Kertokaa kouluajasta / opiskeluajasta

Täytyy olla vanha havukka jos niitä pystyy myistelemaam?

Kouluaikana viinamies oli kylillä juomassa viinaa ja tapasi tyttöjä. Kun jo nuoresta pitäen oli mukana porukoissa ja tapasi tyttöjä, oppi tulemaan naisten kanssa toimeen.

Opiskeluaikoina viinamies joi viinaa opiskelijabileissä ja sielläkin oli helppo tutustua naisiin.

Raitis mies oli yksin niin koulu- kuin opiskeluajan eikä naisiin tutustunut.

t. viinamies

Peruskoulusta, lukiosta vai amiksesta? Lapsena vai aikuisena?

Kyllä juhlin paljon ja seurustelin ja harrastin seksiä. Olin tosi menevä ja oli paljon kavereita ja käytiin viikonloppuisin baareissa naisia iskemässä. Pelasin myös jalkapalloa seurassa ja opiskeluajat oli hyvää aikaa elämässä muutenkin. Kyllä se alkoholi olia ika hyvin mukana siinä ja ain jossain oli bileet ja naisia oli. Oon huonanut että kun ei enää juhli kun harvoin niin ei naisiakaan kiinnosta tutustua eikä ole seurustelua eikä sosiaalista elämää.

Minua kiusattiin yläasteella ja tytöt antoi pillua kiusaajille. Minua kiusattiin amiksessa ja tytöt antoi pillua kiusaajille. Vieläkö joku ihmettelee, miksi vihaan naisia.

Koulussa olin luokan kiltti silmälasipäinen oppilas. Tykkäsin oppitunneista, mutta en liikuntatunneista. Sain aina hyvän todistuksen. Lukiossa pärjäsin myös kivasti. Ylioppilaslakin sain 18-vuotiaana. Pääsin opiskelemaan korkeakouluun, ja opinnot sujuivat hienosti, vaikka jouduinkin välillä muutamaksi kuukaudeksi erääseen hankalaan paikkaan. Vapautumiseni jälkeen opinnot jatkuivat kivasti. Työpaikka tärppäsi, ja työuralla pärjäsin hyvin. Minä erittäin älykäs olen aina ollut sivistynyt menestyjä. -Likinäkörillitäti

Ala-asteella 1-3 luokalle asti olin luokan ujoimpia. Mutta sitten ehkä alkoi 4-9 luokilla vaihe, että olin jonkinsortin pelle luokallani.

Amiskassa meno jatkui vielä vuoden , mutta 2 seuraavaa menikin jo siihen malliin hyvin, että sain stipendinkin. Olin töissä jo, ennenkuin valmistuin.

Kokeilin vielä jossainvaiheessa tekua, mutta ei hotsittanut.

Tällähetkellä olen työyhteisön kokenein ja ihan arvostettu tekijä. Ei valittamista. Ei tarvitse sätkiä mihinkään suuntaan. 😁

Ehkä jossainvaiheessa saatan opiskella koulutttajaks. Vois jotain tälläsiä työturva ynnä muita pilipalikorttikoulutuksia alkaa pitämään firman tyypeille ja muille... mutta ehkä sit muutaman vuoden päästä, kun mukerot on viilettämässä jo maailmalla. 😊
Sit voi pakata itse laukun vaikka selkään ja polkaista moottoripyörällä Pohjois-Norjaan kouluttamaan väkeä, sit Ruotsiin ja siitä lautalla Etelä-Suomeen....😎 Se vois sopia mulle....🙃

No

Odotin tuossa kaks vuotto että piäsis tekömään lapsen


Kyllähän tämän elämä on.jotennii männy

Parempoon päin vuoan kun ei liikoja murehi!

yläasteella olin kiltti tyttö noin kasi luokkaan asti sitten muutuin raggariksi. Oli pakko koska kaikkia kilttejä sukupuolesta riippumatta kiusattiin meidän luokalla. Huh mitä aikoja.

Seurustelin koulussa samalla luokalla olevan Katin kanssa ja sain usein seksiä ja hauskaa oli. Ei koulu muuten kiinnostanut hirveesti vaikka olin keskiverto oppilas.

Alaluokilla olin tunnollinen kiltti tyttö. Lukiossa pääsi vähän lipsumaan, mutta sain kuitenkin valkolakin. Haahuilin ja luulin tietäväni kaikesta kaiken (onko mikään muuttunut?). Siinä meni vuosi/ pari ...
Lopulta pääsin opiskelemaan. Alkuaikoina keskityin kaikkeen muuhun kuin oleelliseen.

Lopulta "rakentava keskustelu" faijan kanssa sai minut palaamaan oikeille raiteille ja onnistuin saamaan myös opinnot kunnialla päätökseen. On kuitenkin hyvät muistot opiskeluajoista. Hauskaa ja huoletonta, vaikka tietyt rutiinit vähän häiritsivät ilonpitoa.
Henkinen kasvu on edelleen kesken, mutta kaikki kipupisteet on jo ylitetty. Toivottavasti omaa älliä on kertynyt sen verran, etten enää koskaan heitä mitään sattuman varaan. :)

Kävin ala-asteen pienessä koulussa. Meitä oli joka luokka-astetta kaksi luokkaa, siis kaksi ensimmäistä, kaksi toista jne.
Oppilaitten kesken oli todella hyvä yhteishenki, ketään ei kiusattu vaikka meitä oli yhteiskuntaluokittain laidasta laitaan olevista kodeista.
Voin sanoa että tunsin kaikki, niin tytöt kuin pojatkin. Opettajista voisi sitten kertoakin yhtä ja toista :/ Selkeästi suosivat "paremmista" kodeista tulevia paitsi yksi nuori miesopettaja joka oli meidän kaikkien ehdoton suosikki! Mahtava tyyppi.
Yläasteelle siiryin sitten isompaan kouluun. Oppilaita noin tuhat ja opettajia joka aineessa uusi. Kiusaamista en muista mutta en ehkä kiinnittänyt siihen huomiota sillä itseäni ei kiuattu.

Ala-asteella, Turussa oli aika mukavaa, olin hyvä koulussa, keskiarvo ysin pintaan. Olin sellainen hiljainen tyttö, mutta bestis oli samalla luokalla. Vitosella bestikselle iski anoreksia ja hän oli melkein koko vitosluokan poissa. Pari tyttöä alkoi kiusaamaan mua, kun haahuilin välitunnilla yksin. Bestis parani ja palasi, kiusaaminen loppui.
Kun menin kutoselle, muutettiin maalle, tähän samaan pihaan, missä nytkin asun, eri taloon vain. Uudessa koulussa yks poika otti mut silmätikukseen ja kiusasi koko yläasteen. Todistus huononi, koska en viitsinyt lukea läksyjä enkä panostaa kouluun. Koska liian hyvät numerot vaan aiheutti kiusaamista lisää. Oli kuitenkin kavereita. ysillä kaveriksi tuli yks tyttö joka puolusti mua ja sai kiusaamisen loppumaan:)
Pääsin nippa nappa lukioon. Se meni suht ok siihen nähden, että en jaksanut panostaa yhtään, vaan kävin tiheään Turussa ekan poikaystävän luona ja haaveilin tulevaisuudestani jossain hyvin kaukana. Valmistuin ylioppilaaksi.

Pääsin opiskelemaan kahdesta hakemastani paikasta toiseen ja olin onneni kukkuloilla. Ekaa kertaa elämässäni tapasin ihmisiä, jotka olivat jotenkin hengenheimolaisia ja tuntui, että kuuluin joukkoon. Viikonloppuisin kävin poikaystävän luona Turussa. Hän sairastui henkisesti ja se synkensi opiskeluaikaani. Kun tuli lopputyöni tekemisen aika, erosimme, monestakin syystä. En olisi varmaan kyennyt valmistumaan, jos olisin jatkanut. Todennäköisesti olisin pimahtanut itse.

Opiskelun loppuaika oli mukavaa, keskityin tekemään lopputyötä kellon ympäri ja sain siitä hyvät arvosanat. Muutin neljä vuotta opiskeltuani opiskelukaupungistani Turkuun. Ja sitten vasta mukava vaihe elämässäni alkoikin:)

Koulunkäynti on järkevää !

Koulussamme oli ankara kuri. Jouduin toisinaan jälki-istuntoon.

Kovat oli penkit ja perse puutui.

Ala-asteella heitettiin jatkuvasti käytävälle.. Kunnes "järkiinnyin", Lukuaineiden keskiarvo oli yli ysin.. Bailasin viikonloput.

Peruskoulu nyt meni kuten tämä elämä muutenkin, vähän massan mukana. Fyysisesti paikalla mutta katse ja ajatukset ikkunan toisella puolella. Jos luokkakaverit katsovat luokkakuvia niin tuskin muistavat jos ei nimiä ole kuvan takana.
Olisi niillä numeroilla lukioon menty mutta valitsin ammattikoulupuolen kuten suurin osa luokan pojista.

Ammattikoulussa tekemistä haittasi kun ei oikein vielä hahmottanut mitä isona tekisi. Linjavalintakin tehty sen perusteella mistä töitä löytyy.

Aikuisiällä tuo opiskelu on sitten ruvennut maistumaan. Siihen teoriaan kun voi sisällyttää omia kokemuksia työelämästä niin antaa ihan eri lähtötason ja kiinnostuksen aiheeseen.

Koulu oli muuten kivaa, oli siellä pari kiusaaja tyyppiä aluksi mutta näytin niille ettei kannata vittuilla ja sitten ne alkoi pelkäämään minua vaikka olin rauhallinen ja käytös oli kymppi aina todistuksessa. Urheilussa olin aina hyvä ja voitin juoksussa ja uinnissa mitaleita koulujen välisissä kisoissa ja sain sitten tytöiltä ihailua ja yks tyttö pyysi että alankoi olee ja aloin tietenkin, se kestikin sitten 8 vuotta se suhde.

Koulussa kun 3. luokalla muutamat yritti kiusata, niin mää sanoin: Nyt tutti suuhun, ja rauhotu jo. ----- Sen jälkeen kiusaaminen väheni oleellisesti.

Kouluaika oli enimmäkseen kivaa, opiskeluaika yliopistossa enimmäkseen kivaa, mutta 80-luvulla siirtyminen suomalaiseen työelämään oli shokki.

Olen tainnut kertoa tämän tarinan ennenkin, mutta se sopinee hyvin tähänkin ketjuun.

Aikoinaan ala-asteen ensimmäisellä taikka toisella luokalla meitä poikia ei olisi voinut tyttöjen seura kiinnostaa vähempää. Saatoimme heitä joskus välitunnilla varovasti kiusata, mutta yleensä pysyttelimme molemminpuolisesti poissa toistemme huomiosta. Samalla tavalla ajankäyttö meni kouluajan ulkopuolellakin, tyttöjä varottiin kuin ruttoa, vaikka joskus kerrostalopihalla saattoi yhteisiin sotaleikkeihin taikka peleihin ottaa osaa joku tyttökin. Yleensä he kuitenkin olivat jonkun pikku- taikka isosiskoja, joten heitä ei niin tyttöinä pidetty.

Poikkeuksellisen tapahtuman minun elämässäni aiheutti hammaslääkäritarkastus. Kaikkien oppilaitten oli nimittäin sellaiseen mentävä, ja koska terveyskeskus sijaitsi toisessa kaupunginosassa asti, ei pieniä oppilaita haluttu päästää matkaan yksin. Ratkaisu oli, että pienet oppilaat lähetettiin matkaan kaksin.

Opettaja valitsi jokaiselle luokan oppilaalle parin, jonka kanssa matka hammaslääkärin luokse oli yhdessä taitettava. Kaikki olisivat halunneet lähteä matkaan yhdessä parhaimman luokkakaverinsa kanssa, ja opettajan lukeman listan edetessä kaikuivat yhtäältä riemun kiljahdukset ja aina välillä kuului pettymyksen syvä huokaus.

Kun opettaja pääsi viimein minun kohdalleni, toivoin tietysti hänen mainitsevan seuraavaksi parhaimman kaverini, jota ei oltu vielä määrätty kenenkään muun matkaan. Opettaja sanoi jonkun nimen ja luokassa tuli aivan hiljaista, taikka sitten jostain psykologisesta syystä minulta meni hetkeksi kuulo. Minä joutuisin lähtemään yhdessä tytön kanssa! Noloa.

Kun lähdön hetki sitten koitti, taittoi matkaa kanssani pitkänhoikka vaaleatukkainen tyttö, jolla oli hyvin kaunis hymy. Yritin pitää häneen etäisyyttä, mutta hän halusi selkeästi jutustella ajankuluksi ja niin keskustelimme koko loputtomalta tuntuvan matkan ajan, siis noin 20 minuuttia. Aiheet keskustelussamme vaihtelivat kouluaineista tykkäämisiin ja muuhun sellaiseen, mutta jostain syystä aloin pitää hänen seurastaan, eikä hänkään ollut minun seurastani pahoillaan. Tuntui kuin meistä olisi tullut ystäviä oitis, vaikkei se tietystikään voinut olla mahdollista tytön kanssa.

Pian tuli selväksi, ettei hammaslääkärimatkakumppanivalinta ollut jäänyt huomaamatta muiltakaan luokan pojilta ja aloin saada vihjailevia kommentteja tyyliin: "joko hääpäivä on valittu" jne. Jouduin aina tällaisissa tilanteissa puolustamaan omaa kunniaani nyrkein, ja vannoin etten puhu yhdenkään tytön kanssa enää ikinä.

Nyt 35 vuotta myöhemmin voin sanoa pysyneeni päätöksessäni melko hyvin, joskin joitain lipsumisia on sattunut, mutta nämä poikkeukset ovat vain vahvistamassa sääntöä.

Koulussa opitaan elämää varten.

eipä oo paljoa muistelemista, koulukiusattu kun olin aina myös armeijassa olin kiusattu vaikka osasin puolustaa itseäni niin silti olin aina kiusaamisen kohteena

Avasin opettajille ovia, ei ollut kavereita.