yritys sai valtiolta 100 000e koronatukea. pikkurahasta ei valtiolla tunnu pulaa olevan. sopivasti tulee eläkerahaa, kun mies on sanonut lopettavansa viiden vuoden kuluttua, ja vetäytyvänsä eläkkeelle. pikkuraha hallitukselta, kun neutraali henkilötodistukseen menee miljardi.
huutokauppakeisarin
Anonyymi
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
outo päätös, kun nettihuutokauppa toimii hyvin. näin se menee, kun mikään ei riitä.
Todella outoatoimintaa huuyokauppa pyörii netissä täysillä😩
Mitähän turkulaisia yrityksiä saanut että tietää kiertää kaukaa.
Millä perusteella Palsamäki on avustuksen ansainnut. Eipä yhtään harmittaisi vaikka lopettaisi mitä pikimmin eikä vasta viiden vuoden kuluttua. Hyvin näyttää jaksavan ja televisiomainoksen perusteella voisi olettaa, että omistaa myös leipomon. Näytti siis pullataikina mainokselta. Oikein naurattaa tämä valtion avokätisyys ko. henkilölle. Siinähän kalpenee tuo Rinteen Antin wappusatanenkin. Sitäkään eivät eläkeläiset saaneet ja nyt Palsa saa 100.000 €uroa. Silläkin rahalla voitaisiin hankkia niitä kasvouojuksia kansalaisille. No miljoonia meni haaskoon, kun tilatut suojaimetkin olivat sekundaa ja koijarivälittäjiltä kun tilattiin. Suomen kansalaisilla on oikeus odottaa, että valtiovalta olisi tarkempi, kun verorahoja hassaavat. Tätä menoa jos jatkuu, niin kohta menevät viimeisetkin siemenperunat Suomi-neidolta. Voi Caramba mikä meitä vielä odottaakin ???
Onni potkaisee välillä! Ja Onnia onnistaa välillä. Niin se menee,
H***etin törkeää edes pyytää rahaa valtiolta. Täysin epäeettistä.
Ja valtion taholta täysin käsitämätön päätös myöntää tyollainen tuki :(
tutkintapyyntö olisi paikallaan. ovatkohan perustelut tuelle julkisia? yrityksellä pitää olla yli viisi työntekijää, lasketaamkohan palkkatuella olevat, tahi juuri palkatut? muutaman kuukauden tuki 100 000e, paljonkohan mahtaa olla vuosiansio. vuokramenoja ei edes taida olla, kun itse asuvat samassa paikassa. tuntuu kyllä sen verran härskiltä summalta, että on tainut tulla nolla liikaa.
Onko kokemuksia TT-tuen hakemisesta?
Kas vain sosialsimi Suomen raha kelpaa kyllä porvarillekin
kun aina yleensä haukkuvat että tavan kansalaisen käsi käy heidän taskulla.
nettikauppa peittää firman kulut juuri, ja juuri sanoo palsanmäki. mitenkäs se firma sitten konkurssiin olisi mennyt ilman tukea? joudutte ilman palkkaa olemaan muutaman kuukauden, mutta verotuloista päätellen pärjäätte kyllä muutaman kuukauden, kun nuukia olette. tämän tuen jälkeen tietty meklauskeikat vähenevät, ja ohjelma loppuu, mikä loppupeleissä vie enemmän kun 100 000e.
Ostakaa pannuja nimmareilla niin köyhät mersumiehet pelastuu.
Jos vielä olet uskonut oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon niin en enää. Mitä ihmettä huutokauppa investoi johon tarvittaisiin veronmaksajien rahoja 100.000€.
Äijällä pyörii TV:ssä joka helvetin kanavalla ohjelma, kyllä siitä varmaan liksaa irtoaa ihan mukavasti. Minä en kyllä sitä katso, oksettaa koko ohjelma.
Pistäkää itte yritys pystyyn ja koittakaa mitä sen pyörittäminen on ja vaatii. Täällä on helppo huudella. Kaikillahan on ollut mahdollisuus hakea avustuksia ja väärin perustein annetut avustukset peritään takaisin. Eihän se ole tyhmä ketä hakee...
Lainarahalla ne investoinnit kuuluu tehdä elleivät ole halunneet säästää, taitaa mennä rahat Espanjan asuntoon. Korona on pelkkä tekosyy joka maassa jakaa rahaa rikkaille.