Muistakaa kun menette amikseen että teille vain nauretaan.
Kaikki insinöörit pitää teitä pilkkanaan. Käykää lukio ja opiskelkaa niin teille ei tule samoja mielenterveysongelmia kuin minulle joka johtuu kiusaamisesta.
Teillä ei ole väliä
9
217
Vastaukset 9
- Anonyymi
Parempi vaan syrjäytyä kun työelämä on täysin riistoa missä mielenterveys ei kestä kovallakaan kundilla kun saa maistaa kyykytystä ja vittuilua nonstoppina ja siihen alipalkkaista paskaduunia päälle.
Suomessa ei ole mitään tulevaisuutta. - Anonyymi
Ennen valmistuttiin ammatteihin siten että vanhempi ja kokeneempi työntekijä ohjasi käytännön asioissa. Siinä sitten edettiin eteenpäin porras kerrallaan. Se oli normaalia eikä ketään kiusattu. Nykyään opiskellaan pitkään ja vaikka opiskelu on ollut jo vuosia ilmaista, joudutaan vuosikausia maksamaan opintovelkoja, joita on tullut elämisestä. Toki vieläkin on niitä jotka kesällä säästävät ettei opintovelkoja syntyisi. Tosin tämä on mennyttä elämää, sillä elinkeinorakenne on muuttunut huomattavasti.
- Anonyymi
Mitä jos ennen vanhaan kaikki olisivat olleet vain insinöörejä eikä mitään muuta ammattia olisi ollut?
- Anonyymi
Kaikki ei voi olla insinöörejä kuin sinä.
- Anonyymi
On vaarallista ja typerää ajatella, että ”vain MINUN ammattialani on se ainut ja oikea. Mitään muuta ammattia ei tarvita kuin insinöörin ammatti.”.
- Anonyymi
Tarvitaan tietenkin insinöörin lisäksi muitakin ammatteja,
Diplomi insinöörejä.
- Anonyymi
Eivätkä pelkästään insinöörit. Todella monet korkeasti koulutetut suorastaan halveksivat (pelkän) ammattikoulun käyneitä ihmisiä. Tietenkään tätä ei tuoda esiin kuin ehkä juuri jossain tällaisilla keskustelupalstoilla, joissa voi esiintyä anonyymisti. Mieleeni tulee esimerkiksi tilanne, jossa eräs ammatikoulun käynyt keshuskeli "saavutuksillaan" omalla urallaan. Korkeasti koulutetut kyllä kuuntelivat ja antoivat hänelle sen hetken, mutta oikeasti he vain lähinnä häpesivät kyseisen henkilön puolesta, kun asia tuotiin myöhemmin lyhyesti esiin.
Kannattaa opiskella nuorena, jotta vanhempana ei sitten kaduta. - Anonyymi
Ei se niin yksinkertaista ole. Minäkin olen käynyt lukion ja 2kk amk insinöörikoulutusta. Piti lopettaa, kun jouduin hullujenhuoneelle mielenterveys syistä. Kun olin paremmassa kunnossa niin kävin sitten ammattikoulun, jossa on henkisesti paljon rennompi meininki, ei tarvitse stressata yhtään.
Tämän jälkeen olen ollut ammattimiehen töissä jo 10- vuotta. Siinä on yhteiskunnan koulutuspolitiikka ja yritysten palkkauskäytäntö jokseenkin täydellisesti pielessä, jos insinöörit ja amikset tekevät samaa työtä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on201347Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701072Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041070- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57762Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51761Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28731Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51669
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee561632Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84588
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 31551
- 7544
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14525- 43523
- 44511
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81499