Pitäisi jokaisen osata ajatella että pandemia-ongelma ei ole vielä mihinkään hävinnyt. Tämä raja-karanteeni on aivan liian lyhyt aika siihen , miten pandemiaa ehkäistään. Uskon, että valtaosa asiantuntijoista ja tavan kansalaisista on samaa mieltä. Ehdotankin, että meidän tavisten ääni kuuluu ja otatte napakasti kantaa tähän asiaan. Samoin pitäisi pohjoisessa raja sulkea Ruotsiin. Ihmisten pitäisi olla puolella tai toisella mutta ei edestakaisin matkustelua. Työn vuoksi moni sen rajan ylittää, mutta pitäisi ajatella nyt laajemmin. Suurta ymmärrystä tämä vaatii meiltä kaikilta.
uudenmaan raja on pysyttävä kiinni vielä kolme viikkoa.
Anonyymi
0
84
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1493720Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki963612Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423153Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest182511- 1812172
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu251367- 951221
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241061Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691008Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt116979