoden välein hihna on vaihtoiässä,
vaikka kilometrejä ei tulisi lainkaan. Joillain merkeillä suositus on vieläkin lyhyempi.
Vaikka itse jakohihnan kuminen materiaali
on “tuoretavaraa” säilyy jakohihna silti valolta suojattuna, viileässä kuivahkossa paikassa löysällä kiepillä useita vuosia. Tilannetta
voi verrata renkaisiin. Kaikille lienee selvää, mitä tapahtuu renkaalle, kun sillä on vaunun paino jatkuvasti päällään, vaikka kilometrejä ei tulisikaan.
Kantsii lukea: Löytyy osotteesta:
PDF: http://www.caravan-lehti.fi/mp/db/webmagazine_articles/x/IMG/21672/attachment/036_037_jakohihna_C205.pdf
HTML: http://66.102.9.104/search?q=cache:ZOZgQdZ5WHQJ:www.caravan-lehti.fi/mp/db/webmagazine_articles/x/IMG/21672/attachment/036_037_jakohihna_C205.pdf jakohihna toyota vaihto&hl=fi
- Talbot
Jakopään hihna on autonvalmistajien juoni jälkimarkkinoinnin varmistamiseksi ja autojen käyttöiän lyhentämiseksi.
- Dante
No eiköhän nykypäivän kilpailu automarkkinoilla ole niin kovaa, että siirrytään ketjun käyttöön taas tai olla jo siirrytty. Ketju kestää pidempään, mutta toki sekin on kuluva osa.
- Omassaenkokeilisi
Juur vaihdettiin ranskan ihmeeseen hihna ja muut hilppeet. 10 vuotta sitten edellisen kerran vaihdettu ja tuona aikana 50000km tullut kaupukipyöritystä ajettua.
No toi kesti ainakin tuon verran. - hihnat.moottirikelkoissa
Hiljattain oli kuluttajanriita lautakunnassa tapaus jossa 60 000 km ajetun BMW:n jakohihna katkesi vähän auton vaihdon jälkeen. Ostaja vaati autoliikkeltä hihnan vaihdon kustannuksia. Liike lupautui maksamaan puolet. Lautakunta päätti että koko kustannus on maksettava.
On ihme että joku pitää bemaria laatuautona?? Minulla oli aikoinaan Toyota Carina. Ajoin hihnalla 165 000 km ennen vaihtoa. Nykyään ei ole kuminauhakoneella olevaa autoa vaan ihan oikea moottori metalliketjulla. Kestää sen mitä autokin.- ei.kyse.remmeistä
No sille on syynsä miksi toiset ajavat bemareilla kun toiset köröttelevät karinoilla. Toiset suosivat pitkäsäärisiä taitavia kaunottaria vaikka persjalkainen ähisevä navetan piika ajaisi periaatteessa saman asian. Kyse on kyydin laadusta, elämänlaadusta.
- jipwef
Kaupungin omistuksessa oleva transit menetti vetonsa välillä kävi nätistikin. Jollain välähti hihna ei koskaan vaihdettu. Ja niin puhti palasi peliin ajotusten takaisin palautuksen jälkeen. Oli syönyt liki hampaattomaksi oirii käy ja ontuu. Fordin nokilootis 200 000km vaihto väli. Alumiini Ford koneet ovat kuulemma (ehkä myyntipuhe) tarkkoja öljynlaadusta väärä laatu harmaantuu koneessa. ? Suositus A5
- dieselkuljettaja
kyllä minä paukuttelen surutta 20tkm yli virallisen remmin vaihtävälin. se on citikassani 105tkm. tulee kilsat nopeasti sisään niin miksikäs se hihna siitä menisi. pois ottaessa on uuden näköinenkin aina ollut. toisekseen kuka tietää kauanko ne seisoo myyjän varastossa. no ei sitä kukaan tiiä. eri asia on jos automalli on tunnettu jakopääongelmista. sitten voisi vaihtaa vaikka etuajassa. kurkkaamalla remmin kuntoa vaihtovälin kohdalla päätän paljonko ajetaan yli. eri asia on jos vesipumppu vuotaa. sitten on pakko tehdä remppa aiemmin.
- onkosuurikustannus
Et voi nähdä mitä sen hihnan sisällä oleville rayon- tai kevlarkuiduille on tapahtunut, niilläkin on väsymisrajansa, ja jokainen lämpösykli lisää riskiä katkeamisesta. Todennäköisesti ajelet vielä lasketulla turvamarginaalilla tai sen lopulla ajellessasi 20 000km vaihtorajan yli, mutta tässä vaiheessa jo pelkkä olosuhteiden muutos voi katkaista kamelin selän ja se on hihna joka paukkuu surutta.
- jokainentyylillään
Sen remmin, parin rullan ja mahdollisesti vesipumpun hinta on niin pieni että en lähtisi leikkimään ja kokeilemaan onneani, jos remmi napsahtaa poikki tai viskoo hampaansa mäkeen ja männät moikkaavat venttiileitä niin kallis tuli paukku. Sitä on vähän huono tuolla tavalla kokeilla jotakin joka ei varoita yhtään ennen kuin se on jo tapahtunut, ikään kuin pelaisi sitä naapurimaan rulettia.
- jokainentyylillään
jokainentyylillään kirjoitti:
Sen remmin, parin rullan ja mahdollisesti vesipumpun hinta on niin pieni että en lähtisi leikkimään ja kokeilemaan onneani, jos remmi napsahtaa poikki tai viskoo hampaansa mäkeen ja männät moikkaavat venttiileitä niin kallis tuli paukku. Sitä on vähän huono tuolla tavalla kokeilla jotakin joka ei varoita yhtään ennen kuin se on jo tapahtunut, ikään kuin pelaisi sitä naapurimaan rulettia.
Ai niin joo, kyseessä on ranskalaisen insinöörityön ja väkisinsuunnittelun taidonnäyte citikka jolloin jakopään vaihtotyö tehdään todennäköisesti aloittamalla purkutyöt takapuskurista joten aika ja siitä seuraavat työvoimakustannukset tulevat perusteellisesti kuvioihin mukaan.
- Kdkdkdkfkfkf
onkosuurikustannus kirjoitti:
Et voi nähdä mitä sen hihnan sisällä oleville rayon- tai kevlarkuiduille on tapahtunut, niilläkin on väsymisrajansa, ja jokainen lämpösykli lisää riskiä katkeamisesta. Todennäköisesti ajelet vielä lasketulla turvamarginaalilla tai sen lopulla ajellessasi 20 000km vaihtorajan yli, mutta tässä vaiheessa jo pelkkä olosuhteiden muutos voi katkaista kamelin selän ja se on hihna joka paukkuu surutta.
Voi se hihna katketa jo ennenkin vaihtoaikaa. Kyse on todennäköisyyksistä, mitkä taas riippuvat automallista ja käyttötavoista.
Säästöt vs. riski riippuvat myös mm. auton arvosta. Oikeastaan johonkin yli 200tkm ajettuun normikärryyn ei enää välttämättä kannata hihnaa vaihtaa ollenkaan, sillä paali kutsuu muista syistä todennäköisemmin.
Vaikka osat olisivatkin suht edulliset, niin 500e paukku töineen kyseessä usein. 500e taas on iso summa alle parintonnin autoon. - näintäämenee
täysin väärin ajateltu. auton rahallinen arvo ei ratkaise sitä paljonko siihen kannattaa tehdä korjauksia. KÄYTTÖARVO ja tarkoutusperät ratkaisee. jos sinulla on ehjäkorinen hyväkuntoinen auto jonka historian tunnet ja olet tehnyt siihen remontteja. voi kannattaa sijoittaa vaikka 1000 euroa korjaukseen vaikka auton arvo olisi 900 euroa.
- mitenkullakinmenee
näintäämenee kirjoitti:
täysin väärin ajateltu. auton rahallinen arvo ei ratkaise sitä paljonko siihen kannattaa tehdä korjauksia. KÄYTTÖARVO ja tarkoutusperät ratkaisee. jos sinulla on ehjäkorinen hyväkuntoinen auto jonka historian tunnet ja olet tehnyt siihen remontteja. voi kannattaa sijoittaa vaikka 1000 euroa korjaukseen vaikka auton arvo olisi 900 euroa.
Yhtä hyvin joku voisi sanoa sinulle että väärin ajateltu. Ei tässä asiassa ole yhtä oikeaa ratkaisua vaan jokainen miettii tykönään kuinka tekee. Ja joku ei vain tykkää ajella vanhalla autolla.
- Mcmfkgkgkgmggk
näintäämenee kirjoitti:
täysin väärin ajateltu. auton rahallinen arvo ei ratkaise sitä paljonko siihen kannattaa tehdä korjauksia. KÄYTTÖARVO ja tarkoutusperät ratkaisee. jos sinulla on ehjäkorinen hyväkuntoinen auto jonka historian tunnet ja olet tehnyt siihen remontteja. voi kannattaa sijoittaa vaikka 1000 euroa korjaukseen vaikka auton arvo olisi 900 euroa.
Voi kannattaa. Kannattaa jos kannattaa. Riippuu kuinka paljon muita korjauskuluja todennäköisesti edessä ja kuinka paljon arvostaisi uuden auton parempia ominaisuuksia? Jos on joka tapauksessa siinä kintaalla, että vaihtaisiko piakkoin uuteen autoon, niin vanhaan on turha upottaa rahaa enempää kuin on ihan pakko. Hihnakaan ei ole aina ihan pakko, sillä se voi hyvinkin kestää jopa moninkertaisesti vaihtovälin.
- uncle-le-robot
Jos kirjoittaja "dieselkuljettaja/näintäämenee" on ilmeisesti yksi ja sama henkilö, niin täytyy kysyä että mitä mieltä on korjata vanhaa autoa tonneilla jos nyt sattuu siitä autosta tykkäämään, ja sitten pihistellä hihnanvaihdossa ja riskeerata että se menee poikki? Se kun on melko varmasti viimeinen niitti vanhalle autolle että motti menee sisältä säpäleiksi.
- Anonyymi
Kdkdkdkfkfkf kirjoitti:
Voi se hihna katketa jo ennenkin vaihtoaikaa. Kyse on todennäköisyyksistä, mitkä taas riippuvat automallista ja käyttötavoista.
Säästöt vs. riski riippuvat myös mm. auton arvosta. Oikeastaan johonkin yli 200tkm ajettuun normikärryyn ei enää välttämättä kannata hihnaa vaihtaa ollenkaan, sillä paali kutsuu muista syistä todennäköisemmin.
Vaikka osat olisivatkin suht edulliset, niin 500e paukku töineen kyseessä usein. 500e taas on iso summa alle parintonnin autoon.Jaa. Minun ranskikseeni maksoi viimeksi 13,50 € Motonetissä. Itse vaihdoin, itse tein työkalutkin siihen hommaan. Muutama tunti meni tuossa pihalla nyhrätessä. Vesipumppua en vaihtanut, siillähän on ajettu vasta 550 000 km eikä se vuoda eikä laakerit äännä.
- zitzo61
Onneksi ei tarvise korjaamoja lihottaa kun on ketju. Se kestää ja kestää.....
- Anonyymi
Minulla on MB Citan dieselpikkupaku. Uutena ilmoitettiin jakohihnan
Vaihtoväliksi 10v./240000km. Nyt Veho ilmoittaa vaihtoväliksi 6v./160000km.
Oliko uutena ilmoitettu vaihtoväli myyntivaltti. Olen nyt ajanut 85000km ja
7 vuotta. Pohdin vaihtamista, kun auto täytyy myydä, ehkä vaihdetaan vaan
hihna, koska vesipumppu ja Kiristin ovat luultavasti laakereiden osalta kunnossa.
Vehossa työ ja osat maksaa 942,- /- 15%
Järkevää olis tietty vaihtaa kaikki kun kone on auki.
Tämä auto on kyllä hyvää ajaa ja kulutus on tosi pieni 3,7l sadalla.- Anonyymi
Vielä jatkoa edelliseen, joku varmaan kohta kirjoittaa, että miksi hihnan vaihdat anna
ostajan vaihtaa. Kyse on vastuusta ja vaikka myisin autoliikkeeseen on nykyään
myös vastuu ilmoittaa merkittävistä tulevista korjauksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä jatkoa edelliseen, joku varmaan kohta kirjoittaa, että miksi hihnan vaihdat anna
ostajan vaihtaa. Kyse on vastuusta ja vaikka myisin autoliikkeeseen on nykyään
myös vastuu ilmoittaa merkittävistä tulevista korjauksista.Tuossakin on varmaan se vaihtoväli Saksassa ja sitten tarkentunut pohjoismaissa
- Anonyymi
Hihna pyörii aina vaikka auto ei liiku jos moottori pyörii, eli autolla on joutokäyntiä enemmän.
Sitten se hihna on niin halpa että mitään muuta ei kannata ostaa kuin siltä isolta valmistajalta joka myy automerkeille.
Tiedän useita tapauksia joissa auto on viety kunnan isolle oikealla korjaamolle, edustavat isoa ketjua autofit tai muu jossa on useampi töissä ja hienot laitteet, hankkivat hihnat itse ja osat jotka ei ole hyvää merkkiä. Itseasiassa se auton tuoja ei tiedä mitään niistä osista.
Sitten 5 vuoden jälkeen on jakohihna katki.
En ostaisi itse kuin yhdeltä oikealta hihnavalmistajalta hihnan jakopäähän. - Anonyymi
Muistaakseni V.A.G. autoissa on 130 000 km Saksassa ja 90 000 km pohjoismaissa
- Anonyymi
Olen monenlaisia remeleitä nähnyt 50tkm ja 10 vuotta ikää remmi näytti vielä uudelta kun taasen 3-vuotta vanha 100tkm ajettu remeli näytti siltä että ois katkennu justiinsa.
- Anonyymi
Joka valmistajalla on suositukset oman merkkinsä malleihin, milloin hihna tulee vaihtaa.
Vaihtovälisuositukset vaihtelevat 60000km-150000km välillä ja useimmilla on vielä aikasuosituskin siihen. Esimerkiksi 1,6-litraisella koneella olleeseen Mazda 323F:ään, mikä minulla oli edellisenä autona, vaihtosuositus oli 90000km. Siinä ei tosin ollut muistaakseni aikasuositusta, mutta kuitenkin. Vaihtosuositus voi olla vaikka 100000km/5v.
Näillä viimeisen aikojen Chevroleteilla, joita vielä Suomeen tuotiin, vaihtoväli oli yllättävän lyhyt, 60000km.
Ja toisekseen, joillakin automerkeillä on ollut ongelmia näiden nokkaremmien kestävyyden kanssa. 2000-luvun Skoda Fabia-mallit ainakin olivat melkeinpä j o kuuluisia siitä, ettei niiden hihnat välttämättä kestäneet sitä 90000 kilometrin vaihtoväliä. Olivat herkkiä rispaantumaan ja saattoivat napsahtaa jo 50000 kilometrin ajon kohdilla poikki. - Anonyymi
Missä vaiheessa vaihdetaan remmipyörät yleensä? Oli kulunut aika pyöreähampaiseksi kun viimeksi vaihdoin hihnan 280t ajettuun volkkariin.
- Anonyymi
Yli 15 vuotta vanha keskustelun avaus ja silti ei oikein tunnu selviävän asia eli miten se nyt oikein on, jos esim. autolla ajetaan 2500km vuodessa ja ohjekirja kertoo että neljän vuoden välein (unohdetaan hetkeksi ne kilometrit) on hihna vaihdettava niin ihanko oikeasti viette kärryn hihnanvaihtoon? Kilometrejä olis kertynyt neljässä vuodessa 10K.?
Meillä ykkösauto on Citroen C5, hihnanvaihto 100K tai 10 vuotta, kakkoslulla on Megane, vaihto-ohje 120K tai 4 vuotta - tuokin (aika)ero ihmetyttää, miten tuon Citikan hihna muka kestää aikaa jopa 6 vuotta kauemmin kuin Rellun remmi? Hihnojen valmistajasta tuskin asia on kiinni...ja niin, tuo Renault on ollut perheessä jo 11 vuotta, eikä hihnaa ole vaihdettu meidän aikana, kilometrejä on kertynyt edellisestä vaihdosta v. 2011 n. 30 tuhatta meitin käytössä, alle 3K vuodessa. Autolla on vain käyttöarvo eli paaliin kunhan hajoaa mutta joo, kovasti ihmettelen siis noita aikarajoja eri valmistajilla, meinaan Citikka ei ole ainoa kun lupaa 10 vuotta remmille ikää, mm. Fordilta ja Opelilta löytyy vastaavia tietoja kun taas joku Fiatin malli ei anna kuin 3 vuotta vaihtoväliksi. Erinomaisen merkillistä, kirjaimellisesti... - Anonyymi
Olen omistanut reilun puolen sadan vuoden aikan lähes pari kymmentä henkilöautoa. Toiset ovat olleet yli kymmenen vuoden ikäisiä ja toisilla ajettu 300 tuhannen verran. En ole koskaan vaihdattanut jakohihnaa eikä ole koskaan remmi katkennut. Kun siirryttiin lähes pakolliseen merkkiliikkeiden huoltoon, melko nopeasti löydettiin niille töitä jakohihnojen vahdosta. En silti vastusta tolkullista vaihtokulttuuria.
Oletteko kukaan kuulleet edes harvakseltaan keneltä ja mistä merkistä on ko remmi katkennut? Minun tietooni ei ole tullut yhtäkään.- Anonyymi
Joskus ennenvanhaan auton moottoreissa ei ollut jakohihnoja vaan ensin nokka-akselia pyöritettiin hammasrattailla (nokka-akseli sylinteriryhmässä). Kun nokka-akseli(t) siirtyi venttiilien päälle kanteen, laitettiin rullaketju pyörittämään nokka-akselia. Vasta joitakin vuosia rakennetta on kehitetty halvemmaksi hoitamalla tuo nokka-akselin pyöritys hammashihnalla. Kun vielä pyritään aina vaan halvempaan rakenteeseen, sen vuoksi noita hihnan katkeamisia on alkanut ilmentymään. Vaikka et itse ole sattunut kokemaan tai kuulemaan katkeamisista, niin kyllä niitä on alkanut esiintymään joten vaihtokin tulee useimmin eteen. Vaikka riski on pieni, mutta jos sattuu katkeaminen, moottorin korjaus tai jopa vaihto on kallista. Mieluummin muutama satanen hihnan vaihtoon ennen aikojaan, kuin kallis remontti joka voi aiheuttaa jopa vanhan auton romutuksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491205Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241149Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111080- 1261051
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307957- 42929
- 72895
- 73869