Pakko tulla tänne puhuu, kun on pakko saada jollekin kerrottua ja tuntuu, ettei ketään mun lähipiirissä kiinnosta.
Tästä tulee varmasti hyvin sekava teksti mutta haluan vaan saada mun ajatukset ja tunteet ulos. En pysty enää pitää niitä sisällä.
Musta tuntuu nykyään että kaikki on mun syytä. Enkä muutenkaan jaksa tätä elämää, vihaan itteäni. Oon kyllästynyt siihen, että pitää olla aina yksin. se satuttaa enkä jaksa enää. (onneks nyt ollaan tosin karanteenissa ja etäopiskelussa, ei ainakaan tarvii huolehtia että olis koulussa kavereita) Mulla oli kyllä kavereita, mutta muilta luokilta, ja omassa luokassa olin vaan kolmantena pyöränä yhessä porukassa. Ne oli kaksistaan ja keikuin vaan mukana, koska ei ollut ketään muuta kenen kaa oisin ollu. Se tuntu turhauttavalta ja satutti, että olin vaan väline, jonka kanssa oltiin kun toinen osapuoli ei ollu koulussa. Muuten mua ei kaivattu.
Kotona kaikki syyttelee, että kaikki on aina mun syytä. Tuntuu että jos tapahtuu jotain, se lätkitään mun syyksi ja että en huolehdi vastuistani kunnolla. Varmaan se onkin totta, tällä hetkellä en vaan jaksa, oon täynnä kaikkea. En voi puhua kenellekään, koska ihmisiä ei selkeästi kiinnosta ja ne haluaa nähä mut vaan ilosena ja kilttinä. En voi purkaa mun perheenjäsenille tai sukulaisille mun tunteita, koska ne ei jaksa ottaa niitä vastaan. Joudun pitää ne ihan itelläni ja nykyään on sellanen fiilis, että mun pitää vaan esittää jotain. Jos hermostun, mulle huudetaan ja valitetaan että kaikki on mun syytä, eikä jakseta kuunnella miten mun asiat on tai mitä oon käyny läpi.
Tästä tais tulla tunteiden purkausviesti, sori kaikille, mutta ainakin helpotti vähän. Ja laitoin tän nyt perhe-kategoriaan, vaikkei osittainkaan tänne kuulu, koska en tiiä mihin oisin laittanu.
Tästä tulee varmasti hyvin sekava teksti mutta haluan vaan saada mun ajatukset ja tunteet ulos. En pysty enää pitää niitä sisällä.
Musta tuntuu nykyään että kaikki on mun syytä. Enkä muutenkaan jaksa tätä elämää, vihaan itteäni. Oon kyllästynyt siihen, että pitää olla aina yksin. se satuttaa enkä jaksa enää. (onneks nyt ollaan tosin karanteenissa ja etäopiskelussa, ei ainakaan tarvii huolehtia että olis koulussa kavereita) Mulla oli kyllä kavereita, mutta muilta luokilta, ja omassa luokassa olin vaan kolmantena pyöränä yhessä porukassa. Ne oli kaksistaan ja keikuin vaan mukana, koska ei ollut ketään muuta kenen kaa oisin ollu. Se tuntu turhauttavalta ja satutti, että olin vaan väline, jonka kanssa oltiin kun toinen osapuoli ei ollu koulussa. Muuten mua ei kaivattu.
Kotona kaikki syyttelee, että kaikki on aina mun syytä. Tuntuu että jos tapahtuu jotain, se lätkitään mun syyksi ja että en huolehdi vastuistani kunnolla. Varmaan se onkin totta, tällä hetkellä en vaan jaksa, oon täynnä kaikkea. En voi puhua kenellekään, koska ihmisiä ei selkeästi kiinnosta ja ne haluaa nähä mut vaan ilosena ja kilttinä. En voi purkaa mun perheenjäsenille tai sukulaisille mun tunteita, koska ne ei jaksa ottaa niitä vastaan. Joudun pitää ne ihan itelläni ja nykyään on sellanen fiilis, että mun pitää vaan esittää jotain. Jos hermostun, mulle huudetaan ja valitetaan että kaikki on mun syytä, eikä jakseta kuunnella miten mun asiat on tai mitä oon käyny läpi.
Tästä tais tulla tunteiden purkausviesti, sori kaikille, mutta ainakin helpotti vähän. Ja laitoin tän nyt perhe-kategoriaan, vaikkei osittainkaan tänne kuulu, koska en tiiä mihin oisin laittanu.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.