Suuri moka

Tänään jo avataan Uudenmaan raja. Mikä kiire tuli?
Nyt sitten on odotettavissa raju tartuntojen lisääntyminen. ( mikäli testataan tai tiedotetaan rehellisesti ?)
Todella ikävää. Ei ole edes hengityssuojaimia saatavilla.
Turhaa on höpöttää kaikkien vastuusta noudattaa ohjeita.
On nähty ettei tähänkään saakka ole niitä kakki noudattaneet.
Mikä heidät nyt herättäisi.
Toisilla ei ole varaa edes ruokaan. Silloin voisi ajatella onko välttämätöntä päästä huvireissuille ja mökille.
Olemmeko silloin oikeasti oikeusvaltiossa.
Ruokaan pitäisi kaikilla olla oikeus vaan ei ole.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Heti kun sulut kerrottiin purettavan tuli ruuhkaa.
Hyvin taas noudatetaan suosituksia.
Suositukset ei tehoa. Se on selvää. Näin itse kerjätään vaikeuksia ja vieläkin huonompia
aikoja.
Onneksi ikä on kahta täysi.

Äänestä

Paikallinen "julkkis" minä-minä-Vappu ampaisi heti Saloon mökilleen. Häntä ei vetoomukset ja suositukset koske!!

Äänestä

Hallitus on mokannut jo monta kertaa koronassa.

Äänestä

Kysyisin , että montako Korona tapausta on tullut ilmi kun "rajat" olivat vielä auki? Miten on mahdollista että puhtoisessa varsinaissuomessa on tartuntoja, vaikka eristys oli voimassa?
Onko nyt tullut näinä muutamina päivinä "räjähdysmäinen" tartuntojen aalto? Joko kohta on yli kolmannes salolaisista saaneet tartunnan? Vai olisiko kuitenkin niin, että tuo ihmisten liikkumisoikeuden palauttaminen ei ole tuonut mitään vaikutusta tartuntojen määrään?

Tajutkaa nyt hyvät ihmiset, että kyllä se tauti löytää perille mistä suunnasta hyvänsä, jos taudin omaava henkilö liikkuu vapaasti muiden keskuudessa. Ensimmäisten tartuntahavantojen sijainti oli muistaakseni pohjoissuomessa, eikä Uudenmaan alueella. Pitäisikö tämän perusteella polttaa lappi uudelleen ihan varmuudeksi?

Äänestä

Lappiin korona tuli Kiinasta.
On selvää, että väkirikkaalla alueella on enemmän tautiin sairastuneita ja altistuneita.
Uudeltamaalta kun pääsee muualle maassa useita tartuttajia niin kyllä tartunnat pakosta lisääntyy.
Salossakin hypähti 41 koronaan sairastuneeseen.
Onneksi ihmiset ovat olleet kuitenkin niin fiksuja etteivät ole suuressa määrin lähteneet
Uudeltamaalta reissaamaan vielä. Säätkin ehken hillinneet mökeille menoa.
Hyvä näin. Vielä kun jatketaan turhia kontakteja niin toivossa eletään. Korona hellittää ja toivotaan ettei palaa enää koskaan.

Äänestä

Uudenmaan eristys oli virhe kuten oli päivähoidon ja koulujen sulkeminen.
Eihän sitä aikoinaan tiedetty hallituksessa, kun ei ollut tietoa eikä kokemusta kenelläkään (Ruotsissa kyllä tiedettiin silti).

Koronaa jarrutettiin aivan turhaan. Sen olisi pitänyt jo levitä hallitusti läpi maan ja näin kansa saisi tärkeää immuniteettia, eläminen olisi jo nyt lähempänä normaalia.
Hukkaan meni yhteiskunnan sulkeminen ja menee yhä.

Nyt sitten lääkärit toivovat mahdollisimman laajaa immuniteettia, jolloin korona olisi paremmin kurissa ja hallittavissa tulevaisuudessa.
Kaivattua immuniteettia ei ole, koska sen saaminen estettiin hallituksen päätöksillä ja samalla laitettiin yhteiskunta kiinni aivan turhaan.
Tuli vaan pirun kalliiksi ilman mitään hyötyä ja turhat rajoitukset tekevät joka päivä valtavan laskun yhteiskunnalle, kunnes turhat rajoitukset joskus puretaan.

Hyödyllisiä rajoituksia näillä näkymin ovat kielto massatapahtumien järjestämisessä ja maan ulkorajojen kiinni pitäminen.

Riskiryhmäläisiä käy sääliksi. Jos heillä on voimia päättää siitä, mitä tekevät, niin tehkööt mitä parhaaksi näkevät.
Kotona eristyksissä kuolee varmasti mutta koronaan ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tänään jo avataan Uudenmaan raja. Mikä kiire tuli?
Nyt sitten on odotettavissa raju tartuntojen lisääntyminen. ( mikäli testataan tai tiedotetaan rehellisesti ?)
Todella ikävää. Ei ole edes hengityssuojaimia saatavilla.
Turhaa on höpöttää kaikkien vastuusta noudattaa ohjeita.
On nähty ettei tähänkään saakka ole niitä kakki noudattaneet.
Mikä heidät nyt herättäisi.
Toisilla ei ole varaa edes ruokaan. Silloin voisi ajatella onko välttämätöntä päästä huvireissuille ja mökille.
Olemmeko silloin oikeasti oikeusvaltiossa.
Ruokaan pitäisi kaikilla olla oikeus vaan ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu