Sammalta kasvaa

Anonyymi

Meillä on rinnetontti, jossa on ikivanhaa nurmea, jolle nyt ei muuta ole koskaan tehty, kuin kesällä harvakseltaan leikattu.
Näin keväällä näkee parhaiten, kun ruoho ei vielä ole alkanut kasvamaan, kuinka siinä on sammalta ja paikoitellen aika paljonkin. Onhan sekin kyllä hienon vihreää ja toisaalta aika kaunista.
Mutta pitääkö se paikkansa, että tuhkaa heittelemällä sammal lähtee pois?
Saako tuhka sen aikaan, että ruoho alkaa kasvaa entistä nopeammin, jolloin joutuu leikkaamaankin paljon useammin?

6

140

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keväällä sammalkasvuston näkee erittäin hyvin sillä sammal kasvaa talvella kun nurmi taas kuolee. Suomen maaperähän on luonnostaan hapanta ja jos nurmialuetta ei olla hoidettu pitkiin aikoihin olisi happamuuden eteen tehtävä jotakin mikäli haluaa voimistaa nurmen kasvua sammaleen sijaan!

      Tuhka on hyvää ainesta mitä saa varmasti helposti omasta takaa. Kaupasta voi ostaa myös puutarhakalkkia mitä levitetään nurmialueelle. Happaman maan kalkitseminen edesauttaa nurmen ravinteiden ottoa. Kalkitseminen ei kuitenkaan näy heti vaan se pitäisi tehdä joka kevät jotta tulokset näkyvät. Tämä voi kestää muutamankin vuoden.

      Kun nurmialueesi on vanhaa se on varmasti myös tiivistä maata joten sitä tulisi myös ilmata. Parhaimman tuloksen saa kun rapsuttaa sammaleen pois, ilmaa nurmialueen, levittää hiekkaa ja multaseosta koko alueelle ja laittaa uutta siementä päälle.

      Suosittelen myös koittamaan nostamaan leikkuukorkeutta jotta annat nurmelle mahdollisuuden kasvaa. Nurmi alkaa tästä vertyä ja rönsyää ja alkaa viemään elintilaa sammaleelta. Monet leikkaavat matalimmalla asetuksella ja näin ollen leikkaavat nurmen juuria myöten pois ja antavat sammaleelle elintilaa kasvaa.

      Mahdollisuuksia on monia

    • Anonyymi

      Sammal on nätti ja helppohoitoinen pihan kasvusto. Jos kulutusta (lapsia) ei ole niin monen melestä paras eikä tarvitse leikata koskaan.

      • Anonyymi

        Tuo on kyllä totta jos ei "nurmialueelta" halua työlästä riesaa mitä monet suomalaiset ajattelevat. Mielestäni suomessa ei nurmikoihin panosteta hirveästi ja niitä tosiaan pidetään kamalana riesana. Luullaan että ajamalla matalimmalla asetuksella päästään eroon riesasta mutta näöllisesti tuloksena on palanut nurmi tai sammalikko. Yleinen virhe on leikata nurmi juuri matalimmalla asetuksella koska luullaan että nurmea täytyy siten ajaa harvemmin kun se leikataan ihan tappiin asti.

        Pienillä muutoksilla saa aikaan jo paljon näkyviä tuloksia. Kaikki riippuu tietysti tontista ja millaisella paikalla nurmi kasvaa ja paljon työtä ja aikaa haluaa laittaa. Hyviä lähtökohtia ovat ainakin leikkuukorkeuden nosto korkeimmalle asetukselle ja leikkuutiheys. Nurmesta tulisi poistaa 1/3 joka leikkuu kerta ja leikkuu tiheys tulisi olla mahdollisuuksien mukaan niin usein kuin mahdollista 2-3 krt viikossa tai enemmän. Jos haluaa panostaa enemmän on joka keväinen haravointi ja lannotteiden mm. kalkin laitto suotavaa sekä nurmen ilmaus. Jos tarvetta niin uuden maa-aineksen levitys nurmikolle ja uutta siementä tulemaan (overseeding). Tarvittaessa kastelu kuiville kohdille kesän aikana.
        Lyhyet nurmet ja erilaiset lajit tarvitsevat tietty erilaisia toimenpiteitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "leikkuu tiheys tulisi olla mahdollisuuksien mukaan niin usein kuin mahdollista 2-3 krt viikossa tai enemmän"

        Tuohan tarkoittaa leikkausta lähes joka toinen päivä. Huh huh, ei ole tuollaiselle kyllä tarvetta.

        Se on ihan mitä nurmikolta haluaa. Mitä useammin leikkaa, sen tiheämpi nurmesta tulee.

    • Anonyymi

      Vertasin hintoja

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    8. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      502
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe